Oikeus vapautti tekijänoikeuskirjeen saajan – vertaamme tapauksia

Liittymänhaltijan väite avoimesta verkosta ei riitä puolustukseksi tekijänoikeuskirjetapauksessa. Vastatodistelulla voi kuitenkin välttää tuomion.

Markkinaoikeus antoi 7.2.2017 ratkaisunsa (MAO:55/17) tekijänoikeuskirjetapauksessa. Markkinaoikeus katsoi, että vastaajan internetliittymän kautta oli jaettu tekijänoikeudella suojattuja teoksia lainvastaisesti, mutta kantajat eivät onnistuneet näyttämään, että juuri vastaaja olisi jakanut teokset. Sen sijaan syyttömyyden puolesta puhui se, että vastaajalla oli ollut avoin WLAN, jota oli saattanut käyttää joku muu. Vastaaja oli myös tarkistuttanut tietokoneensa ulkopuolisella asiantuntijalla, joka ei ollut löytänyt tietokoneen kiintolevyltä jälkiä jaetuiksi väitetyistä teoksista.

Markkinaoikeus ratkaisi samantyyppisen tekijänoikeuskirjetapauksen myös viime kesänä, 4.7.2016 (MAO:419/16). Vaikka tuossakin tapauksessa vastaajalla oli ollut avoin WLAN, markkinaoikeus katsoi, että nimenomaan vastaaja oli jakanut teokset ja tuomitsi tämän.

Miksi markkinaoikeus antoi toisessa tapauksessa langettavan tuomion ja toisessa vapauttavan, vaikka molemmissa tapauksissa vastaajalla oli avoin WLAN?

Molemmat tapaukset liittyvät nk. tekijänoikeuskirjeisiin, joista olemme kirjoittaneet blogissamme useasti ja joista myös media on uutisoinut.

Tässä kirjoituksessa analysoimme, miltä osin nämä tapaukset ovat samanlaisia, miten ne eroavat toisistaan, ja mitä markkinaoikeuden kahdesta erilaisesta tuomiosta voidaan päätellä.

Ensimmäinen tuomio – kesä 2016

Tapauksessa oikeuteen haastettu vastaaja asui kerrostalossa ison kaupungin keskusta-alueella. Vastaajalla oli avoin langaton verkko.

Kuuluiko IP-osoite vastaajalle?

Oikeudessa vastaaja kiisti kantajan näyttäneen, että IP-osoite kuului vastaajalle. Kantajan edustaja oli julkisuudessa kertonut, että IP-osoitteiden luovutuksessa on tapahtunut virheitä. Kantaja toimitti oikeudelle näyttönä sähköposteja vastaajan internet-palveluntarjoajalta. Viesteissä operaattorin edustaja vahvisti, että IP oli kuulunut vastaajalle tekohetkellä. Tarkastuksen oli tehnyt kaksi internet-palveluntarjoajan työntekijää. Oikeus päätyi pitämään sähköpostia luotettavana osoituksena siitä, että IP oli kuulunut nimenomaan vastaajalle.

MAO siis katsoi, että vaikka IP-osoitteiden luovuttamisessa oli yleisesti tapahtunut jonkin verran virheitä, tässä tapauksessa virhettä ei ollut tapahtunut.

Kun markkinaoikeus oli todennut, että IP oli kuulunut vastaajalle, tuli oikeuden selvittää, kuka teokset oli jakanut.

Jakoiko teokset naapuri vai vastaaja? Kuuluiko WLAN muihin asuntoihin?

Kantajan mukaan vain vastaaja saattoi olla teokset jakanut henkilö. Tähän viittasi kantajan mukaan se, että teoksia oli jaettu kuukausien ajan, TV-sarjan jaksoja oli ladattu niiden ilmestymisjärjestyksessä ja kaikki jaot oli tehty samaa Bittorrent-pääteohjelmaa ja ohjelman versiota käyttäen samasta tietoliikenneportista. Markkinaoikeuden mukaan tämä riitti osoittamaan, että kaikki jaot oli tehnyt sama henkilö. Nyt kysymyksenä oli enää, oliko nimenomaan vastaaja se, joka oli jakanut tiedostot.

Vastaajan mukaan hänellä oli avoin WLAN, joka oli kuulunut ainakin siinä rapussa, jossa hänen asuntonsa oli, sekä osittain myös muissa rapuissa. Vastaajan tekninen asiantuntija vahvisti tämän väitteen: WLANin kuuluvuus oli ollut hyvä vähintäänkin vastaajan naapureiden asunnoissa niin sivuttaissuunnassa kuin vastaajan asunnon ylä- ja alapuolisissakin asunnoissa. Tekninen asiantuntija oli myös virittänyt vastaajan asuntoon “honeypotin”, joka mittasi, ottivatko muut talon asukkaat yhteyttä avoimiin WLANeihin – kyllä ottivat. Vastaaja tarjosi todisteeksi myös kuvakaappauksia hänen reitittimestään, joka vahvisti, että verkkoa olivat käyttäneet myös muut. Nämä kuvakaappaukset eivät kuitenkaan olleet väitetyltä tekoajalta, vaan vastaaja oli ottanut kuvat sen jälkeen, kun hän oli saanut tekijänoikeuskirjeen. Myös teknisen asiantuntijan havainnot oli tehty väitetyn tekoajan jälkeen.

Vastaajan verkkokirjoittelu näyttönä

Kantaja esitti todisteina vastaajan kirjoittamiksi väitettyjä viestejä. Ensimmäinen näistä oli MuroBBS-keskustelufoorumilta. Viestin kirjoittaja kertoi saaneensa kirjeen ja käytti mm. sanamuotoja “lammastella ja maksaa” sekä että “ei halua antautua taistelutta”. Vastaaja myönsi, että tämä “Kapteeni Flint”-nimellä lähetetty viesti oli hänen kirjoittamansa.

Toinen viesti oli Ylilauta-palvelusta, jonne tuntemattomaksi jäänyt henkilö oli ladannut kuvan vastaajan saamasta tekijänoikeuskirjeestä ja liittänyt oheen tekstin “ei auttanut seedin pistäminen 0 kt/s”. Bittorrent-teknologiassa termi “seed” viittaa tiedoston jakamiseen. Ylilauta-palveluun lähetetty viesti siis tarkoitti, että sen lähettäjä oli yrittänyt rajoittaa tiedostojen jakamista, mutta ei ollut teknisesti onnistunut siinä.

Vastaaja kiisti lähettäneensä Ylilaudan viestin ja kertoi ladanneensa kuvat kirjeestä internetiin mm. Twitteriin jakaakseen tietoa kirjeistä. Ylilaudalle viestin oli siis lähettänyt joku muu, joka oli liittänyt viestin oheen kuvan hänen kirjeestään.

Oikeus ei kuitenkaan uskonut vastaajaa, vaan katsoi viestien sanamuodon viittaavan siihen, että nimenomaan vastaaja oli jakanut tiedostoja. Oikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että vastaaja ei MuroBBS:n viestissä ollut kiistänyt väitettyjä latauksia tai muutenkaan ilmaissut, että olisi saanut tekijänoikeuskirjeen virheellisesti.

Uuden tukiaseman liikenne puhuu syyllisyyden puolesta

MAOn mukaan vastaajaa vastaan puhui vielä yksi seikka. Vastaaja oli oikeudenkäynnissä esittänyt todisteena kuitin siitä, että hän oli ostanut WLAN-reitittimen. Kantaja huomautti, että tekijänoikeuksia loukkaava verkkoliikenne oli alkanut samana päivänä kuin vastaaja oli ostanut kyseisen reitittimen ja loppunut pari päivää tekijänoikeuskirjeen lähettämisen jälkeen.

Kantaja katsoi tämän osoittavan, että vastaaja oli lopettanut laittomat latauksensa kirjettä säikähdettyään. Vastaaja kertoi sulkeneensa avoimen verkkonsa saatuaan kirjeen estääkseen naapureidensa toiminnan. Vastaajan mukaan latausten loppuminen johtui siitä, että naapurit eivät voineet enää käyttää hänen verkkoaan. Tuomioistuin ei pitänyt vastaajan väitettä uskottavana, vaan päätyi uskomaan kantajaa.

Mahdollinen tapahtumainkulku kaipaa todisteita tuekseen

MAO totesi, että vaikka vastaaja oli esittänyt näkemyksensä tueksi tapahtumainkulun, joka sinänsä oli teknisesti mahdollinen (“joku muu oli käyttänyt avointa WLANiani”), se katsoi yllä mainittujen seikkojen perusteella nimenomaan vastaajan jakaneen teoksia ja tuomitsi hänet maksamaan tekijänoikeudellista hyvitystä oikeudenhaltijoille sekä oikeudenhaltijoiden oikeudenkäyntikulut.

Vastaajan maksettavaksi tulevat hyvitykset pienenivät oikeudessa roimasti kantajien vaatimasta 8500 eurosta 600 euroon eli alle kymmenesosaan. Toisaalta oikeudenkäyntikulut nousivat kymmeniin tuhansiin euroihin, mikä söi hyödyn.

Toinen tuomio – talvi 2017

Alkuvuoden 2017 tapaus oli lähtökohdiltaan hyvin samankaltainen kuin kesän 2016 tapaus: kantaja väitti vastaajan levittäneen heidän tekijänoikeudella suojattuja teoksiaan vertaisverkoissa. Kuten huomaamme, tapaukset kuitenkin eroavat.

Vuoden 2017 tapauksessa vastaaja oli pientaloalueella toiminut yrittäjä. Yritys toimi vastaajan kotiosoitteessa ja liitymänhaltija oli yritys eikä yksityishenkilö. Vastaajalla oli ollut kaksi samaan internetliittymään yhdistettyä langatonta verkkoa. Toinen oli tarkoitettu vastaajan omaan kotikäyttöön, toinen oli tarkoitettu yrityksen asiakkaille, jotka välillä vierailivat yrityksen tiloissa.

Vastaajan puolustus

Väitettyjen oikeudenloukkauksien aikana vastaajalla oli ollut tehokas WLAN-tukiasema, jonka kantomatka valmistajan tietojen mukaan oli jopa 300 metriä. Vaikka vastaaja asui omakotitaloalueella syrjässä kaupungin keskustasta, 300 metrin kantamalla oli useita asuintaloja ja tällä kantama-alueella asuvat henkilöt olisivat voineet käyttää avointa vierasverkkoa.

Vastaaja vaihtoi tukiaseman toiseen maalis – huhtikuussa 2015. Uudella tukiasemalla kantomatka oli ainakin 70 metriä.

Vastaaja oli ehdottanut kantajille, että ulkopuolinen ja riippumaton taho voisi tarkastaa vastaajan tietokoneet tekijänoikeuskirjeessä mainittujen teosten osalta, mutta kantajat eivät olleet ilmaisseet halukkuuttaan tähän.

Oliko WLAN avoin vai ei?

Kantajan mukaan vastaajan WLAN ei ole ollut avoin eivätkä ulkopuoliset olleet tästä syystä voineet käyttää sitä. Kantajan mukaan ei ollut uskottavaa, että ulkopuolinen olisi voinut käyttää BitTorrent-ohjelmaa vastaajan verkon kautta edellä todetulla tavalla pitkäkestoisesti ja lähes poikkeuksetta päivittäin suuren teosmäärän lataamiseen. Kantaja vetosi myös siihen, että kun vastaaja oli vaihtanut reititintään, samojen teosten jakaminen oli jatkunut lähes keskeytyksettä – vain IP-osoite oli muuttunut. Kantajan mukaan ulkopuolinen ei olisi osannut välittömästi reitittimen vaihtumisen jälkeen kytkeytyä uuteen verkkoon.

Kantaja edelleen jatkoi, että vastaajan väittämää avointa verkkoa ei ollut löytynyt kantajan palkkaaman yksityisetsivän mittauksissa. Mittausajankohtana vastaajalla oli ollut käytössä heikompitehoinen reititin ja vastaajan mukaan yksityisetsivä oli tehnyt mittaukset verkon kantaman ulkopuolelta. Markkinaoikeuden mukaan yksityisetsivän mittaukset olivat kuitenkin luotettavia. Tästä huolimatta markkinaoikeus totesi, että mittaukset oli tehty vasta 5 kuukautta väitetyn tekoajan jälkeen, mikä osaltaan heikensi niiden todistusvoimaa.

Todistaja kertoo avoimesta WLANista

Yksi tapauksen avaintekijöistä oli vastaajan paikalle kutsuma todistaja. Todistajan mukaan hän oli vieraillut vastaajan kotona muutaman kerran vuodessa ja vierailuilla mukana oli ollut todistajan poika. Todistajan kertomuksen mukaan hänen poikansa oli vierailulla kysynyt, voisiko hän käyttää vastaajan langatonta verkkoa, ja vastaaja oli antanut luvan. Todistajan mukaan hänen poikansa ei ollut kysynyt minkäänlaista salasanaa vastaajalta.

Todistajan kertomus siitä, ettei hänen poikansa tarvinnut salasanaa vastaajan WLANin käyttöön viittasi markkinaoikeuden mukaan vahvasti siihen, että verkko oli tekoaikana keväällä 2015 ollut todennäköisemmin avoin kuin suljettu. Tähän viittasi myös se, että kantajan todisteena käyttämämän tietoliikennelokin mukaan BitTorrent-liikenteessä oli käytetty muitakin portteja kuin mitä kantaja oli väittänyt vastaajan käyttäneen. Tämä taas viittasi siihen, että verkolla oli ollut myös muita käyttäjiä.

Markkinaoikeus katsoi, ettei kantaja ollut osoittanut vastaajan langattoman verkon olleen tekoaikana suljettu.

Vastaajan koneet eivät sisältäneet vertaisverkko-ohjelmia

Toinen avaintekijä tapauksessa oli myös se, että vastaaja oli tarkastuttanut kiintolevynsä ulkopuolisella asiantuntijalla. Asiantuntijan mukaan kaikista tutkituista kiintolevyistä löytyi runsaasti muistijälkiä, joiden sisällön perusteella kyse oli vastaajan laitteista. Muistijälkiä oli kaikenlaisesta sisällöstä: kuvatiedostoja, ohjelmia, audiotiedostoja ja muuta – mutta ei jaetuksi väitettyjä teoksia tai jakamisessa käytettyä BitTorrent-ohjelmaa. Löydettyjen muistijälkien suuri määrä viittasi myös siihen, ettei kiintolevyjä ollut puhdistettu tai ylikirjoitettu. Koska vastaaja oli tarjonnut kantajalle mahdollisuutta hänen tietokoneidensa tutkimiseen, mutta kantaja ei ollut tätä mahdollisuutta käyttänyt, markkinaoikeus katsoi, että asiantuntijan tekemä tutkimus oli luotettava.

Avoin WLAN ja P2P-ohjelmien sekä jaettujen teosten puuttuminen kaatoivat kanteen

Markkinaoikeus totesi, että vaikka teoksia oli lainvastaisesti jaettu vastaajan internetyhteyden kautta, mikään ei suoraan liittänyt nimenomaan vastaajaa teosten lataamiseen ja jakamiseen. Sen sijaan vastaajan syyttömyyden puolesta puhui se, että hänen laitteiltaan ei ollut löydetty merkkejä jaetuiksi väitetyistä teoksista eikä Bittorrent-pääteohjelmaa, jolla teoksia oli jaettu. Lisäksi vastaajan puolesta puhui se seikka, että kantaja ei ollut onnistunut osoittamaan, että vastaajan verkko olisi tekoaikana ollut suljettu. Kun vastaajan verkon kantomatka oli tuolloin voinut olla jopa 300 metriä, langatonta verkkoa olisivat voineet käyttää muutkin kuin vastaaja.

MAO katsoi, ettei kantaja ollut esittänyt uskottavaa näyttöä siitä, että vastaaja olisi itse henkilökohtaisesti ladannut ja jakanut niitä teoksia, joiden jakamisesta kantaja oli hänet haastanut oikeuteen.

Osana oikeudenkäyntiä vastaaja esitti myös joukon prosessia ja näyttöä koskevia väitteitä. Vastaajan mukaan:

  • Kantajilla ei ollut oikeutta tuoda asiaa oikeudenkäyntiin eli että heiltä puuttui nk. asiavaltuus;
  • Että kantajan esittämiä tietoliikennelokitiedostoja ei voitu pitää luotettavina ja että ne sisälsivät virheitä;
  • Että kantajan asiantuntija oli puolueellinen.

Skandivideoiden oikeudet eivät tuoneet asiavaltuutta jenkkiversioon elokuvasta

Oikeudenhaltijat olivat saaneet lisenssiin perustuvan kapean oikeuden valvoa elokuvien oikeuksia, mutta toisena kantajana olleen Scanboxin lisenssi kattoi vain elokuvan pohjoismaiset versiot. Oikeus katsoi, että kantaja ei ollut näyttänyt vertaisverkossa jaettujen elokuvien olleen näitä pohjoismaisia versioita. Näin ollen oikeus jätti Scanboxin vaatimukset puuttuvan asiavaltuuden vuoksi tutkimatta. Tällöin puolet kanteesta kaatui lähtökuoppiinsa, eikä oikeus tutkinut asiaa Scanboxin elokuvan osalta.

Tapaus oli kantajille varmasti nolo kömmähdys, mutta se tuskin tulee toistumaan. Todennäköisesti Scanboxin valvontaoikeudet Pohjoismaissa laajenevat hyvin pian koskemaan kaikkia elokuvan versioita. Oikeuden päätös osoittaa, kuinka tekijänoikeussopimuksia tulee tulkita kapeasti ja tekijämyönteisesti. Oikeuksia, joita lisenssillä ei ole nimenomaisesti myönnetty, ei voida myöhemmin tulkita myönnetyiksi.

Lokien luotettavuus

Vaikka kantaja hävisi alkuvuoden 2017 tapauksen, tuomioistuin hyväksyi useat kantajan väittämistä. Vastaaja kyseenalaisti kantajan NARS-valvontaohjelmiston lokien luotettavuuden ja esitti väitteen niiden virheellisyydestä. Kantajan asiantuntijan mukaan virheet oli aiheuttanut tekninen päivitys. Vastaaja kyseenalaisti kantajan käyttämän asiantuntijan puolueettomuudenkin, mutta tuomioistuimen mukaan asiantuntija oli tapauksessa puolueeton.

Sekä alkuvuoden 2017 tapauksessa että kesän 2016 tapauksessa vastaajat kritisoivat sitä seikkaa, että kantaja ei toimittanut lokitietoja vastaajalle tai tuomioistuimelle arvioitavaksi. Lokit oli tutkinut ulkopuolinen KPMG:n asiantuntija, jota oikeudessa kuultiin. Oikeus arvioi KPMG:n tietoturvakonsultin kertomuksen luotettavaksi. Oikeus katsoi, että asiantuntijalausunto oli riittävä näyttö lokien luotettavuudesta.

Toisin sanoen: jos vastaaja ei osaa nimetä erityistä syytä tai antaa erityistä perustetta, miksi lokitiedostot eivät pitäisi paikkaansa, tuomioistuin näyttää taipuvan uskomaan oikeudenhaltijoiden näyttöä.

Asiantuntijan käyttö oikeudessa nostaa oikeudenkäynnin kuluja merkittävästi. Mikäli kantaja joutuu esittämään näyttöä lokitietojen luotettavuudesta, asiantuntijan palkkio sekä asian käsittelyyn käytetty aika voivat nostaa oikeudenkäyntikuluja useilla tuhansilla euroilla.

Tapausten eroja ja yhtäläisyyksiä

Molemmat tapaukset olivat samantyyppisiä tekijänoikeuskirjetapauksia. Molemmissa vastaajat olivat vedonneet avoimeen langattomaan verkkoonsa ja siihen, että teot oli tehnyt joku muu avoimen verkon kautta.

WLAN

Kesän 2016 tapauksessa vastaaja ei pystynyt aukottomasti osoittamaan, että hänen langaton verkkonsa oli väitettynä tekoaikana ollut avoin: kuvakaappaukset reitittimen käyttäjistä ja asiantuntijan mittaukset oli tehty tekoajan jälkeen. Vaikka markkinaoikeus totesi, että oli teknisesti mahdollista, että joku muu olisi voinut käyttää vastaajan verkkoa, varsinainen muiden tekemä käyttö jäi MAOn mukaan vain hypoteettiseksi tapahtumainkuluksi.

Sen sijaan alkuvuoden 2017 tapauksessa vastaajalla oli todistaja, joka antoi lausunnon siitä, että verkko oli väitettynä tekoaikana ollut salaamaton tai että hän ei ainakaan muistanut, että hänen poikansa olisi tarvinnut verkon käyttöön salasanaa. Ilmeisesti ratkaisevaa oli, että tämä tieto oli nimenomaan väitetyltä tekoajalta.

Kesän 2016 tapauksessa vaikutti myös se, että teosten jakaminen oli alkanut samana päivänä kun vastaaja oli ostanut uuden WLAN-reitittimen. Hänellä oli ollut WLAN-reititin tätä ennenkin, mutta se oli ollut salattu. Jakaminen oli myös loppunut pari päivää sen jälkeen, kun vastaaja oli saanut kirjeen. Vaikka vastaaja kertoi sulkeneensa WLANin estääkseen naapureidensa toiminnan, markkinaoikeus ei uskonut väitettä.

Keskustelupalstojen viestit

Kesän 2016 tapauksessa vastaajaa vastaan puhuivat keskustelupalstojen viestit. Yllä kuvatulla tavalla vastaaja myönsi ensimmäisen, mutta kiisti toisen. Vaikka vastaajan lähettämäkseen myöntämässä viestissä hän ei myöntänyt jakaneensa teoksia, hän ei myöskään ollut erityisesti kieltänyt sitä. Tuomiossaan markkinaoikeus katsoi, että mm. vastaajan käyttämät sanamuodot “lammastella ja maksaa” sekä “antautua taistelutta” viittasivat siihen, että hän olisi ollut jakaja. Myös Ylilaudalla olleen viestin sanamuoto viittasi samaan. Vaikka vastaajan mukaan hän ei ollut lähettänyt viestiä (ja viestin lähettäjä paljastui jälkeenpäin), markkinaoikeus ei ilmeisesti uskonut vastaajaa.

Tarkastetut kiintolevyt

Alkuvuoden 2017 tapauksessa avainasemassa olivat myös vastaajan kiintolevyt. Kun ulkopuolinen asiantuntija ei ollut löytänyt levyiltä jälkiä siitä, että levyltä olisi pyyhitty materiaalia, mutta ei myöskään jaetuiksi väitettyjä tiedostoja, tuomioistuin uskoi vastaajaa.

Vastanäyttönä esitettävä WLANin avoimuus + puhdas kone tulee todistaa

Jotkut esittivät kesän 2016 päätöksen jälkeen, että “avoin WLAN”-kortti oli täysin turha ja merkityksetön. Alkuvuoden 2017 ratkaisun jälkeen kuvio näyttää erilaiselta. MAO selvästi otti WLANin avoimuuden huomioon päätöksessään. Se kuitenkin edellytti, että vastaaja kykeni todistamaan WLANin olleen väitetyllä tekohetkellä avoin. Oikeus luotti henkilötodisteluun teknistä näyttöä enemmän. Tekohetken jälkeen kerätty tekninen näyttö ei kesän 2016 tapauksessa riittänyt avoimen WLANin todistamiseen, vaikka MAOnkin mukaan WLANin avoimuus oli ollut teknisesti mahdollista. Päätösten perusteella näyttää siltä, että henkilötodistelu WLANin avoimuudesta riittää, jos se koskee tekoaikaa.

Alkuvuoden 2017 tapaus osoitti, että vastaajan kannalta oli hyvä ratkaisu tutkituttaa kiintolevynsä ulkopuolisella. Kun kiintolevyiltä ei löytynyt merkkejä jaetuksi väitetyistä tiedostoista tai vertaisverkko-ohjelmista, oikeus uskoi vastaajaa.

Onko uusi päätös loppu tekijänoikeuskirjeille?

Tuskin on. Oikeuden päätös kuitenkin osoittaa, että vastuu liittymän kautta tehdyistä loukkauksista ei kuulu automaattisesti liittymän tilaajalle.

Todennäköistä on, että tulevissa oikeudenkäynneissä kantajilla on laajemmat lisenssit piratisminvastaiseen toimintaan ja he pyrkivät osoittamaan tarkemmin nimenomaan vastaajan tekijäksi. Tämä voi tietysti myös tarkoittaa, että oikeudenomistajat analysoivat tarkemmin, ketä haastavat oikeuteen ja ketä eivät.