Turre Legal

Korkein oikeus myönsi oikeudenhaltijoille valitusluvan Finreactorin ylläpitoon

Korkein oikeus otti Finreactorin ylläpitojutun tutkittavaksi. Valituslupa on myönnetty toistaiseksi vain hyvityksen määrän osalta eli kysymys olisi Korkeimman oikeuden valitusluvan tutkineiden mielestä käytännössä siitä, pitääkö tuomittuihin summiin lisätä vielä arvonlisäverot 22% vai ei:

Vastaajat olivat olleet internetissä toimivan tiedostojenjakopalvelua varten ylläpidetyn niin sanotun vertaisverkon käyttäjiä tai ylläpitäjiä. Verkon käyttäjien oli ollut mahdollista hankkia verkosta itselleen myös tekijänoikeuden suojaamia ohjelmistotiedostoja. Asianomistajina oleville tekijänoikeuden haltijoille myönnettiin valituslupa koskien tekijänoikeuslain 57 §:n nojalla suoritettavaa kohtuullista hyvitystä. Muilta osin valitusluvan myöntäminen siirrettiin käsiteltäväksi pääasian yhteydessä.

Mielestäni alv-kysymyksellä ei ole yhtään mitään käytännön merkitystä, koska maksuohjelmat joudutaan kuitenkin aina sopimaan. Jostain kumman syystä suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa arvonlisäveroista, tukkuportaiden osuudesta jne. osana tekijänoikeudellista hyvitystä on tästä huolimatta jaksettu pitää meteliä. Tämä on ainut keksimäni syy, miksi valituslupa kysymyksestä myönnettiin. Olisi todella sääli, jos Korkein oikeus haaskaisi kaiken jutun tutkimiseen käyttämänsä ajan ja antaisi todellakin ”linjauksen” jonka mukaan alvit pitää tai ei pidä maksaa.

Juttu siirtyy nyt viidelle tuomarille pääkäsittelyyn; on hyvin todennköistä että kokoonpano on sama kuin kahdessa käyttäjäkeississä. Korkein oikeus voisi vielä ottaa tutkittavaksi pääjutun asiakysymyksetkin eli vastuun perusteet ja mahdolliset vastuuvapausperusteet. Kysymyksillä olisi huomattava arvo lukuisille yrityksille oikeudenhaltijat mukaan lukien. Lisäksi vastuuperusteilla olisi kansainvälistä merkitystä toisin kuin kansallisella hyvityksen laskentakaavalla, josta EU tulee vielä jonain päivänä päättämään.

Herkko Hietanen
Seuraa minua

Herkko Hietanen

Lakimies, osakas, kauppatieteiden tohtori, oikeustieteen maisteri at Turre Legal
Lakimies, jolla on 15 vuoden kokemus teknologia- ja mediaoikeudenkäynneistä, startup-yrityksistä ja IT-juridiikasta.
Herkko Hietanen
Seuraa minua
  1. Olen törmännyt netissä parillakin eri sivuilla jonkun tekemään ”analyysiin” Finreactorista, ja monessa niistä on todettu, että puolustus ei kieltänyt yhteisvastuullista korvausten maksua hyvin / lainkaan. Onko näissä jutuissa mitään perää?

    Tässä on yksi niistä: http://piraattiliitto.org/forum/480

  2. Valituslupaa on nyt spekuloitu kollegojen kanssa liiaksi asti. Lopputulos on, että muuta emme asiasta voi toistaiseksi ennakoida kuin että Korkein oikeus tulee antamaan asiasta ratkaisun. Sen sisältö voi olla ihan mitä tahansa. Seuraavaksi on joka tapauksessa meidän vuoromme vaihteeksi kirjelmöidä….

  3. Eli korvaukset voivat nousta todella paljon?! Ennakoiko valituslupa ton sorttista tulosta?

  4. Emme ole saaneet valituslupapäätöstä ylläpidon osalta lainkaan. Jostain syystä Korkein oikeus on päättänyt myöntää tässä vaiheessa asianomistajille valitusluvan, joten heidän vaatimuksensa tuomittujen korvausten korottamisesta tutkitaan ainakin. He vaativaat siis tuomittujen ns. 10% laskusäännöllä laskettujen korvausten korottamista viisinkertaiseksi ja lisäksi arvonlisäverojen laskemista korvausten päälle.

    Olen kyllä vilpittömästi sitä mieltä, että korvausmäärien tutkiminen edellyttää välttämättä myös korvausperusteiden tutkimista, koska hyvityksen laskentaan on pakko vaikuttaa mm. se onko teoskappale ollut hallussa — tämä on keskeinen seikka kahdessa ajamassamme käyttäjäkeississä, jotka ovat Korkeimmassa oikeudessa sisällä. Ja jos korvausperuste tutkitaan, pitäisi juttu avata käytännössä kokonaan, myös ylläpidon valituksissa esitetyn osalta.

  5. Mitenkää tää toistaiseksi toimii? Eikö ylläpidon valituksia tutkita ollenkaan? Mihin tuo 50% nosto oikein viittaa, ei oikein aukene tuo homma.

  6. Fiksasin että valituslupa myönnetty toistaiseksi vain hyvityksen osalta. Joo, ja voidaanhan hyvitysten prosenttiosuuksia vielä nostaa oikeudenhaltijoiden vaatimusten mukaisesti 10%:sta 50%:iin.

  7. ”Valituslupa on myönnetty vain hyvityksen määrän osalta”

    ”Korkein oikeus voisi vielä ottaa tutkittavaksi pääjutun asiakysymyksetkin eli vastuun perusteet ja mahdolliset vastuuvapausperusteet.”

    Maallikko on vähän ymmällään. Siis tarkoittaako tämä, että vaikka valituslupa on myönnetty vain hyvityksen määrän osalta, käsittelyä ei tarvitse rajata pelkästään siihen, vaan korkein oikeus voi ottaa kantaa myös itse asiaan?