Turre Legal

Asianomistaja ja korvausten määrä

Asianomistaja on siis se kenen oikeutta väitetään rikotun. Tuusulan tapauksessa siis levy-yhtiöt ja Teosto.

Juttelimme lähes viisituntiseksi venyneessä istunnossa myös korvausten määrästä. Ei sillä että asialla olisi ollut jotain merkitystä. Tuomari huomauttikin että kaikki paikallaolevat lakimiehet näyttivät harjoittelevan Turkua varten. Tuomari ei ollut varmasti ihan väärässä. Asianomistaja oli laskeskellut korvaukset lähemmäksi 30.000 euroa. Pohjana oli käytetty noin 12 euron äänilevyjen tukkukeskihintaa. On sekin yksi arviointimahdollisuus. Tapauksessa jaetut äänitteet olivat kaikki vanhoja alennuslevyjä. Yön ja popedan tuotanto on jo monesti pyörinyt nice price levyinä 5-6 euron kuluttajahinnoilla.

Missään Finreactor-tapauksessa eikä aikaisemmin korkeimmassaoikeudessa korvauksia ole myönnetty ns. täysimääräisinä. Miksi niitä pitää kalastella? Onko oikeudenomistajien helpompi sopia syytettyjen kanssa kun vaatimukset ovat lähtöasetelmissa tähtitieteellisiä? Pelottelu vaikutus on yksi syy. Tiedostojenjakelu kuulostaa vaaralliselta kun siitä voi joutua vastaamaan oikeudessa jopa 4 miljoonan korvauksiin. Vai olisiko niin, että taktiikkana on hakea hyvä tinkimisasema? Tulee mieleen basaari jossa kaupusteluun tottumattomille turisteille esitetään huima ensihinta. Myöhemmin on helppo monen omenateekupillisen jälkeen sanoa että ”tulimme jo näin paljon vastaan; ottakaa tai jättäkää”. Lahden käräjäoikeus ei ollut turisti. Kymmenesosa alkuperäisistä vaatimuksista oli rankkaa tinkimistä. Näyttäisi siltä, että seuraavaksi kaupan tekoon päästään hovissa.

Keskustelumme korvausten määrästä päätyivät melkoiseen eroon. Kerroin tuomarille että suomalaista musiikkia on saatavissa mm. Yahoon kuukausimaksullisesta palvelusta 5 euron kuukausiveloitteella. Tästä laskin että sopiva hinta voisi olla 8 euroa per lataaja. Kerroin myös laillisista palveluista kuten allofmp3 saatavista muutamia kymmeniä senttejä maksavista drm vapaista levyistä. Siinä vaiheessa tuomari ei enää jaksanut kuunnella. Ehkä lähestymiskulmaa pitää muuttaa.

Herkko Hietanen
Seuraa minua

Herkko Hietanen

Lakimies, osakas, kauppatieteiden tohtori, oikeustieteen maisteri at Turre Legal
Lakimies, jolla on 15 vuoden kokemus teknologia- ja mediaoikeudenkäynneistä, startup-yrityksistä ja IT-juridiikasta.
Herkko Hietanen
Seuraa minua
  1. Näitähän on muitakin tutkimuksia jotka puhuvat saman ilmiön puolesta. Onhan Adobekin jossain tilanteessa myöntäneet että heille ”warettamisesta” on ollut vain hyötyä, sillä sitä ovat ladanneet henkilöt jotka sitä tuskin ostaisivat kuitenkaan. Opetelleet ohjelman käyttöä ja työelämässä sitten käyttäneet ohjelmaa jonka takia yritykset ovat joutuneet ostamaan lisenssin. Eli Adobe on saanut ison markkinaosuuden sen takia että työntekijät ovat opetelleet ohjelman käytön laittomilla kopiolla.

  2. Teoston sivuilta lataamani
    tutkimuksen mukaan (Tuomas Kallion gradu s. 66) ”laiton musiikin lataaminen näyttäisi lisäävän myös laillisen kulutuksen määrää”.

    Tällä perusteella vahingonkorvauksia tiedostonjaosta ei pitäisi tuomita ollenkaan, koska väitetty laiton musiikin jakaminen siis lisää myyntituloja.

  3. Hyvitykset voidaan myöskin Vantaan käräjäoikeuden mukaan tuomita perusteeltaan täysin asianomistajien keskenään ristiriitaisten ja todistamattomien vaatimusten perusteella ja kappalekohtainen rahamäärä sitten arvoida esim. sen mukaan miten takavarikoitu tietokone on päätynyt poliisin haltuun.

  4. Hyvitysten ja vahingonkorvausten määrä MP3-tieodostoa kohden on tosiaan vaihdellut huimasti Suomessa ja olen aikaisemmin todennut, ettei näemmä tiedostojen määrällä ole kovinkaan kummoista merkitystä, maksettava kokonaismäärä asettuu samaan 3000 €uron haarukkaan siitä (ja edes teon nimikkeestä) riippumatta.

    Esim. Suomen ensimmäisessä P2P-tapauksessa (Jyväskylä RD 01/104) se oli 22 €uroa per MP3 (3300 € / 150 tiedostoa), kun taas Tuusulan tekijänoikeusrikostuomiossa (R 05/1246) noin 1 € per MP3 (2700 € / 2700 tiedostoa).