Tekijänoikeusneuvosto on tuoreessa ratkaisussaan tutkinut teoskynnystä ja parodian käsitettä.
Internetsivuston sisältö oli osittain TekijäL 1 §:ssä tarkoitettu itsenäinen ja omaperäinen teos. Kyseisen TekijäL 1 §:n nojalla suojatun sisällön käyttäminen parodiatarkoituksessa ei ollut sallittua TekijäL 4 §:n 2 momentin nojalla. Käyttö merkitsi TekijäL 2 §:n mukaisten taloudellisten oikeuksien ja TekijäL 3 §:n moraalisten oikeuksien loukkausta.
Monessa kohtaa neuvoston ratkaisun kanssa on helppo olla samaa mieltä:
-Teoskynnys ei tyypillisesti ylity verkkosivuissa, ellei graafinen ilme ole erikoinen. Yksin ruskea raita tekstin kanssa ei ylitä teoskynnystä.
-Parodiaa ei ole määritelty tekijänoikeuslaissa.
-Neuvosto on onnistunut listaamaan joukon relevantteja oikeusohjeita sekä oikeuskirjallisuudesta että relevanteista tapauksista.
Parodiaa koskevaa lopputulemaa voidaan kuitenkin pitää epäonnistuneena. Miksi?
Neuvosto on erikoinen elin lainkäytössä. Tuomioistuimet joilla ei tyypillisesti ole käytössään tekijänoikeuslakia koskevaa erityisosaamista antaa monesti neuvoston ratkaisuille painoarvoa. Tämä näkyytekijänoikeustuomioissa joissa usein viitataan neuvoston ratkaisukäytäntöön. Tässä tapauksessa syyttäjä oli hakenut neuvostolta ratkaisua yksin. Neuvosto antaa ratkaisunsa hakijan tietojen perusteella. Neuvolla ei ole velvollisuutta kysyä asianosaisten mielipidettä asiaan edes tuomioistuinkäsittelyä varten annetuissa lausuntopyynnöissä. Parodian arvioimiseksi tulee kuitenkin selvittää parodian objektiivinen tarkoitus (joka selviää teoksesta) mutta yhtälailla parodian tekijän subjektiivinen tarkoitus. Ratkaisusta ilmenee, että neuvosto ei ollut tutustunut kokonaisuudessaan parodiateokseen eikä ollut selvittänyt sen tekijän motiiveja. Tästä syystä neuvoston oli mahdoton arvioida parodiateoksen tekijänoikeudellista luonnetta. Neuvoston arvaus parodian tekijän tarkoituksesta meni metsään:
Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että Pelastakaa Pedofiilit -sivuston tarkoituksena on ilmeisesti ollut saattaa alkuperäisteos eli Pelastakaa Lapset ry:n sivusto arvostelun kohteeksi ja kyseenalaistaa Pelastakaa Lapset ry:n edustama aate.
Mikäli syyttäjä olisi toimittanut neuvostolle koko parodiasivuston, olisi neuvosto voinut lukea tekijän syyn teoksen luomiselle:
Sivuston tarkoitus onkin esittää kritiikkiä ja parodisoida tuota toista nettivihjettä. Nettivihjeen pohjimmaisena ideanahan on asettaa pedofiilit ja lapset vastakkainasetteluun, jossa pahat pedofiilit levittävät kuvia viattomista lapsista joita tulee suojella. Mikäli lukijasta tuntuu että pedofiilien puolustaminen on täysin absurdia, väitänkin että päinvastainen on myös aivan yhtä absurdia. Siinä missä pedofiilien puolustaminen on täysi mahdottomuus, on yhtälailla täysi mahdottomuus että lapsia ei puolustettaisi. Kuka voisi oikeasti olla eri mieltä jostain jonka perusteena on lasten suojeleminen?
Tämä “Pelastakaa Pedofiilit”-nettivihje onkin päällispuolin täysi kopio “Pelastakaa Lapset” nettivihjeesta. Perustuslain mukaan ihmisiä ei kuitenkaan saa pitää lain silmissä eriarvoisina henkilöön liittyvista syistä, jollaisia ovat mielipiteet ja seksuaalinen suuntautuminen. Tämänlaisen palvelun pyörittäminen ihan aikuisten oikeasti olisi siis täysin laillista, tai ainakin yhtä laillista kuin tuon toisen nettivihjeen. Erona on vain esitetty käyttötarkoitus, molemmissa tapauksissa laillinen mutta moraalisilta näkökohdiltaan poikkeava.
Neuvosto myös epäonnistui tulkitsemaan oikeusohjeita ja olemassa olevia ratkaisuja.Neuvoston näkemys on, että parodia elää yksinomaan “vapaasti muunneltuna teoksena”.
Parodioita on sen sijaan totuttu käsittelemään TekijäL 4 §:n 2 momentin tarkoittamina itsenäisinä teoksina eli niin sanottuina vapaina muunnelmina. TekijäL 4 §:n 2 momentin mukaan jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäiseen teokseen. Yleensä on katsottu, että sallittu parodia hyödyntää alkuperäistä teosta täysin toisessa tarkoituksessa ja voi sen vuoksi olla itsenäinen teos. Kaikissa tapauksissa parodiakin saa suojaa itsenäisenä teoksena vain teossuojan yleisten edellytysten täyttyessä. (Sorvari, Katariina: Tekijänoikeuden loukkaus, Helsinki 2007, s. 179 ja Haarmann, Pirkko-Liisa: Tekijänoikeus ja lähioikeudet, Helsinki 2005, s. 67)
Parodian keskeinen tehtävä on kuitenkin tuoda alkuperäinen teos katsojan mieleen sen ivaamiseksi. Jotta tämä olisi mahdollista, parodian on lähes väkisin lainattava alkuperäisestä teoksesta eikä se voi olla vapaasti muunneltu. Kyseessä on sama vetoomusfunktio joka lainauksella on. (Tämän neuvosto on lainauksen osalta ratkaisuun osannut kirjata).
Tekijänoikeusneuvosto on katsonut, että Ruotsin Högsta domstolenin 23.12.2005 päivätty ratkaisu T 4739-04, on relevantti myös Suomen oikeuden kannalta. Ratkaisussa tuomioistuin katsoo, että teoksen muuntelua parodiatarkoituksessa on perinteisesti pidetty sallittuna, ja tällöin voidaan myös varsin laajasti käyttää alkuperäisteosta sanasta sanaan. Tapauksessa näyttelijä luki repliikkejä kirjasta, jotka oli yhdistetty toisen elokuvan ääniraitaan. Ilman parodiatarkoitusta tämä olisi varmasti katsottu oikeudenloukkaukseksi.
Siteerattaessa tekijän nimi ja lähde on mainittava siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Teosta ei saa tekijän suostumuksetta muuttaa enempää kuin sallittu käyttäminen edellyttää. (TekijäL 11 § 2 momentti).
Mikäli teoksen käyttäminen parodiaan katsotaan sallituksi käytöksi ja vetoomusfunktio täytetään, ei muuttelun tulisi olla kiellettyä parodian osalta. Otetaan vaikka Jope-Ruonansuumainen sketsi, jossa sanotaan “Olen maksanut jokaisen tuppeensahatun lautakasan *Kröhm* saanut lahjuksena* eikä niiden osalta ole mitään epäselvyyksiä”
Disclosure: Olemme olleet mukana jutussa.
Teimme kaiken muun hässäkän keskellä Villen kanssa Työ- ja elinkeinoministeriön tilauksesta selvityksen avoimen lähdekoodin oikeudellisista riskeistä. Läpyskän voi ladata ja lukaista tästä (pdf). Selvitys julkaistiin 4.6. ministeri Anni Sinnemäen avaamassa lehdistötilaisuudessa, jossa Ville esitteli työn tuloksia. Lehdistötiedote:
