Turre Legal

Massaliike voitti syyttäjän hovissa

Taas saatiin yksi juttu menetyksellisesti päätökseen. Muistin virkistykseksi kannattaa ensin tsekata aiempi blogaus aiheesta käriksen jälkeen. Massaliikkeen tiedote 3.1.2011 hovin päätöksestä:

KEMIJÄRVEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO KUMOTTIIN
Alun perinkin heikoin perustein kyhätty syyte oli yhteisten varojen tuhlaamista, poliisin työajan väärinkäyttöä sekä ihmisten, toisten puolesta, tekemän työn aliarvioimista ja häpäisemisestä.

Rovaniemen hovioikeus antoi 31.12.2010 päätöksensä Kemijärven Massaliikkeen tiedottaja Juha Pikkaraisen Kemijärven käräjäoikeudessa saamaan tuomioon rahankeräysrikoksesta. Käräjäoikeus tuomitsi Pikkaraisen sakkoihin mutta Rovaniemen hovioikeus jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen. Valtio velvoitettiin korvaamaan Pikkaraisen oikeudenkäyntikuluja yhteensä 6380.84 euroa.

Aiheellisesti voi kysyä ja ihmetellä miksi yhteiskunnan panoksia ja voimavaroja jouduttiin uhraamaan huomattavasti moiseen asiaan? Oliko tiedottaja Juha Pikkaraiseen ja Kemijärven Massaliikkeeseen kohdistetulla rikosepäilyllä jokin tarkoitus? Astuttiinko taistelussa Kemijärven sellutehtaan toiminnan jatkamisesta puolesta liian isoille varpaille? Nostiko Kemijärven Massaliike esille asioita, jotka olisi pitänyt pysyä salassa? Miksi poliisi aluksi väitti saaneensa nimettömän ilmiannon mutta myöhemmin totesi aloittaneensa tutkinnan oma-aloitteisesti? Pitikö vain löytää jokin syy tarttua Kemijärven Massaliikkeen nostattamaan kohuun? Sellainen löydettiin Massaliikkeen rahoituksesta, jota tarvittiin, kun puolustettiin ihmisten työpaikkoja ja alueen luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Asiat eivät saa tämän päivän Suomessa olla niin huonosti, että puolustettaessa heikompien oikeuksia ja julkituodessa yritysjohtajien tai maan poliittisten johtajien tekemiä anteeksiantamattomia virheitä, keksitään olemattomia rikoksia, joista sitten ihmisiä syytetään. Viranomaisten voimavaroja ei tässä tekaistujen rikosten keksimistyössä säästellä vaan niitä käytetään maksimaalisesti. Onneksi Rovaniemen hovioikeuden vapauttavan päätöksen jälkeen voi todeta, että Suomi on vielä oikeusvaltio.

Kemijärven Massaliike

lisätietoja:
Heikki Nivala 040-534 6945
Juha Pikkarainen 040-358 2656

Herkko Hietanen
Seuraa minua

Herkko Hietanen

Lakimies, osakas, kauppatieteiden tohtori, oikeustieteen maisteri at Turre Legal
Lakimies, jolla on 15 vuoden kokemus teknologia- ja mediaoikeudenkäynneistä, startup-yrityksistä ja IT-juridiikasta.
Herkko Hietanen
Seuraa minua
  1. Paluuviite: Vuoden päätökset – osa 2. - Tietokone