Parodia suojaa taiteen vapautta ja mahdollistaa kritiikin. Uudessa ratkaisussaan tekijänoikeusneuvosto otti kantaa paitsi yksittäisten teosten väliseen teoskynnykseen, myös laajemmin parodian asemaan Suomen tekijänoikeusjärjestelmässä. Heinäkuussa 2017 julkaistu neuvoston antama “Lehmät”-ratkaisu on tekijänoikeusneuvoston toinen parodiaa koskeva ratkaisu (Katso täältä lisätietoa parodiaoikeudenkäynneistä).
Parodiaa eli ivamukaelmaa on Suomessa perinteisesti pidetty tekijän yksinoikeutta rajoittavana oikeutena, vaikka sitä ei ole erikseen tekijänoikeuslaissa mainittu. Sen sijaan parodiset teokset on Suomessa katsottu tekijänoikeuslain 4 §:n 2 momentin mukaisiksi “vapaiksi muunnelmiksi”, jotka eivät ole riippuvaisia alkuperäisen teoksen tekijänoikeuksista.
Tuomioistuimisissa parodiatapauksia on nähty vain hyvin harvoin.
Tekijänoikeusneuvoston nyt ratkaisemassa tapauksessa TN 2017:4 oli kyse kahdesta Bjarne Melgaardin maalauksesta, jotka muistuttivat Miina Äkkijyrkän kuuluisia lehmäaiheisia teoksia. Äkkijyrkän lisäksi neuvostolle antoi lausuntonsa Galerie Forsblom, joka myi Melgaardin maalauksia.
Äkkijyrkkä katsoi, että Melgaardin maalaukset olivat epäitsenäisiä muunnelmia hänen teoksistaan ja siten loukkasivat hänen tekijänoikeuksiaan; Galerie Forsblom katsoi, että Melgaardin teokset olivat parodioita Äkkijyrkän teoksista eivätkä siten loukanneet hänen tekijänoikeuksiaan.
Oikeudellisesti tapauksessa oli siis kyse siitä, suojaako parodiaoikeus tässä tapauksessa Melgaardin oikeutta ilmaista itseään vai rajoittaako Äkkijyrkän tekijänoikeus Melgaardin taiteellista vapautta.
Vertailua varten yksityiskohta Miina Äkkijyrkän “Iltavilli” teoksesta Bjarne Melgaard, ‘Untitled,’ 2015, Galerie Forsblom
Suomalainen tulkinta parodiasta on erikoinen
Perinteinen suomalainen tulkinta siitä, että parodiset teokset ovat vapaita muunnelmia, on erikoinen. Tekijänoikeudellisesti “vapaa muuntelu” tarkoittaa niin intensiivistä muuntelua, että uuden teoksen tekijänoikeus ikäänkuin irtaantuu vanhasta teoksesta ja muodostaa uuden teoksen.
Vapaasta muuntelusta voi olla kyse, jos joku vaikkapa valokopioi kirjan sivuja, leikkaa kopiot palasiksi ja taiteilee niistä ihmishahmon. Myös samplaamista, jossa artisti nauhoittaa kappaleesta kitaran äänen ja muodostaa tätä kitaran ääntä käyttäen aivan uusia melodioita, voidaan pitää vapaana muunteluna.
Parodia on kuitenkin siinä mielessä erityistä vapaata muuntelua, että se ei koskaan voi täysin irtaantua alkuperäisteoksestaan. Onhan selvää, että alkuperäisteoksen täytyy olla parodiasta tunnistettavissa, jotta parodia toimisi. Parodian tarkoituksena onkin pääsääntöisesti saattaa joko alkuperäinen teos, sen tekijä tai teoksen aihe naurun, pilkan tai arvostelun kohteeksi (Hietanen, Herkko: Pelleily sallittu? – Parodia tekijänoikeuden rajoituksena, Defensor Legis 1/2009, s. 149).
Suomalainen tapa tulkita parodiat vapaiksi muunnelmiksi on sikälikin erikoinen, että EU:n tietoyhteiskunnan tekijänoikeusdirektiivi (nk. Infosoc-direktiivi, 2001/29/EY) erityisesti mainitsee parodian yhtenä tekijän yksinoikeutta rajoittavana poikkeuksena. Suomi ei kuitenkaan ole saattanut parodiapoikkeusta voimaan, vaan pysytellyt tulkinnassa, että parodiat ovat vapaita muunnelmia, jotka eivät edellytä erityissääntelyä.
Koska Suomi ei ole saattanut Infosoc-direktiivin mukaista parodiapoikkeusta Suomessa voimaan, suomalainen tekijänoikeusjärjestelmä ei myöskään ole parodian osalta sidottu EU-tuomioistuimen päätöksiin.
Tekijänoikeusneuvoston tuoreesta päätöksestä voi kuitenkin huomata, että EU-tuomioistuimen tulkinnat vaikuttavat myös suomalaisiin tulkintoihin parodiasta.
Parodia-aiheinen oikeuskirjallisuus tekijänoikeusneuvoston tukena
Tuoreessa ratkaisussaan tekijänoikeusneuvosto lainaa oikeuskirjallisuutta laajasti.
Neuvosto muun muassa toteaa, että “sallittu parodia hyödyntää alkuperäistä teosta toisessa tarkoituksessa ja voi sen vuoksi olla itsenäinen teos” (Sorvari, Katariina: Tekijänoikeuden loukkaus, Helsinki 2007, s. 179 ja Haarmann, Pirkko-Liisa: Tekijänoikeus ja lähioikeudet, Helsinki 2005, s. 67).
Parodia on muuttuva käsite, jonka ulottuvuuksia ja ilmenemismuotoja on aina välillä arvioitava (Alén-Savikko, Anette: Vakavasti otettava (va)iva – tekijänoikeudellisia huomioita parodiasta, teoksessa Oikeus, tieto ja viesti: Viestintäoikeuden vuosikirja 2015, s. 196).
Bjarne Melgaard, ‘Untitled,’ 2015, Galerie Forsblom Osa Äkkijyrkän Kevätjuhla teoksesta
Yksityiskohtaisten sääntöjen antaminen siitä, miten raja vapaan luomisen ja kielletyn muuntelemisen välillä käytännössä on vedettävä, on varsin vaikeaa. Riidanalaisissa tapauksissa rajanveto jää lain esitöiden mukaan oikeuskäytännön varaan, jolloin tuomioistuimen on vapaasti harkittava kaikki asiaan vaikuttavat seikat. (Komiteanmietintö 1953:5. Ehdotus laiksi tekijänoikeudesta kirjallisiin ja taiteellisiin teoksiin, s. 50 ja Oesch, Rainer: Bildcitat, NIR 1997, s. 442).
Vetoamisfunktio on täytetty. Yleisö menee sekaisin teoksen tehneestä taiteilijasta. Kuvakaappaus http://ritamentor.blogspot.fi/2015/09/hotelli-lilla-roberts.html blogista
Ruotsin korkein oikeus
Tekijänoikeusneuvosto lainaa myös Ruotsin korkeinta oikeutta eli Högsta domstolenia. Högsta domstolenin päätösten esiintuominen on kotimaisissa tuomioistuimissa sekä oikeustieteessä yleistä. Parodian osalta naapurusten lait ovat samanlaiset. Parodiaa ei ole myöskään Ruotsissakaan laissa mainittu, vaan sitä pidetään muunnelmana.
Tekijänoikeusneuvosto toteaa:
Ruotsin Högsta domstolen on katsonut 23.12.2005 päivätyssä ratkaisussaan T 4739-04, että teoksen muuntelua parodiatarkoituksessa on perinteisesti pidetty sallittuna, ja tällöin voidaan myös varsin laajasti käyttää alkuperäisteosta sanasta sanaan. Högsta domstolenin enemmistö piti parodiaa itsenäisenä teoksena, eikä kirjailijan alkuperäisteosta esitetty kirjailijan kannalta loukkaavassa muodossa siten, että hänen kirjallista arvoaan tai omalaatuisuuttaan olisi loukattu. Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että kyseinen Ruotsin Högsta domstolenin ratkaisu on relevantti myös Suomen oikeuden kannalta, sillä kyseinen säännös on asiallisesti samansisältöinen Ruotsissa ja Suomessa. (Ks. myös Bruun, Niklas: Mikko Mallikas huumekauppiaana, IPRinfo 1/2006)
EU-tuomioistuin
Parodiaa koskevia tuomioita on käsitelty myös EU-tuomioistuimessa. Deckmyn-tuomiossaan C-201/13 (3.9.2014) EU-tuomioistuin katsoi, että parodian keskeisinä tunnusmerkkeinä ovat seuraavat:
- Se viittaa olemassa olevaan teokseen,
- Poikkeaa tuosta teoksesta havaittavissa olevalla tavalla, ja
- On huumorin tai pilailun ilmentymä.
Lisäksi EU-tuomioistuin totesi, että:
- Parodialla itsellään ei tarvitse olla sille ominaista alkuperäistä luonnetta, kunhan se poikkeaa havaittavissa olevalla tavalla parodian kohteena olevasta alkuperäisteoksesta
- Parodian ei tarvitse olla kohtuudella yhdistettävissä muuhun henkilöön kuin alkuperäisteoksen tekijään
- Alkuperäisteoksen ei tarvitse olla parodian kohde itsessään, vaan parodia voi kohdistua johonkin muuhun tahoon (esim. alkuperäisteoksen tekijään)
- Parodiassa ei tarvitse mainita parodian kohteena olevan teoksen lähdettä.
EU-tuomioistuin kuitenkin huomautti, että parodiaa koskevaan poikkeukseen on sovellettava oikeudenmukaista tasapainoa tekijöiden, muiden oikeudenhaltijoiden sekä parodioita tekevien taiteilijoiden välillä.
Mainitsemisen arvoinen on myös EU-tuomioistuimen tuomioon ratkaisuehdotuksen antaneen julkisasiamies Villalónin huomiot siitä, että parodia on yhtäaikaisesti jäljitelmä ja luomus, jonka on kuitenkin tasapainoteltava jäljiteltyjen ja omaperäisten osatekijöiden välillä. Sen on yhtäältä oltava tunnistettava ja toisaalta pidettävä etäisyyttä alkuperäisteokseen.
Nämä Villalónin huomiot korostavat sitä, kuinka erikoinen Suomessa valloilla olleesta parodian tulkinnasta “itsenäisenä muunteluna” on – parodia kytkeytyy aina alkuperäisteokseen.
Tekijänoikeusneuvosto tulkitsi parodiaa EU-tuomioistuimen analyysiin pohjautuen
Oikeuskirjallisuutta ja parodia-aiheisia tuomioita lainattuaan tekijänoikeusneuvosto totesi analyysissään, että:
1) Molemmat Melgaardin teokset olivat niin itsenäisiä ja omaperäisiä, että ne ylittivät teoskynnyksen. Tämä on oleellista, sillä myös parodisten teosten tulee ylittää teoskynnys.
2) Melgaardilla oli ollut mahdollisuus tehdä omaperäisiä luovia valintoja tehdessään kyseessä olevat maalaukset. Melgaardin maalauksissa oli sen verran yhtenäisyyksiä Äkkijyrkän eläinhahmoihin, että Melgaardin maalaukset niiltä osin selkeästi viittasivat Äkkijyrkän teoksiin.
3) Se, miten Melgaard hyödynsi Äkkijyrkän teoksia, poikkesi Äkkijyrkän taiteesta kontekstiltaan ja tarkoitukseltaan. Tekijänoikeusneuvoston mukaan tämä heijasteli Melgaardille tunnusomaista työtapaa yhdistellä provosoivia ja kiistanalaisia aineksia tuttuihin hahmoihin.
Edelleen tekijänoikeusneuvosto katsoi, että Melgaard ei käyttänyt Äkkijyrkän alkuperäisteosten elementtejä sellaisenaan, vaan mukaili niitä parodioiden siten, että alkuperäisteosten ja Melgaardin teosten vaikutelmat ja elämykset olivat hyvin erilaiset.
Vähäisistä muutoksista huolimatta Melgaard oli saanut aikaan uusia ja itsenäisiä teoksia. Melgaardin teokset olivat siten Äkkijyrkän teosten ja niiden eläinhahmojen parodiointia.
4) Melgaardin teokset eivät loukanneet alkuperäisten teosten taiteellista arvoa tai tasapainoa tekijän oikeuksien ja parodioijan ilmaisuvapauden välillä. Osapuolten teokset poikkesivat toisistaan siinä määrin konteksti ja tarkoitus huomioiden, että Melgaardin teokset eivät olleet alkuperäisten teosten kappaleita tai muunnelmia, vaan tekijänoikeuslain 4 §:n 2 momentin tarkoittamia itsenäisiä teoksia eli vapaita muunnelmia, tässä tapauksessa siis parodioita.
Melgaard ei siis ollut tarvinnut teosten tekemiseen Äkkijyrkän suostumusta, eivätkä Melgaardin maalaukset loukanneet Äkkijyrkän tekijänoikeuksia.
Tekijänoikeusneuvoston parodiaratkaisu ja kritiikki
Varsinainen analyysiosa tekijänoikeusneuvoston lausunnossa on lyhyt. Kun parodian asema Suomen laissa on kuitenkin alussa todetulla tavalla epäselvä eikä parodiasta ole Suomessa juurikaan oikeuskäytäntöä, kaikki sitä koskevat tekijänoikeusneuvoston lausunnot ja vastaavat ovat arvokkaita.
Analyysissään tekijänoikeusneuvosto mukaili EU-tuomioistuimen linjaa osittain.
Tekijänoikeusneuvosto katsoi, että Melgaardin teokset viittasivat Äkkijyrkän teoksiin (“viittaa olemassa olevaan teokseen”) ja että niissä on tehty alkuperäisteokseen nähden muutoksia.
Tekijänoikeusneuvosto myös totesi, että Melgaardin tunnusomaisena työtapana on “yhdistellä provosoivia ja kiistanalaisia aineksia tuttuihin hahmoihin”. Tällä tekijänoikeusneuvosto ilmeisesti tarkoitti, että teokset olivat “huumorin tai pilailun ilmentymiä”.
Lisäksi tekijänoikeusneuvosto katsoi, etteivät Melgaardin teokset loukanneet Äkkijyrkän alkuperäisteosten taiteellista arvoa tai tasapainoa tekijän oikeuksien ja parodioijan ilmaisunvapauden välillä.
Tekijänoikeusneuvoston ratkaisu kuitenkin eroaa EU-tuomioistuimen linjasta joiltain osin.
EU-tuomioistuin nimenomaan totesi, ettei parodialta edellytetä “alkuperäistä luonnetta”.
EU-tuomioistuimen kannasta poiketen tekijänoikeusneuvosto totesi, että parodistenkin teosten tulee ylittää teoskynnys.
Ongelma voi sinällään olla keinotekoinen. Jos alkuperäisteos on ylittänyt teoskynnyksen, olisi vaikea nähdä, miten siitä tehty parodia ei ylittäisi teoskynnystä. Toisaalta jos alkuperäisteos ei ylitä teoskynnystä, se ei saa tekijänoikeussuojaa ylipäänsä.
Unohtiko tekijänoikeusneuvosto, että parodia on ivamukaelma?
Tekijänoikeusneuvoston ratkaisun erikoisinta antia ovat maininnat siitä, että “Melgaardin tunnusomaisena työtapana on ‘yhdistellä provosoivia ja kiistanalaisia aineksia tuttuihin hahmoihin’” ja että Melgaard olisi nyt kyseessä olevissa teoksissa mukaillut Äkkijyrkän alkuperäisteosten elementtejä parodioiden.
Kun Melgaardin teoksia vertaa alkuperäisteoksiin, voi todeta, että teokset ovat kyllä osittain erilaisia. Pelkkä erilaisuus ei kuitenkaan riitä tekemään teoksista parodiaa. Parodian tulisi jollain tavalla ivata, arvostella tai kritisoida alkuperäisteosta, teoksen tai sen luojan ilmentämiä arvoja tai pilailla niiden kustannuksella.
Parodia on sananmukaisesti ivamukaelma. Jos ivan elementti puuttuu, mukaelmaa on vaikea katsoa parodiaksi.
Vaikka Melgaardin teokset eroavatkin Äkkijyrkän teoksista, niistä on hyvin vaikea löytää pilailun, pilkan tai huumorin elementtejä. Tältä kannalta on vaikea nähdä, millä perustein tekijänoikeusneuvosto on katsonut Melgaardin teokset parodiaksi.
Toisaalta neuvosto olisi voinut päätyä vastaavaan lopputulokseen katsomalla teoksia ilman parodianäkökulmaa. Lehmäaihe, viivapiirustus ja värittäminen tekniikoina tai eläinten ryhmittely eivät mikään yksin saa tekijänoikeuden suojaa. On epäselvää, saavatko ne toisiinsa yhdistettynä suojaa jäljittelyä vastaan – tuskin. Vapaalla kädellä tehty jäljittely ei ole kappaleen valmistamista ja näin ollen myöhempi teos ei ole alkuperäisen kopio tai muunnos. Tätä näkökulmaa tekijänoikeusneuvosto ei kuitenkaan ratkaisussaan huomioi.
Näistä tekijänoikeusneuvoston ratkaisun heikkouksista huolimatta oli kiinnostava nähdä, miten tekijänoikeusneuvosto lähestyi parodian tulkintaa EU-tuomioistuimen asettamien linjausten kautta.
Vaikka tekijänoikeusneuvosto ei ole tuomioistuin vaan puolueeton asiantuntijaelin, Suomen tuomioistuimet hyvin pitkälti noudattavat tekijänoikeusneuvoston näkemyksiä. Tästä voitaneen vetää johtopäätös, että Suomenkin tuomioistuimet hyvin pitkälti noudattaisivat EU-tuomioistuimen parodiatulkintoja.
Parodia ja tavaramerkki
Miina Äkkijyrkkä olisi voinut suojata lehmänsä tavaramerkillä. Tällöin hän olisi voinut estää sekaantuvien kuvien käytön tavaroiden ja palveluiden merkkinä. Kopioinnin ei tavaramerkkiloukkauksen osalta tarvitse olla 1:1.
Toisaalta taiteessa tavaramerkkien käyttö on vapaampaa kuin teollisessa tuotannossa. Tavaramerkkikanne tuskin olisi menestynyt uniikkiteosten osalta. Jos Melgaard sen sijaan olisi myynyt printtejä Ikeassa, merkinhaltija olisi voinut estää teoskappaleiden myynnin tavaramerkkiin vedoten.
Olemme koonneet parodiaa koskevaa oikeuskäytäntöä ja kirjoituksia verkkosivuille. Tutustu muihin oikeustapauksiin.
Lisää tekijänoikeuksia koskevia artikkeleitamme löydät täältä: Tekijänoikeus.
