Sopimukset siemenvaiheeseen ja asiakirjat arjen johtamiseen – Turre Legal tukee teknologiayhtiö IQM:n kasvua

Teknologia-alan startup IQM Finland Oy kehittää seuraavan sukupolven kvanttitietokoneita. IQM on ollut Turre Legalin asiakas liki perustamisestaan asti.

Teknologia-alan startup IQM Finland Oy kehittää seuraavan sukupolven kvanttitietokoneita. IQM sai alkunsa keväällä 2018. Silloin neljä kvanttifysiikan tohtoria Aalto-yliopistosta ja VTT:ltä totesi, että tutkimuksen parissa karttunutta asiantuntemusta kannattaisi kaupallistaa.

IQM:n perustajatiimi, kvanttifysiikan tohtorit Jan Goetz, Mikko Möttönen, Kuan Tan ja Juha Vartiainen.

Ensimmäiseltä rahoituskierrokselta hurja 11,2 miljoonaa euroa

IQM on ollut Turre Legalin asiakas liki perustamisestaan asti. Perustaja ja operatiivinen johtaja Juha Vartiainen kertoo yrityksen alkuvaiheesta:

– Oli tulossa iso rahoitus, ja halusimme tehdä firman alkuvaiheet lakiteknisesti oikein ja ammattimaisesti. Halusimme, että meillä on Turre Legal apuna ensimmäisen rahoituskierroksen läpiviennissä.

Ensimmäiseltä rahoituskierrokselta IQM keräsikin 11,2 miljoonaa, joka on yksi Suomen suurimmista siemenvaiheen rahoituksista.

Turre Legal oli työstämässä investointisopimusta ja ohjasi IQM:ää rahoituskierroksen aikana.

– He pystyivät tarjoamaan kaiken lakipuolen, jota asian hoitamisessa tarvittiin, Vartiainen kehuu.

Prosessia helpotti, kun Turre Legalin juristit kertoivat, missä vaiheessa IQM tarvitsee yhtiökokouksia ja hallituksen kokouksia sekä valmisteli tarvittavat pöytäkirjat ja sopimukset valmiiksi. Niinpä päätökset tehtiin oikeassa järjestyksessä ja merkittiin Kaupparekisteriin ajoissa ja oikeassa muodossaan.

– He olivat varmistamassa kaikkia näitä askelmerkkejä ja ohjasivat sijoitusprosessin läpiviennin. He olivat orkestroimassa koko hommaa, Vartiainen sanoo.

Sijoittajien kanssa toimimista myös helpotti, kun kaikki yrityksen toiminta oli heti alusta alkaen ammattimaista ja lain mukaista. Neuvotteluissa saattoi luottaa siihen, ettei omasta toiminnasta paljastu mitään ikäviä yllätyksiä.

Hallitustyön ohjausta Suomesta Saksaan

Rahoituskierroksen lisäksi Turre Legal on auttanut IQM:ää ulkomaisten sijoittajien kanssa toimimisessa. IQM on nimittäin perustanut tytäryhtiön Saksaan.

– Suomen osakeyhtiölaki on hiukan erilainen kuin Saksan, Vartiainen toteaa.

Myös IQM:n toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja ovat saksalaisia. Heitä Turre Legal on opastanut suomalaisten pääomasijoittajien kanssa toimimisessa. Turre Legal onkin ohjannut hallitustyöskentelyä, jotta kaikki menee oikein Suomen lain mukaan.

Kaiken kaikkiaan Turre Legal on auttanut saksalaisia osapuolia suomalaisen järjestelmän asiantuntijana.

Kvanttitietokone muistuttaa kattokruunua.

Kasvua nollasta sataan kahdessa vuodessa

IQM:n henkilöstö on kasvanut vuodessa nollasta viiteenkymmeneen, ja seuraavan vuoden aikana määrä on tarkoitus tuplata.

– Ajattelimme aluksi, että pari-kolme ensimmäistä vuotta olisi enemmän tuotekehitystä, mutta nyt ollaan jo neuvottelemassa ensimmäisistä kaupoista. Meillä on ollut tosi nopea startti, nopeampi kuin itsekään ajattelimme, Vartiainen sanoo.

– Tässä on ollut melko kiirettä. On ollut hyvä, että meillä on vahvat sopimukset heti alusta pitäen. Esimerkiksi työsopimuksia ei ole tarvinnut lähteä myöhemmin ihmettelemään, Vartiainen sanoo.

Turre Legal on tehnyt IQM:lle myös monia lain vaatimia dokumentteja kuten etätyösopimuksia koronan aikaan.

Työpaikalla pitää olla kymmeniä erilaisia lakisääteisiä HR-ohjelmia ja -asiakirjoja. Kun yrityksen henkilömäärä kasvaa, myös lain vaatimukset lisääntyvät. Turre Legalilla on tähän valmis paketti, joka räätälöidään kunkin yhtiön tarpeisiin. Paketti sisältää kaikki tarvittavat sopimuspohjat ja henkilöstöohjeet.

Tältäkö kvanttitietokone tulevaisuudessa näyttää?

– Kyllä se helpotti, ettei tarvinnut lähteä tyhjästä kirjoittamaan tai jostain muualta etsimään sellaisia dokumenttipaketteja. Kun se on käyty läpi, tiedämme, että meillä on lain puolesta kaikki vaadittava tehty. Kyllä helppous ja vaivattomuus olivat siinä suurin hyöty, Vartiainen sanoo.

Turre Legal toimitti henkilöstölle myös ohjeistuksen siitä, mistä HR-dokumentit löytyvät ja mihin niitä tarvitaan.

– Me saatiin henkilöstöohjeistus kertapaukulla valmisteltuna heiltä, Vartiainen kiittää. 

– Yhteistyö Turre Legalin kanssa on ollut joustavaa ja modernia. He ovat valmiita käyttämään kaikkia sähköisiä työkalujamme, Vartiainen kertoo.

– Turre Legal toimii ammattimaisesti ja startup-yrittäjälle sopivalla asenteella. Heillä on kevyitä ja nopeita ratkaisuja tarjolla, Vartiainen kuvaa.

Vartiaisen mielestä isoin Turre Legalin vahvuus on se, että he ymmärtävät hyvin teknologia-alaa. Hän suosittelee Turre Legalin palveluja myös muille teknologia-alan startupeille, jotka haluavat kasvaa isoksi. Lakiasiat kannattaa hoitaa kunnolla heti alusta alkaen.

– Jos joku suunnittelee rahoituskierrosta, niin siinä kannattaa kyllä olla lakitoimisto mukana, Vartiainen neuvoo.

– Sillä varauksella, että kyllä juristien palvelut tietysti maksavatkin, Vartiainen nauraa.