Turre Legal

Merkittävyyskynnys ylittyi markkinaoikeudessa – palaavatko tekijänoikeuskirjeet?

Markkinaoikeuden asettama merkittävyyskynnys on vuoden ajan pitänyt tekijänoikeuskirjeitä tauolla. Kahdessa uudessa tapauksessa merkittävyyskynnys ylittyi. Aukesivatko tulvaportit? Palaavatko tekijänoikeuskirjeet - vai loppuiko niiden taru tähän?

Markkinaoikeus katsoi tapauksissaan MAO:166/18 ja MAO:167/18, että merkittävyyskynnys ylittyi tekijänoikeuksilla suojattujen teosten lainvastaisessa vertaisverkkojakamisessa ja velvoitti teleoperaattorin luovuttamaan näiden liittymänhaltijoiden tiedot oikeudenhaltijoille.

Avasiko markkinaoikeus jälleen tekijänoikeuskirjeiden tulvaportit?

Tekijänoikeuskirjeet ovat olleet vajaan vuoden säästöliekillä. Viime kesäkuussa kirjoitimme markkinaoikeuden ratkaisusta MAO:333/17, jolla markkinaoikeus muutti linjaansa siitä, milloin se katsoo jakamisen olevan ”merkittävää”. Markkinaoikeus määrää teleoperaattorin luovuttamaan liittymänhaltijan tiedot oikeudenhaltijoille vain, jos jakaminen ylittää tämän merkittävyyskynnyksen. Käytännössä merkittävyyskynnys nousi markkinaoikeuden viimekesäisellä päätöksellä huomattavasti. Nyt 9 kuukautta myöhemmin markkinaoikeus ensimmäistä kertaa katsoi, että oikeudenhaltijoiden toimittaman näytön perusteella jakaminen ylitti tämän kynnyksen.

Päätösten taustalla vanhat hakemukset

Molemmat markkinaoikeuden nyt antamat päätökset liittyvät hakemuksiin, jotka oikeudenhaltijat olivat tehneet jo ennen kesän 2017 linjanmuutosta. Oikeudenhaltijat olivat jättäneet hakemuksensa toukokuussa, kun linjanmuutos tuli kesäkuussa. Linjanmuutoksen jälkeen oikeudenhaltijat toimittivat oikeudelle lisätodistelua, joka heidän mukaansa riitti osoittamaan, että jakaminen oli uudenkin linjauksen mukaisesti merkittävää.

Muodoltaan ja todisteiltaan tapaus ei eronnut aiemmista vastaavista tapauksista oikeastaan mitenkään. Oikeudenhaltijoiden ydintodisteena oli lokitiedosto, jonka he olivat saaneet valvontapalveluntarjoajaltaan. Nämä valvovat vertaisverkkoja erityisillä valvontaohjelmistoilla, jotka koostavat havainnoistaan lokitiedoston. Lokitiedosto on listaus IP-osoitteista, näistä IP-osoitteista tehdyistä jakohavainnoista, jaettujen tiedostojen nimistä, Bittorrent-pääteohjelman nimestä ja versionumerosta ja niin edelleen. Oikeudenhaltijat toimittavat tämän lokitiedoston oikeudelle, joka arvioi, ylittyykö merkittävyyskynnys.

Tuomiossa MAO:333/17 markkinaoikeus antoi oikeudenhaltijoille vinkkejä siitä, millaista todistelua oikeus tarvitsisi merkittävyydestä. Tuolloin markkinaoikeus kertoi, että kynnyksen ylittymisestä viestisivät mm. seuraavat seikat:

  • Väitetty loukkaaja on jakanut teosta toistuvasti tai pidemmän aikaa;
  • Väitetty loukkaaja on jakanut useita teoksia; tai
  • Mikä tosiasiallinen merkitys IP-osoitteesta tapahtuneella jakamisella on ollut toisiin vertaisverkon käyttäjiin ja siten loukkauksen merkittävyyteen.

Markkinaoikeus: oikeudenhaltijoiden todisteet ovat epäluotettavia ja aukollisia

Molemmissa nyt antamissaan päätöksissä markkinaoikeus totesi, että valvontaohjelman lokitietojen perusteella oli todennäköistä, että lokitiedostossa mainituista IP-osoitteista oli jaettu oikeudenhaltijoiden tekijänoikeudella suojattua materiaalia. Tältä osin valvontahavainnot olivat siis luotettavia. Oikeudenhaltijoiden tuli kuitenkin vielä osoittaa, että jakaminen kustakin IP-osoitteesta ylitti merkittävyyskynnyksen.

Oikeudenhaltijat perustelivat merkittävyyttä Bittorrent-parvien koolla kuten ennenkin. Oikeus kuitenkin totesi, että parven suuruutta koskevat tiedot eivät vielä sellaisenaan osoittaneet, mikä merkitys yksittäisestä liittymästä tulleilla jaoilla tosiasiassa oli muiden käyttäjien toimintaan. Samalla oikeus hylkäsi myös oikeudenhaltijoiden käyttämän tavan laskea parvia yhteen.

Markkinaoikeus totesi, että MAO:n päätöksen 333/17 jälkeen oikeudenhaltijat olivat toimittaneet selvitystä kunkin teleliittymän osalta myös

ladattujen koepalojen lukumäärästä, tarkastettujen hakijan teosten määrästä, kaikkien hakijan teosten koepalojen määrästä ja siitä, kuinka monta tiedostoa asiakasohjelma on ilmoittanut saattavansa yleisön saataviin sekä niiden vuorokausien lukumäärästä, jolloin tekijänoikeutta loukkaaviksi todettuja tai epäiltyjä tiedostoja on saatettu yleisön saataviin.

Markkinaoikeuden mukaan kaksi viimeistä tietoa (kuinka monta tiedostoa pääteohjelma on ilmoittanut saattavansa yleisön saataviin sekä vuorokausien määrä, jolloin tekijänoikeutta loukkaavia tiedostoja oli saatettu yleisön saataviin) sisälsivät tietoja myös muiden kuin hakijan teoksista. Näin oli myös oikeudenhaltijoiden mukaan. MAO katsoi, että tiedoista ei voinut tehdä päätelmiä siitä, miltä osin jakaminen oli ollut merkittävää nimenomaan hakijan tekijänoikeuksien kannalta, sillä tiedoista ei käynyt ilmi, miltä osin ne koskivat hakijan teoksia ja miltä osin muiden oikeudenhaltijoiden teoksia.

Oikeudenhaltijat olivat sisällyttäneet toimittamaansa lokitiedostoon tietoja myös muista oikeudenhaltijan omista teoksista kuin niistä, joita hakemus koski. Ilmeisti oikeudenhaltijoiden tavoitteena oli siis ollut osoittaa, että ”Tämä liittymä loukkaa muitakin meidän valvomiamme teoksia kuin niitä, joita tämä hakemus koskee”. Markkinaoikeus kuitenkin katsoi, että oikeudenhaltijat eivät olleet esittäneet näistä muista oikeudenhaltijan teoksista mitään selvitystä. Sen vuoksi nämäkään havainnot eivät kelvanneet MAO:lle sen todistamiseen, että jakaminen olisi hakemuksen mukaisten teosten osalta ollut merkittävää.

Merkittävyyskynnys ylittyi runsailla koepaloilla

Lopulta markkinaoikeus tarkasteli teoksista otettujen koepalojen määrää ja menettelyä, jolla oikeudenhaltijat olivat koepalat saaneet. Tämä on päätöksen mielenkiintoisinta antia, sillä kuten pian huomaamme, koepalojen määrä oli lopulta se seikka, jonka perusteella markkinaoikeus teki päätöksensä.

Ensin markkinaoikeus totesi, että ”hakijan itse laatimaan taulukkoon ja sen luotettavuuteen liittyy epävarmuustekijöitä ottaen huomioon muun ohella sen, että eräissä tapauksissa ’kaikkien koepalojen’ määrä on ollut pienempi kuin ’teoksen koepalojen’ määrä, miltä osin on jäänyt epäselväksi, miten tämä olisi ollut esitetyllä menettelyllä mahdollista.” Itse käsittäisin, että ”kaikkien koepalojen määrä” olisi viitannut nimenomaan oikeudenhaltijoiden muihin kuin hakemuksen mukaisiin teoksiin (ks. edellinen kappale) ja ”teoksen koepalojen määrä” nimenomaan hakemuksessa valvotun teoksen koepalojen määrään. Joko oikeudenhaltijat eivät olleet saaneet tätä näkemystä oikeudelle perusteltua, lokitiedosto oli muuten epätarkka tai harhaanjohtava tai siinä on ollut jokin muunlainen epäselvyys, mutta joka tapauksessa tämä puhui oikeudenhaltijoita vastaan.

Markkinaoikeuden mukaan oikeudenhaltijat olivat hakeneet luovutusmääräystä 1860 IP-osoitteen osalta (tapauksessa MAO:167/18). Näiden 1860 osoitteen osalta koepalojen määrä on vaihdellut välillä 1–7741 kpl seuraavasti:

  • 17 osoitetta: väh. 500 koepalaa
  • 70 osoitetta: 100–499 koepalaa
  • 1200 osoitetta: alle 10 koepalaa.

MAO totesi, että oikeudenhaltijat ovat yhtäältä ladanneet koepaloja

passiivisesti odottamalla teleliittymästä tapahtuvaa yhteydenottoa ja toisaalta aktiivisesti NARS-valvontaohjelmistolla teleliittymään yhteyttä ottamalla.

Bittorrent-protokollassa yhteys voi karkeasti ottaen muodostua kahdella tavalla: joko jakaja voi erityisesti tarjota tiedoston palasta jollekulle, tai lataaja voi pyytää tiedoston palasta jakajalta. Tiedoston siirtymisen kannalta ei ole merkittävää, kummalla tavalla yhteydenotto tapahtuu. Jakamisen merkittävyyttä arvioitaessa sillä kuitenkin on väliä. Olisihan erikoista, jos oikeudenhaltija pystyisi tekemään mistä tahansa jakamisesta merkittävää vain lataamalla kultakin jakajalta nopeasti muutaman sata pientä koepalaa. Samalle kannalle asettui myös MAO: ”valvontaohjelmaan on voitu lähtökohtaisesti itse määrittää, kuinka usein se pyrkii ottamaan yhteyttä teleliittymään, eikä asiassa ole esitetty selvitystä siitä, kuinka koepalojen määrä on jakautunut kyseisten seurantatapojen kesken.” Markkinaoikeus siis katsoi, että koepalojen määrä ei itsessään kerro vielä mitään.

MAO:n mukaan oikeudenhaltijoiden esittämästä selvityksestä ei myöskään käynyt ilmi, kuinka usein tai millä aikavälillä yksittäisen teoksen koepaloja oli ladattu. Tämän vuoksi koepalojen määrästä ei voinut päätellä, kuinka toistuvaa tai pitkäkestoista jakaminen oli ollut. Tästä huolimatta markkinaoikeus päätyi luovuttamaan joidenkin liittymänhaltijoiden tiedot nimenomaan koepalojen määrään perustuen.

Markkinaoikeus katsoi, että tapauksessa MAO:167/18 ”asiassa esitetyn selvityksen rajoitukset ja puutteellisuudet” (MAO:166/18 lisäksi ”käsillä olevien teosten luonteen ja kohdeyleisön laajuuden) huomioon ottaen hakija oli esittänyt riittävän selvityksen niiden 30 IP-osoitteen osalta, ”joista teosten koepaloja on ladattu eniten ja määrältään varsin paljon”.

Markkinaoikeus ratkaisi tapaukset itse epäluotettaviksi määrittämillään todisteilla

Tapauksessa MAO:167/18 oikeudenhaltijat hakivat 1860 IP-osoitteen haltijan tietoja ja saivat 30. Tapauksesta MAO:166/18 ei käy ilmi, kuinka monen IP-osoitteen haltijan tietoja oikeudenhaltijat ovat hakeneet, mutta oletettavasti suurin piirtein yhtä paljon. Tuossa tapauksessa oikeus määräsi 2 IP-osoitteen haltijan tiedot luovutettavaksi.

Tuomioita tarkastellessa tulevat mieleen kaverini sanat:

Mitä voimme päätellä tästä? Emme oikeastaan mitään.

Sen verran erikoisilta tuomiot vaikuttavat.

Molemmissa tapauksissa markkinaoikeus katsoi avaintodisteena olleen latauslokin tiedot yksi kerrallaan epäluotettaviksi. Yksikään tieto ei sinällään osoittanut merkittävyyskynnyksen ylittymistä. Kaikissa tiedoissa oli epävarmuustekijöitä ja puutteita, minkä vuoksi markkinaoikeus ei voinut tehdä niistä päätelmiä siitä, kuinka merkittäviä kustakin IP-osoitteesta tulleet jakohavainnot olivat.

Edes koepalojen määrä ei riittänyt vakuuttamaan markkinaoikeutta siitä, että jakaminen olisi ollut merkittävää. Näin siksi, että koepaloista ei käynyt ilmi, minkä ajanjakson kuluessa oikeudenhaltijat olivat saaneet koepalat ladattua. Koepalojen suuri määrä ei siis todistanut, että jakaja olisi jakanut teoksia pitkän aikaa. Todisteista ei myöskään käynyt ilmi, olivatko oikeudenhaltijat vain virittäneet valvontaohjelmiston lataamaan koepaloja aktiivisesti, vai oliko koepalat vastaanotettu jakajan aktiivisuuden vuoksi.

Todisteet olivat siis parhaimmillaankin aukollisia.

Lienee syytä muistuttaa lukijoita siitä, että juridinen todistelu ei ole matemaattis–loogista päättelyä. Sen vuoksi tuomioistuimet voivat aukollisistakin todisteista päätellä jonkin asian tapahtuneeksi, jos se näyttää tarpeeksi todennäköiseltä ”liian monta yhteensopivaa sattumaa”-hengessä. Markkinaoikeus ei kuitenkaan vedonnut tähän tulkintatapaan ainakaan avoimesti. Se vain katsoi, että kaikista epävarmuustekijöistä huolimatta merkittävyyskynnys oli toisessa tapauksessa kolmenkymmenen IP-osoitteen ja toisessa tapauksessa kahden IP-osoitteen kohdalla ylittynyt. Näitä päätöksiään markkinaoikeus perusteli nimenomaan koepalojen määrillä. Siis tiedoilla, jotka markkinaoikeus oli juuri itse todennut epäluotettaviksi!

Nahkapäätöksiä vai alkusoittoa? Merkittävyyskynnys jäi edelleen mysteeriksi

Oikeudenhaltijoiden kannalta markkinaoikeuden päätökset lienevät melkoinen märkä rätti vasten kasvoja. Tähän asti tekijänoikeuskirjeet ovat olleet heille massabisnestä, joka on perustunut tuhansien ja yhä tuhansien kirjeiden lähettämiseen ja niiden luomaan pelotevaikutukseen. 30 luovutettua osoitetta haetuista 1860 osoitteesta ei liene se laajuus, mitä oikeudenhaltijat tavoittelevat. Jos markkinaoikeuden tulkintalinja jatkuu samanlaisena, on vaikea nähdä, että tekijänoikeuskirjetoiminta voisi pysyä samanlaisena.

Toisaalta pitää muistaa, että oikeudenhaltijat olivat jättäneet nämä hakemuksensa ennen kesäkuun 2017 linjanmuutosta. Oikeudenhaltijat eivät siis alkuperäisissä hakemuksissaan pystyneet ottamaan uutta merkittävyyskynnystä huomioon ja lisäselvityksetkin lienivät hätäisesti kasaan raavittuja. Lienee itsestäänselvyys, että oikeudenhaltijat ovat toimittaneet linjanmuutoksen jälkeisten hakemustensa tueksi enemmän todisteita.

Viimeistään markkinaoikeuden nyt antamien tuomioiden jälkeen oikeudenhaltijat tietävät, minkälaista tietoa markkinaoikeus haluaa arvioidessaan merkittävyyskynnyksen ylittymistä. Oikeudenhaltijoille ei liene suuri operaatio virittää heidän valvontaohjelmistojaan keräämään todisteita, jotka osoittavat merkittävyyskynnyksen ylittyvän. Muutama ylimääräinen aikaleimattu koepala voi hyvinkin keikauttaa veneen toiseen suuntaan.

Mutta mitä tuomioista jäi käteen? Mihin merkittävyyskynnys asettui? Näiden päätösten perusteella sitä on vaikea sanoa. Edelleen tiedämme, että markkinaoikeus voi arvioida jakamisen kestoaikaa ja sitä, kuinka aktiivisesti pääteohjelma jakaa tiedostoja. Mutta nämä asiat olivat tiedossa jo markkinaoikeuden linjanmuutospäätöksen MAO:333/17 perusteella. Markkinaoikeuden nyt antamat päätökset eivät kerro mitään uutta sen lisäksi, että suuri määrä koepaloja voi osoittaa jakamisen merkittävyyttä, epävarmuustekijöistään huolimatta.

Jos merkittävyyskynnys voitaisiinkin määritellä tyyliin ”3 tiedostoa jaossa 14 vuorokauden ajan”, mitään tällaista ohjenuoraa tai tulkintasääntöä ei markkinaoikeuden tuomioiden MAO:166/18 ja MAO:167/18 perusteella ole pääteltävissä. Samasta syystä voimme todeta, että tekijänoikeuskirjeiden tulevaisuus on edelleen hämärän peitossa. Ne voivat palata tai sitten eivät. Se riippuu edelleen siitä, mihin merkittävyyskynnys asettuu, sillä se ratkaisee, onko tekijänoikeuskirjetoiminnalla tulevaisuutta oikeudenhaltijoiden massabisneksenä vai ei.