Archive for the 'Court cases' CategoryPage 2 of 11

KKO: Tietokonetta ei tuomita rikoksentekovälineenä menetettäväksi

Ville kirjoittaa Tietokonelehden blogissa tuoreesta KKO tapauksesta:

Tietokoneiden takavarikot ovat työllistäneet allekirjoittanutta runsaasti viimeisten vuosien aikana. Syynä tähän on ollut, että Suomessa poliisilla on ollut tapana takavarikoida herkästi kaikki, mitä epäillyn työpyödältä löytyy ja koettaa sitten saada kyseisiä laitteita tuomituksi valtiolle rikoksentekovälineinä. Alemmat tuomioistuimet ovat käytännössä kumileimanneet toiminnan, vaikka se on ollut selkeästi KKO:n autojen ym. monikäyttölaitteiden osalta antamien päätösten kanssa räikeässä ristiriidassa. Tähän tuli nyt stoppi – tai ainakin tuoreen KKO:2010:32:n jälkeen se edellyttää suoranaista KKO:n uhmaamista, mihin harvempi tuomari on valmis.

Published
by
Herkko Hietanen
on 19/05/2010
in Court cases, Finreactor, Privacy and Teknologiaoikeus
. 0 Comments

Etätallennus tapetilla Yhdysvalloissa

IPR info julkaisi vuoden ensimmäisessä numerossa kirjoittamani artikkelin “TV:n etätallennus tapetilla”.

Yhdysvalloissa itärannikon valitustuomioistuin (2nd circuit) antoi vuonna 2008 ratkaisun TV- ja elokuvayhtiöiden ja kaapeli-TV-operaattori Cablevisionin välisessä riidassa.
Cablevision oli informoinut oikeudenhaltijoita uudesta palvelustaan, jolla sen asiakkaat voisivat tallentaa verkkokovalevylle ohjelmia käyttäen omaa kaapeliboksiaan näiden tallennusten ohjelmoimiseen. Oikeudenhaltijat vaativat kieltotuomiota, joka estäisi palvelun aloittamisen. Loukkaako kaapelioperaattori oikeudenomistajien yksinoikeuksia tallentamalla asiakkaidensa pyynnöstä televisio-ohjelmia? Samat kysymykset ovat hiljattain nousseet esille myös Suomessa.

Tallennuksen osalta vastaavat kysymykset ovat nousseet television lisäksi myös radiolla. Oikeudenomistajat ovat ottaneet herneen nenään satelliittiradiovastaanotin valmistajille, joiden vastaanottimet pystyvät myös tallentamaan yksittäisiä ohjelmia ja etukäteen valittuja kappaleita. Vastaanotin/tallentimen omistaja voi ohjelmoida laitteensa tallentamaan tietyt kappaleet. Radiokanavat lähettävät monesti RDS tai vastaavaa tietoa siitä mikä kappale radiosta soi. Laite käyttää tätä tietoa hyväkseen ja tallentaa laitteen kovalevylle halutut kappaleet. RIAA katsoo, että radiokanava + MP3 tallennin jolla sitä voi vastaanottaa muodostaa digitaalisten musiikkitiedostojen kappaleenjakelupalvelun.

Yhdysvalloissa yksityiskopioinnin rajat ovat häilyvämmät kuin Suomessa. Yhdysvaltojen kotitallennusta musiikin osalta säädellään erityisessä laissa, joka luotiin DAT-nauhojen tullessa markkinoille. Oikeudenomistajat pelkäsivät, että radioista tulee jakelukanava heidän musiikin maksuttomalle kotikopioinnille. Lobbauksen jälkeen kongressi sääti Audio Home Recording Actin. Siinä radiokanaville ja laitevalmistajille asetettiin tiukat ehdot. Radiokanavat eivät esimerkiksi saa täyttää kuulijoiden toiveita saman tien. Ajatuksena on, että toivoja  saattaa väijyä musiikkia digitaalisen tallentimen kanssa. Tallennusmedian ja laitteiden valmistajille laki asettaa tiukat ehdot vastuuvapauden saamiseksi. Laitevalmistajan mm. pitää varmistaa, että laitteisiin tallennettua musiikkia ei voi kopioida rajoittamattomasti.

Oletko joskus ihmetellyt miksi iPodista  ei saa MP3 musiikkia ulos tai miksi siinä ei ole radiota? Varmasti Cupertinon pojat ovat lukeneet AHRAnsa.

Published
by
Herkko Hietanen
on 26/04/2010
in Copyright, Court cases, RIAA, Tekijänoikeusjärjestöt, Teknologiaoikeus and Web 2.0
. 3 Comments

Tuomari haastaa lehden oikeuteen henkilöllisyyden paljastamisesta

Yhdysvaltalainen tuomari haastoi paikallisen lehden yksityisyyden loukkauksesta sekä lehden Privacy policy -sopimuksen sopimusrikkomuksesta. Juttu sai alkunsa, kun lehden toimittaja oli alkanut kaivella “lawmiss” nimimerkin takaa lehden juttuja kommentoineen kirjoittajan taustoja. Lehden käyttäjärekisterin tietojen perusteella toimittaja yhdisti nimimerkin tuomariin. Tuomari oli kommentoinut useita vireillä olevia oikeusjuttuja tavalla, jonka voidaan katsoa olevan ammattietiikan vastaista -mutta ei ilmeisesti kuitenkaan laitonta. Itse jutun kirjoittaminen ei ilmeisesti loukannut tuomaria.

On helppo ymmärtää, miksi hänen oikeustajunsa ei voinut sulattaa luottamuksellisen tiedon käyttämistä häntä vastaan suunnatussa uutisoinnissa. Oletus tulisi olla että, jos kirjoituksia saa jättää anonyyminä, ne myös pysyvät anonyymina. Näin siis, jos anonyymit kommentit eivät riko lakia.

Jos katsotaan asiaa pelkästään bisnesnäkövinkkelistä lehden päätös oli laskelmoitu. Nyt lehti katsoi jutun paljastamisen tärkeämmäksi kuin yleisön luottamuksen anonyymien kommenttien jättämiseen. Kyse oli luottamuksesta ja sen hinnasta. Onko lukijoiden luottamus siihen, että lehti kaivaa yhteiskunnan epäsuhdat kalliimpi kuin lehden lukijoiden luottanut yksityisyyden säilyttämiseen?

Linkki juttuun.

Published
by
Herkko Hietanen
on 13/04/2010
in Court cases, Privacy and Web 2.0
. 2 Comments

Meijerikohu kuvista

Ruotsalainen meijeriyritys Lindahls on joutunut pulaan, kun heidän  markkinointimateriaalin mallille on selvinnyt, että hänen kuvaa on käytetty luvatta meijerin tuotteissa sekä verkkosivulla. Lindahlsin etusivulla on suuri kuva (alla) jossa kyseinen herra viiksineen tervehtii kävijöitä. Kuva koristaa myös yrityksen jugurttipurkkeja. Loukkausta lisää se, että kreikkalaisen miehen kuvaa on käytetty turkkilaisen jugurtin myynninedistämiseen. Mies on vaatimassa 5 miljoonan euron vahingonkorvauksia.

STT:n mukaan:

Meijeri oli hankkinut kuvan IMS-kuvatoimistolta, joka toimii välikätenä kuvapankeille. IMS:n toimitusjohtaja epäilee, että valokuvaaja on unohtanut kysyä “mallilta” lupaa kuvan käyttämiseen mainoksissa.

Juttu muistuttaa vähän väitöskirjassani käsittelemää CC kuvaan liittynyttä juttua.

In September 2007 Creative Commons was named as a party to a lawsuit filed in Texas on behalf of a minor whose photograph was used by Virgin Australia in an advertising campaign. The suit alleged that the use of the photograph was defamatory and violated her right of privacy (i.e., by using her name and image for commercial purposes). The photograph was taken and then uploaded to Flickr under a Creative Commons Attribution 2.0 license by an adult, who is also a plaintiff.

Juttu on kiinnostava monestakin syystä. Onko kuvatoimisto myynyt kuvaan luvan joka on sisältänyt myös mallin kuvaan kuuluvat oikeudet? Onko meijerillä oikeus luottaa kuvatoimistoon?

Korkein oikeus on käsitellyt vähän vastaavanlaista tapausta tekijänoikeusvastuun osalta tapauksessa KKO 1977 II 78 “Pettäjän tie”.

Teoksen käyttäjä X oli ostanut teokseen käyttöoikeuden tekijänoikeusjärjestöltä. Järjestö oli tehnyt sopimuksen oikeudenomistaja B:n kanssa, joka väitti olevansa teoksen omistaja. Myöhemmin ilmeni, että teos olikin A:n. Korkein oikeus katsoi, että X oli velvollinen maksamaan korvauksen A:lle.

Juttu ei suoraan käsittele kuvan kohteen oikeutta omaan kuvaan, mutta sivuaa oikeutta luottaa välittäjä organisaatioon, joka väittää edustavansa oikeaa oikeudenomistajaa. Kuvan kohde siis lienee oikeassa haastaessaan Lindahlin. Lindahlin ei auta kuin maksaa korvaukset ja haastaa kuvatoimisto vahingonkorvausjutussa myöhemmin. IMS voi sen jälkeen yrittää periä korvauksia kuvaajalta joka “unohti” kysyä luvan. Toisaalta jos kuvatoimisto ei tuollaista ns. mallivapaata käyttöoikeutta ole myynyt, meijeri saa nuolla haavansa yksin.

Published
by
Herkko Hietanen
on 09/04/2010
in Copyright, Court cases, Creative Commons, Privacy, Tekijänoikeusjärjestöt and Teknologiaoikeus
. 0 Comments

Netflixin haaste

Viime viikolla pitkään jenkkien suurin videovuokrausketju BlockBuster ilmoitti että se on ajautumassa konkurssiin. Vaikka konkurssi ei ole Yhdysvalloissa toiminnan loppu vaan uudelleenjärjestelyn paikka, on selvää, että videovuokraus toiminta on muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana paljon. Netflix on yhdysvaltalainen videovuokrauspalvelu. Sen toiminnan ydin on verkossa toimiva palvelu joka suosittelee elokuvia katsojan aikaisempien elokuvien pohjalta. Olen itse arvotellut yli 1000 elokuvaa yhdestä viiteen tähteen -luokituksella.Netflix siis tietää makuni melko tarkkaan. Tuon tiedon ja miljoonien muiden samanlaisten makutietojen perusteella palvelu osaa arvioida minkä elokuvan saattaisin katsoa seuraavaksi. Aikaisemmin suosituksen saamiseksi piti kysyä kavereilta tai tiskin takana olevalta teinimyyjältä jonka maku ei välttämättä aina kohdannut omaa makua. Netflixin kautta valitut DVD tai Bluray -elokuvat saapuvat postilla kotiin. Palvelun kautta voi myös streamata osan elokuvista suoraan tietokoneelta tai sopivalta verkkoon kytketyltä laitteelta katsottavaksi.

NetFlixin todellinen innovaatio ja lisäarvon tuoja verrattuna muihin sen kilpailijoihin on kuitenkin suosittelujen tarkkuus. Omilla voimillaan yritys sai suosittelu algoritmit melko toimiviksi. 2009 se jakoi ensimmäisen Netflix prize kilpailun palkinnon: miljoona dollaria. Palkinnon sai ryhmä joka ensimmäisenä paransi suosittelualgoritmia kymmenellä prosentilla. Voittaja oli Team “BellKor’s Pragmatic Chaos”, jonka jäsenet olivat päivätöissä Yahoolla. Netflix sai Crowdsourcing menetelmällä halpaa työvoimaa sekä mittaamattoman arvokkaan parannuksen liikeomaisuuteensa. Tuloksista innostuneena yritys päätti toistaa kilpailun. Tuloksena oli joukkokanne. Netflix perääntyi kilpailusta ja joukkokanne on sovittu.

Mikä johti joukkokanteeseen? Netflix luovutti kilpailijoille datasetin algoritmin optimoimiseksi. Yritys oli tehnyt kaikkensa datan anonymisoimiseksi. Datasetti voidaan anonymisoida siten että yksin sen datan perusteella ei voi tunnistaa rekisteröityjä henkilöitä. Tutkijat kuitenkin selvittivät, että jos yhdistetään Netflix tietokanta ja IMDB tietokanta, anonymisoidut ihmiset voidaankin tunnistaa. Tässä tapauksessa tunnistaminen tapahtui arvostelun kellonajan perusteella. Vertaamalla tuota kellonaikaa IMDB tietokantaan pystyi yksittäiset käyttäjät tunnistamaan.

Suomessakin rekisteriselosteissa ja tietosuoja koskevissa pykälissä puhutaan rekisteritiedon käyttämisestä anonymisoituna. Rekisterinpitäjän on lähes mahdotonta tietää muihin rekistereihin tallennetuista tiedoista. Onko rekisteri anonymisoitu, jos sen data voidaan toiseen rekisteriin yhdistelemällä “deanonymisoida”? Tarvitseeko rekisterinpitäjän olla tietoinen joka ikisestä rekisteristä ja sen tiedoista vai riittääkö että anonymisointi tehdään vain omalle datalle? Näyttäisi, että nämä ongelmat saattavat estää monet crowdsourcing hankkeet.

Mitä ratkaisuja ongelmaan voisi olla?

-Rekisterin pitäjä voisi pitää kiinni datasetistä, mutta antaa queryvastauksia kilpailijoille. Näin voitaisi edes avustavasti varmistaa, että siitä ei voi yksilöidä henkilöä. Tämä vaikeuttaisi varmasti kilpailijoiden työtä verrattuna ensimmäiseen kierrokseen eikä välttämättä takaisi täydellisesti tietosuojaa.

-Rekisterinpitäjä voisi kerätä käyttäjiltään suostumuksen tutkimuskäyttöön. Tällöin myös tietosuojaongelmat voitaisiin sopimusteitse välttää. Suostumus olisi voinut olla myös jo alkuperäisessä käyttöehtosopimuksessa. Ongelmaksi tulee tosin erilaiset erityislait kuten Video privacyprotectio act jolla on muuten erittäin mielenkiintoiset taustat.

http://en.wikipedia.org/wiki/Video_Privacy_Protection_Act

http://en.wikipedia.org/wiki/Robert_Bork_Supreme_Court_nomination

Published
by
Herkko Hietanen
on 25/03/2010
in Court cases, Creative Commons, Open content, Privacy, Teknologiaoikeus and Web 2.0
. 0 Comments

Barcelonalainen tuomioistuin vapautti vertaisverkkoon linkittäjän

Barcelonalainen tuomioistuin antoi merkittävän päätöksen linkityksestä P2P sisältöön. Jutussa kantajana oli SGAE (Sociedad General de Autores y Editores),  joka on Teoston Espanialainen vastine. Kantajana oli Mr Jesus Guerra-Calderón, joka ylläpiti elrincondejesus.com sivustoa. SGAE väitti että Guerra oli valmistanut kappaleita SGAE:n hallinnoimista teoksista ja saattanut niitä yleisön saataville. Vastaaja taas väitti että verkkosivulla ei tallenneta sisältöä, se on epäkaupallinen, ja että se ainoastaan on linkittänyt tiedostoihin joiden avaamiseen tarvitaan eMule vertaisverkko-ohjelmaa. Tämän takia vastaaja katsoi ettei ole vastuussa tekijänoikeusloukkaisita. Tuomari hyväksyi vastaajan argumentit ja hyltkäsi kanteen. Kiinnostavaa Guerran palvelussa on se, että linkit on valinnut Guerra itse eivätkä palvelun käyttäjät kuten esimerkiksi PirateBayn ja Finreactorin palvelussa. Guerra ei siis vedonnut siihen että palvelun ylläpitäjänä hän ei ole valinnut linkkejä tai ollut tietoinen niiden sisällöstä, josta seurauksena olisi mahdollinen vastuunvapaus. Guerra oli itse toimittanut sivustonsa sisällön ja sen linkki indeksit. Tuomiossa tämä oli otettu huomioon. Linkitystä ei katsottu oikeudenloukkaukseksi:

The defendant’s conduct is to create an index that supports and guides users to access networks using P2P file sharing system, menus, posters or covers for movies or musical works. But there is no provision in the protection system covered by Intellectual Property Law, and adapted to Community Law, that prohibits sites which encourage, permit or guide users to search for works which will then be traded through P2P networks. Broadly speaking, the linking system is the very basis of the Internet, and a multitude of pages and search engines (like Google) can technically do what precisely what is currently under dispute, namely, to link to so-called P2P networks.”

Tuomiossa katsotaan että p2p verkossa kopiointi voi hyvinkin olla yksityistä kopiointia.

“Undoubtedly, previously undistributed works can be made available to the public through P2P networks, even potentially, as they might not be downloaded by other users. This behaviour can often be directed to a plurality of people. However, again, the legal type does not fit exactly and in every circumstance the usual behaviour of the users in such networks, given that, on one hand, in most cases users have the intent of downloading a file not knowing if part of the file they just downloaded is being shared at the same time by one user or a plurality of users from their hard drive. It is perfectly possible that the file exchange is taking place with only one person, or with a limited number of people.”

Päätelmä on vähän ontuva. Vaikka yksityinen kopiointi vertaisverkkoja käyttämällä on mahdollista, usein verkon tehokkuus perustuu siihen, että kopioijia on lukuisia. Koska järjestelmä mahdollistaa teosten saattamisen yleisön saataville ei yksin se että se mahdollistaa myös yksityisen kopioinnin ole puolustus. Eli jos joukko x sisältyy joukkoon y ja x joukko ei ole laiton ja y joukko on, niin silloin y on laiton vaikka siinä on myös x. Eli osa meni oikein ja toinen osa meni kyllä metsään.

Via Technolama

Published
by
Herkko Hietanen
on 17/03/2010
in Copyright, Court cases, Finreactor, P2P, Tekijänoikeusjärjestöt, Teknologiaoikeus and Web 2.0
. 0 Comments

ParkCom-tuomio Korkeimmasta oikeudesta

Korkein oikeus julkaisi tänään ParkCommin keissin tuomion. Meni vaihteeksi oikein. Keississä ei ole mielestäni mitään erityisen ennakkopäätösluontoista vaan se on lähinnä alempien oikeuksien sekoilut korjaava oikeustilaa selventävä ratkaisu.

Tuomion keskeisin kohta on kappale 12:

Laissa varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (oikeustoimilaki) säännellään muun muassa lain soveltamisalaan kuuluvien oikeustoimien tekemistä. Yhteiskunnallisen kehityksen sekä tavaroiden ja palveluiden vaihdannassa käyttöön otettujen uusien menettelytapojen myötä on jo melko pitkään jouduttu havaitsemaan, ettei kaikkia esiin tulevia sopimuksen syntymiseen liittyviä tilanteita kyetä selittämään oikeustoimilain perinteisellä, tarjoukseen ja siihen annettuun vastaukseen perustuvalla mallilla. Tällöin on voitu turvautua joko päättelyyn, joka lähtee tahdonilmaisuja koskevista oikeustoimilain periaatteista, mutta soveltaa niitä uusien tilanteiden vaatimalla tavalla, tai sitten päättelyyn, jossa sopimuksen syntyminen liitetään ulkonaisiin tunnusmerkkeihin, jotka ilmenevät osapuolten toiminnassa tai sen yhteydessä. Tällöin osapuolten toimintaa tarkastellaan siltä kannalta, millainen toiminta voi määrätyissä olosuhteissa olla objektiivisesti tarkastellen tyypillisesti osoitus sopimussuhteen syntymisestä tai sitoutumisesta noudattamaan tiettyä järjestelyä. Tietty menettely tietynlaisessa toimintaympäristössä voi siis johtaa siihen, että sopimuksen ja siihen perustuvien velvoitteiden katsotaan olevan olemassa ilman, että turvaudutaan yksinomaan tahdonilmaisun käsitteeseen ja siihen nojautuvaan perusteluun.

Perään olisi voinut laittaa viitteitä oikeuskirjallisuuteen, esim. Kurt Grönforsin Avtalsgrundande rättsfakta (1993) jossa sama on toistettu jo aikoja sitten. Toisaalta viitteiden puuttuminen ja spekuloimaton kielenkäyttö antavat viitteen, että asian pitäisi olla muutenkin selvä.

Keissi vahvistaa, että softalisenssit ja verkkopalvelujen käyttösäännöt on pääsääntöisesti päteviä — kunhan ehdot ovat ovat “kohtuullisia” eivätkä merkittävästi muista vastaavista tuotteista tai palveluista käyttäjän tappioksi poikkeavia.

Published
by
Mikko Välimäki
on 16/03/2010
in Court cases
. 4 Comments

Television etätallennuspalvelu tapetilla Yhdysvalloissa

Kirjoitin jutun syksyllä IPR-Info lehteen USA:n etätallennuspalveluista. Juttu julkaistiin uusimmassa numerossa (ilmeisesti 1/2010).

Juttu ei ole enää ihan tuore, mutta samat juridiset kysymykset ovat nousseet Suomessa esille viime aikoina.

Kuvia olen viime aikoina kaivanut Flickr commons palvelusta johon on tallennettuna hienoja kokoelmia tekijänoikeudesta vapaita kuvia.

**

Vuonna 2007 Yhdysvalloissa itärannikon Second circuit valitustuomioistuin antoi ratkaisun TV- ja elokuvayhtiöiden sekä kaapeli-TV-operaattori Cablevisionin riidassa. Cablevision oli informoinut oikeudenhaltijoita uudesta palvelusta, jolla sen asiakkaat voisivat tallentaa verkkokovalevylle ohjelmia käyttäen kaapeliboksiaan ohjelmien tallennusten ohjelmoimiseen. Oikeudenhaltijat vaativat oikeudelta kieltotuomiota, joka estäisi palvelun lanseeraamisen. Tapauksessa keskeisenä kysymyksenä oli: Loukkaako kaapelioperaattori oikeudenomistajien yksinoikeuksia tallentamalla asiakkaidensa pyynnöstä televisio-ohjelmia?

Palvelunkuvaus

Vastaaja Cablevision yhtiö on kaapelitelevisioyhtiö, joka edelleen lähettää eri kanavien ohjelmia asiakkailleen. Samaan aikaan asiakkaille lähetetty ohjelma ohjattiin palvelimelle, jossa oli kaksi puskurimuistia. Ohjelman tallennuttua ensimmäiseen puskurimuistiin ohjelmisto selvitti, onko joku asiakkaista pyytänyt ohjelman tallentamista. Mikäli asiakas oli pyytänyt tallennusta, siirtyi puskurin ohjelma toiseen puskuriin ja ensimmäisen puskurimuistin päälle kirjoitettiin seuraavaksi lähetetty ohjelman palanen. Ohjelma siirrettiin toisesta puskurimuistista sitten asiakkaiden omille kovalevyille tallennettavaksi. Puskurit pitivät sisällään vain 0.1 sekunnin mittaisen tallenteen ohjelmaa.

Oikeus katsoi, että palvelun toteuttamiseen tarvittiin joukko monimutkaisia tietokoneita sekä ihmisiä niiden hoitamiseen. Käyttäjälle palvelu näyttäytyi kuitenkin kotivideonauhurin kaltaisena. Sen sijaan, että tallennuskäsky olisi välittynyt kotona olleeseen tallentimeen, se välittyi verkon kautta keskustallentimeen. Palvelu muistutti on-demand palvelua paitsi, ettei sen kautta voinut katsoa kuin ennalta tallennettavaksi määrättyä aineistoa. Palveluntarjoajan määräysvalta prosessissa rajoittui tallennettavien kanavien rajaamiseen, joka tehtiin tallentimen ohjelmistoa kehittäessä.

Alioikeuden päätös

New Yorkin alioikeus ja tapauksen osapuolet katsoivat, että tapauksessa on merkittävää se, kuka tallensi ohjelmat. Tuomioistuin katsoi, että vastaajan päätäntävalta tallennettavista kanavista, vastaajan omistusoikeus ja ylläpitovastuu tallennuslaitteisiin sekä sen tieto kopioitavista tallenteista ja jatkuva asiakkuussuhde tallentavien asiakkaiden kanssa ovat syitä, miksi kopioiminen tapahtui Cablevisionin eikä asiakkaan toimesta, vaikkakin se kiistatta tapahtui asiakkaan pyynnöstä.[1]

Valitustuomioistuin kumosi alioikeuden päätöksen

Valitustuomioistuin katsoi ensinnäkin, ettei bufferointi välimuistiin ollut lain tarkoittamaa kappaleen valmistusta. Oikeus tulkitsi välimuistiin kirjoittamisen väliaikaiseksi ja erottamattomaksi osaksi teknistä prosessia. Suomessa todennäköisesti päädyttäisiin samaan ratkaisuun tekijänoikeuslain 11a § nojalla.

Valitustuomioistuin katsoi, ettei Cablevision ole yksin sen seikan takia vastuussa kopioiden valmistamisesta, että se omistaa laitteet. Oikeus viittasi päätökseen,[2] jossa katsottiin, ettei Internet palveluntarjoaja ollut vastuussa asiakkaan sen palvelimille laittamista loukkaavista tiedostoista, vaikka se omisti palvelimen. Oikeus viittasi myös aikaisempaan videonauhureita koskevaan oikeuskäytäntöön ja totesi, ettei tallennuslaitteiden valmistaja tai niitä ohjaavien tietokoneohjelmien kirjoittaja ei ole välittömästi vastuussa oikeudenloukkauksista, mikäli niillä on laillinen käyttötarkoitus.[3] Tuomioistuin korosti ettei tapaus anna vastuuvapautta kaikille etävideopalveluille ja ettei tapauksessa käsitelty epäsuoraa tai välillistä vastuuta loukkauksista.

Oikeus katsoi, ettei asiakkaiden tallentimen ohjelmointi eronnut tavallisen kotivideotallentimen käytöstä niin merkittävästi, että olisi tullut katsoa, että kappaleen valmistamisesta olisi vastuussa joku muu kuin asiakas. Oikeus katsoi, että koska järjestelmässä palveluntarjoajan puolesta tallennukseen ei osallistunut ihminen ja koska oikeudenloukkaus vaatii tahallisuutta, ei palveluntarjoajavastaaja ollut syyllistynyt oikeudenloukkaukseen.

Oikeus löysi analogian kaupan omistajasta, joka tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden käyttää kaupan nurkassa seisovaa kopiokonetta. Oikeus sen sijaan hylkäsi analogian kopioliikkeeseen, jossa henkilökunta tekee kopiot asiakkaan pyynnöstä asiakkaan toimittamasta teoksesta kopiokoneilla. Valitustuomioistuin katsoi myös, että vastaajan kontrolli tallennettavaksi valittuihin kanaviin oli rajallinen. Vastaaja ei pystynyt valitsemaan, mitä ohjelmia kanavilta tuli eikä myöskään mihin aikaan.

Tuomioistuin katsoi, että vastaajan asiakkaat, ei vastaaja, valmistivat kopiot televisio-ohjelmista. Vastaaja ei tämän vuoksi ollut suoraan loukannut kantajan yksinoikeutta kappaleen valmistamiseen. Tämän takia alioikeuden tuomio kumottiin ja kantajan kanne hylättiin.

Myöhemmät vaiheet

Oikeudenomistajat hakivat valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. Kesällä 2009 oikeus eväsi luvan. Taustalla oli oikeusministeriön lausunto, joka luvan puoltamisen sijasta suositteli, että oikeus jättäisi luvan myöntämättä. Cablevision tapauksena tunnettu juttu jää nyt itärannikon second district aluetta sitovaksi ennakkopäätökseksi. Asia on kuitenkin ratkaistu osapuoleten välillä koko liittovaltion alueella. Cablevision saa siis aloittaa etätallennuspalvelut missä päin tahansa USA:ta. Koska asia ei päätynyt korkeinpaan oikeuteen, muilla vastaavien palveluiden tarjoajilla ei ole vastaavaa oikeusvarmuutta. Valitustuomioistuimet kun eivät ole sidottuja toistensa ratkaisuihin.

Suomessa edessä samat kysymykset

Suomessa on lukuisia tahoja, jotka lähettävät televisio-ohjelmia edelleen tietoverkkoja käyttäen sekä monia televisio-ohjelmien etätallennuspalveluita. Viime aikoina useat Internetoperaattorit ovat ottaneet palveluvalikoimiinsa televisiotallentimet, jotka sijaitsevat operaattorin tiloissa. Oikeudenhaltijat ovat suhtautuneet etätallennuspalveluihin epäilevästi. On vain ajan kysymys, milloin oikeus saa eteensä ratkaistavaksi tallennuspalveluiden laillisuuden.

[1] Twentieth Century Fox Film Corp. v. Cablevision 23 Sys. Corp. (Cablevision I), 478 F. Supp. 2d 607 (S.D.N.Y. 2007) s. 618-621 päätös löytyy kokonaisuudessaan:

http://beckermanlegal.com/Documents/cartoonnetwork_csc_080804SecondCircuitDecis.pdf

[2] Religious Technology Center v. Netcom On-Line Communications Services, 907 F. Supp. 1361 (N.D. Cal. 1995).

[3] Sony Corp. of America v. Universal City Studios, Inc., 464 U.S. 417 (1984).

Published
by
Herkko Hietanen
on 15/03/2010
in Copyright, Court cases and Teknologiaoikeus
. 0 Comments

Toinen CSS-keissi vihdoin Helsingin hovioikeuden pääkäsittelyssä

Helsingin hovioikeus istui tänään toista “organisoitu keskustelu” -oikeusjuttua. Tilanne on hieman erikoinen. Sama tuomioistuin ratkaisi ensimmäisen samoihin faktoihin pohjautuvan jutun 2008 “nahkapäätöksellä” syytteen mukaisesti mutta jätti kuitenkin syytetyt tuomitsematta rangaistukseen. Yritimme Korkeimpaan oikeuteen, josta ei herunut valituslupaa. Siitä jatkoimme Euroopan ihmisoikeustuomiostuimeen, josta ei ole tullut vielä päätöstä tutkitaanko valituksia.

Tässä välissä Helsingin hovioikeus siis päätti yrittää uudestaan. Kun ensimmäinen juttu meni puhtaasti kirjallisessa käsittelyssä, niin tänään oikeus järjesti suullisen pääkäsittelyn, jossa kuultiin kolme asiantuntijatodistajaa. Ensimmäinen oli syyttäjä Kukka-Maaria Kankaalan nimeämä, ja kaksi muuta puolustuksen nimeämät Kai Puolamäki ja Arto Teräs. Puolustuksen asianaja oli Antti Kortelainen, jota itse puolestani konsultoin.

En ollut oikeudessa paikalla, mutta kuulemani perusteella hovi käsitteli asianmukaisesti kaikki relevantit asiakysymykset. Tapauksessa on siis kysymyksessä katselueston eli salauksen purkava C-koodi. Tuomareita muun muassa kiinnosti voiko kukaan oikeasti kuvitella kiertävänsä salausta vahingossa, ja missä yhteydessä kyseinen koodi oli julkaistu. Sananvapauttakin sivuttiin. Tuomiota odotellaan kuukauden kuluttua.

Published
by
Mikko Välimäki
on 19/02/2010
in Copyright, Court cases and Teknologiaoikeus
. 4 Comments

Kiina raastupaan sensurointiohjelman piratismista

Associated press kirjoittaa yhdysvaltalaisesta Cybersitter -yrityksestä, joka on haastanut Kiinan valtion ja seitsemän suurta tietotekniikkataloa oikeuteen koodin kopioimisesta. Cybersitter tekee ja markkinoi noin 25 euron arvoista ohjelmistoa, jota voi käyttää estämään pääsyn ei-toivotuille sivuille. Kanteen mukaan tutkimuksissa on ilmennyt, että Kiinassa pakolliseksi määrätystä sensurointiohjelmassa on käytetty satoja rivejä Cybersitterin koodia.

”They did a sloppy job of copying,” said Fayer, noting that they included directions on how to get to the Cybersitter site.

Kiinan viranomaiset velvoittivat viime vuonna laitevalmistajat asentamaan ohjelmiston jokaiseen Kiinan markkinoille tarkoitettuun koneeseen. Kerrannaisvaikutus on melkoinen.

Kantajan lakimiehen lausunnot ovat täynnä paatosta ja miekkojen kalistelua.

”What we have to offer the world is our ingenuity and creativity, our ideas and what lawyers call intellectual property. From small companies like Cybersitter to Microsoft to motion pictures and the music industry, these are the products we have to offer the world. It is important that they be protected.”

Herää kysymys kuka on virheestä vastuussa? Näyttäisi, että tietokonevalmistajat ovat valmistaneet laittomia kopioita tuotteesta. Alentaako heidän vastuutaan se, että valtio on velvoittanut lisäämään ohjelmiston? Voiko Kiinan valtion haastaa Los Angelesin oikeuteen Kiinassa tapahtuneesta loukkauksesta? Entä kiinalaisen tai japanilaisen yrityksen? Kyse on 2.2 miljardin dollarin arvoinen.

Pitäisikö Kiinalaiset piraatit tuomita kantajien kotikentällä vai sylttytehtaalla Kiinassa? Tähän asti tekijänoikeus on ollut territoriaalinen. Oikeudenloukkaajat tuomitaan omassa maassaan oikeudenloukkaajan oman maan lakien mukaan. Kansainväliset sopimukset ja kauppasopimukset pitävät huolen siitä, että kansalliset lait täyttävät minimiehdot. Ymmärtääkseni Kiinassa softan luvaton kopiointi on tekijänoikeusloukkaus. Mutta kuka ihme nyt haluaisi taistella Kiinan valtiota vastaan kiinalaisessa tuomioistuimessa?

Juttu New York Timesin sivuilla.

Published
by
Herkko Hietanen
on 06/01/2010
in Copyright, Court cases, Sensuuri and Teknologiaoikeus
. Closed