Ennen käsittelyä käytävällä oli yksinäinen nuori mies. Hänet oli haastettu vastaamaan yli 20.000 euron tekijänoikeuskorvauksista. Vastaajalla ei ollut mukana lakimiestä eikä jutun papereita. Vastapuolella oli pelitehdas, kännykkäjätti, kolme lakimiestä ja syyttäjä. Ei näin. Sovimme, että puolustamme häntä jatkossa. Tuomari ymmärsi pienen vakuuttelun jälkeen, että valmistelu veisi aikansa ja lykkäsi juttua kuukaudella. Samaan istuntoon yhdistetty toinen tapaus vei yksistään jo lähes 5 tuntia joten lykkäys oli muutenkin oikea ratkaisu. 200 euron tuntipalkalla toimivat lakimiehet tekivät turhan reissun Tuusulaan. Kyllä heidän kuluillensa aina maksaja löytyy.
Tuusulan käräjäoikeus on muuten keskellä Järvenpäätä.
Tällaisen lehdistötiedotteen ammuimme päätöksen jälkeen:
Tuusulan käräjäoikeus hylkäsi eteläsuomalaista nuorta miestä vastaan nostetun syytteen mp3-tiedostojen jakamisesta ns. Finreactor-tapauksessa. Mies vapautettiin kymmenien tuhansien eurojen korvausvaatimuksista levy-yhtiöille. Syyttäjän esittämä näyttö ei riittänyt eli syyte kaatui todisteiden puutteeseen. Asiasta ei ollut suurta epäselvyyttä, sillä tuomio luettiin heti käsittelyn päätyttyä.
Tuusulan käräjäoikeuden tämän päiväinen tuomio on ensimmäinen käynnissä olevassa Finreactor-oikeudenkäyntien sarjassa, jossa käyttäjä vapautettiin syytteistä. Aiemmin Lahden ja Vantaan käräjäoikeudet ovat tuominneet syytettyjen maksettavaksi tuhansien eurojen suuruiset korvaukset mediayhtiöille.
“Levy- ja elokuvayhtiöt ovat luoneet julkisuudessa kuvan, jonka mukaan tuomiot vertaisverkkojutuissa olisivat automaattisia. Tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Pelkillä tyhjillä pelottelupuheilla ja väitteillä siitä, että vertaisverkot vähentävät levymyyntiä ei ihmisiä vielä tuomita korvauksiin”, kommentoi syytettyä puolustanut oikeustieteen kandidaatti Ville Oksanen Turre Legal oy:stä.
Tuusulan käräjäoikeuden päätöksen merkitystä korostaa se, että sama käräjäoikeus tuomitsi aiemmin tänä vuonna erään toisen vertaisverkon käyttäjiä maksamaan tekijänoikeusrikoksesta huomattavat korvaukset oikeudenomistajille.
Syytetyn toinen puolustaja oikeustieteen kandidaatti Herkko Hietanen kommentoi: “Syytetyn oikeusturvan kannalta on äärimmäisen tärkeää saada asiatunteva puolustus ja puolueeton oikeudenkäynti, kun vastassa ovat maailman suurimmat mediayhtiöt. Heillä on varaa hävitä vaikka tuhat oikeudenkäyntiä, mutta väärän tuomion merkitys yksittäisen suomalaisen nuoren miehen taloudelle ja tulevaisuudelle on musertava.”
Finreactor-oikeudenkäyntisarjan ns. päähaaran käsittely on ensi viikolla Turun käräjäoikeudessa. Turre Legal oy puolustaa siellä yhdeksää nuorta miestä, joita syytetään verkon ylläpidosta. Heiltä vaaditaan korvauksina miljoonia euroja.
Update: Blogimoottori piiputtaa ja näyttää postaukset vanhimmasta uusimpaan.Löydät uusimmat kirjoitukset vasemmalla olevasta palkista.
Tämä blogi lähti siitä huomiosta, että tiedotus Finreactor oikeudenkäynnin ympärillä on kovin yksipuolista. Syyttäjä, tutkinnanjohtaja ja asianomistajat ovat jo kauan aikaa sitten astuneet tiedotusvälineiden eteen laukomaan tuttua retoriikkaa varkaista jotka vievät leivän taiteilijoiden pöydästä. Asia ei ole näin yksinkertainen. Oikeudenkäynti on kaikkea muuta kuin selvä ja yksinkertainen. Vaikeaksi jutun tekee muun muassa se, että Suomessa ehti vaihtua prosessin aikana tekijänoikeuslaki, jutun vahingonkorvaukset lähentelevät neljää miljoonaa euroa, tekniikka järjestelmän takana on laillista eikä ylläpitäjillä käytännössä ollut mahdollisuutta valvoa mitä käyttäjät jakelivat ja nuorimmat palvelun pyörittäjät olivat alle 14 vuotiaita.
Oikeudenkäynti ylläpitäjiä kohtaa alkaa Turussa syyskuun lopulla. Mediapeli jutun ympärillä on pyörinyt jo toista vuotta. Toisin kuin Yhdysvalloissa oikeudenomistajat eivät ole sopineet juttuja dollaritukulla. Osa käyttäjistä on vapautettu syytteistä, toisten syytteet ja vahingonkorvaukset oikeus on höylännyt murto-osaan vaadituista. Oikeudenomistajat ovat saaneet odottaa rökälevoittojaan ja isoja otsikkoja merirosvojen hirsipuuhun ripustamisesta. Valitusrumba on vasta ensitahdeissaan. Jää nähtäväksi tanssitaanko grande-finale korkeimmanoikeuden saleissa vuosien taistelun jälkeen. Tämän lystin maksajat eivät istu syytettyinä vaan lukemassa tätä blogia. Kustannukset mediateollisuuden ristiretkestä maksavat veronmaksajat joiden rahoilla oikeudenkäyntiä käydään. Mitä tuolla rahalla saa? Sen saat tietää lukemalla tätä blogia.
