työaikapankki työaikalaki

Työaikapankki – joustoa työelämään

Työaikapankki on väline, joka auttaa työntekijää työn ja vapaan yhteensovittamisessa ja työnantajaa ruuhkahuippujen tasaamisessa. Ota käyttöön jo tänään.

Työaikapankki on työantajan ja työntekijän välinen sopimus ylitöiden, liukumien ja muiden kertyneiden työaikojen siirtämisestä tulevaisuuden lomaksi. Työaikapankin säädetään uudessa työaikalaissa. Työaikapankki oli aikaisemmin vain työnantajaliittoon kuuluvien työntekijöiden käytössä. Vuoden 2020 alusta työaikapankki on mahdollista ottaa kaikilla työpaikoilla käyttöön. Uudistuksen tarkoitus joustavoittaa työelämää ja tasata työn ruuhkahuippuja.

Työaikapankin käyttöönottaminen edellyttää kirjallista sopimista pankin käytön ehdoista.

Työaikapankkijärjestelmä

Työaikapankki on keino työajan ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen. Jos esimerkiksi teet paljon ylitöitä, voit siirtää tekemäsi tunnit työaikapankkiin ja pitää ne vapaana myöhemmin.

Lisä- ja ylityötuntien lisäksi työaikapankkiin voi siirtää myös muita rahanarvoisia etuuksia. Jos siis olet työntekijä ja arvostat vapaa-aikaa, työaikapankki voi olla kaipaamasi taikakone, joka muuntaa sinne syydetyt eurot vapaapäiviksi ja aikaisemmiksi töistälähdöiksi.

Miten työaikapankki toimii?

Työaikapankki toimii aikaperusteisilla talletuksilla ja otoilla. Työntekijä voi siirtää tekemänsä lisä- ja ylityö työaikapankkiin samoin periaattein kuin siitä maksetaan palkkaa. Jos siis teet tunnin ylitöitä, josta olet oikeutettu kaksinkertaiseen palkkaan, työaikapankkitilillesi kilahtaa tunnin sijaan 2 tuntia vapaata.

Koska työaikapankki toimii aikaperusteisesti, rahamääräinen etu on ennen työaikapankkiin siirtämistä muunnettava työajaksi. Jos esimerkiksi työntekijän lomaraha olisi 150 euroa ja hänen tuntipalkkansa olisi 10 euroa, työaikapankkiin voitaisiin siirtää 15 tuntia.

Muista, että työaikapankissa voi olla ainoastaan aikaa.

Pääsääntöisesti vain aikaa sieltä saa myös ulos, eli työaikapankkia ei ole tarkoitus käyttää “bonustilinä”, josta työntekijä voi halutessaan nostaa itselleen isomman palkkapäivän.

Lain mukaan työntekijällä on lähtökohtaisesti oikeus vaatia työaikapankin saldoa itselleen rahana vain, jos työnantaja määrää pidettävän vapaan ajankohdan. Mikäli työntekijä ei halua pitää vapaata tuona ajankohtana, hän voi vaatia vapaa-ajan sijasta rahaa.

Työaikapankkivapaa on palkallista vapaata. Siitä ei kuitenkaan makseta lomarahaa.

työaikapankkivapaa työaikapankki työaikalaki

Mitä työaikapankkiin voi tallettaa?

Työaikapankkiin voi tallettaa tehtyjä lisä- ja ylityötunteja (tai niistä maksettavia korvauksia) sekä liukuvan työjan saldoja.

Lisäksi työntekijä voi olla oikeutettu erilaisiin rahamääreisiin etuihin esimerkiksi lain, työehtosopimuksen tai työnantajan ja työntekijän välisen sopimuksen perusteella.

Lakiperusteinen rahamääreinen etu voi olla vaikkapa sunnuntaityön korotusosa. Työehtosopimuksessa taas voi olla sovittu lomarahasta tai pekkaspäivistä, ja työnantajan ja työntekijän välinen sopimus voi tarkoittaa esimerkiksi bonussopimusta, jonka perusteella työntekijälle maksetaan bonusta suoriutumisen perusteella.

Eriä, joita työaikapankkiin voi siirtää, ovat siis esimerkiksi:

  • Liukuvan työajan saldot
  • Lisä- ja ylityötunnit tai -korvauket
  • Sunnuntaityön korotusosat
  • Lomaraha
  • Pekkaspäivät
  • Bonukset

Työaikapankkisopimuksessa tulee kuitenkin sopia tarkemmin, mitä etuja pankkiin voidaan siirtää ja mitä ei. Edellä mainittua listaa voidaan hyvin toisaalta laajentaa ja toisaalta supistaa sen mukaan, mikä sopii kullekin työpaikalle.

Työaikapankkiin ei voi siirtää säännölliseltä työajalta maksettavaa palkkaa (kuukausipalkka, lomapalkka), kulukorvauksia (kilometrikorvaukset) eikä korvausluonteisia eriä (lomakorvaus).

Mitä työnantajan pitää huomioda työaikapankista

Joustavuus kuulostaa äkkiseltään hyvältä ajatukselta. Työnantajan on hyvä miettiä onko yrityksellä varaa päästää työntekijät viikkojen ylimääräiselle lomalle. Joskus etujen maksaminen rahassa on helpompaa ja tuottavampaa kuin uusien ihmisten palkkaaminen tasaamaan tuotantoa.

Työnantajan tulee miettiä minkälaisia eriä pankkiin voi tallettaa, mitkä saldojen rajat ovat, miten otoista – eli lomista – sovitaan työntekijän kanssa.

Työaikapankista pidetyt lomat eroavat vuosilomista – työntekijä saa päättää milloin tekee nostot lomina. Vuosilomien osalta työnantajalla on lopullinen määräysvalta milloin työntekijä saa pitää vuosilomansa.

Eri vuosilomien ja työaikapankista otettujen lomien osalta on huomattava. Tuotannon suunnittelu lomia jaksottamalla on vuosilomien osalta helppoa, mutta työaikapankki voi sotkea suunnitelmia. Näin ollen mikäli yhteistoiminta työntekijöiden kanssa ei toimi, työaikapankki voi johtaa ongelmiin lomien osalta.

Voiko työaikapankista ottaa lainaa? – Työaikapankki ja saldo

Työaikapankki voi sisältää luottoa. Jopa tyhjältä tilitä voi tehdä nostoja. Tämä on mahdollista, mikäli työnantajan kanssa tehdyssä työaikapankkisopimuksessa on näin sovittu. Laki ei sen enempää kiellä kuin erityisesti sallikaan lainan ottamista (eli miinussaldon kerryttämistä). Asia on jätetty työpaikoilla sopimuksin ratkaistavaksi.

Koska laissa ei ole mitään erillistä säännöstä siitä kuinka paljon miinussaldoa saa maksimissaan olla (vrt. esimerkiksi liukuvan työajan lakisääteinen maksimi, -20 tuntia), lähtökohta on, että miinussaldoa ei saa olla yhtään, ellei siitä ole nimenomaisesti sovittu.

Esimerkiksi kirjaus: “Työntekijä voi säästää työaikapankkiin enintään 150 tuntia” tarkoittaa, että miinussaldo ei lähtökohtaisesti ole sallittu. Kirjaus “Työntekijän työaikapankkin saldo voi olla enintään +- 150 tuntia” sen sijaan sisältää mahdollisuuden myös miinussaldon kerryttämiseen.

Ole siis tarkkana työaikapankkisopimusta tehdessäsi!

työaikapankkisopimus työaikalaki työaikapankki

Työaikapankin lakisääteinen saldomaksimi on työntekijän 6 kuukauden säännöllistä työaikaa vastaava määrä. Esimerkiksi 7,5 tunnin työpäivällä tämä tarkoittaa noin 945 tunnin saldomaksimia.

Absoluuttista maksimia merkittävämpi on kuitenkin 180 tunnin vuosittaisen kasvun raja. Työaikapankin saldo ei toisin sanoen saa vuodessa kasvaa tuota määrää enempää.

Työaikapankkisopimus – tee se näin

Työpaikalla tulee tehdä sopimus työaikapankista, mikäli sellaisen haluaa ottaa käyttöön. Laki säätää sopimukselle tietyn vähimmäissisällön.

Työaikapankkisopimuksessa tulee sopia ainakin:

  • Mitä eriä työaikapankkiin saa siirtää
  • Kuinka paljon työaikapankkiin saa kerryttää tunteja (säästämisrajat)
  • Miten ja milloin pankkiin säästettyä aikaa saa pitää vapaana (esim. työntekijän omalla ilmoituksella, esimiehen luvalla, tiettyinä ajankohtina jne…)
  • Kuinka kauan työaikapankki on käytössä ja miten säästetyt erät korvataan, kun työaikapankki lakkautetaan

Yrityksen päivittäisen toiminnan kannalta on aivan keskeistä sopia edellä mainittujen lisäksi siitä, miten työaikapankkiin säästetyt erät korvataan työsuhteen päättyessä.

Käytännössä tähän on kaksi vaihtoehtoa: joko säästetyt vapaat on pidettävä ennen työsuhteen päättymistä tai vaihtoehtoisesti työnantaja korvaa käyttämättä jäävät vapaat rahana. Tältä osin problematiikka on oikeastaan täsmälleen sama kuin jo aiemmin lomakorvausten osalta. On kuitenkin hyvä muistaa, että mitä tahansa työaikapankkisopimukseen kirjoitetaankin pääsäännöksi, työnantaja ja työntekijä voivat aina keskinäisellä sopimuksellaan sopia toisin, tilanteen mukaan.

Mikäli kaipaat apua työaikapankkisopimuksen laatimiseen, autamme mielellämme.

Työaikapankki – kokemuksia

Työaikapankki on osa työaikalain kokonaisuudistusta, jonka tarkoituksena on joustavoittaa työelämää.

Kuten uutta työaikalakia koskevassa hallituksen esityksessä todetaan:

Työntekijöiden tarpeiden mukaan joustavat työaikajärjestelyt ovat positiivisessa yhteydessä organisaatioiden menestykseen ja työntekijöiden kokemaan työtyytyväisyyteen.

(Nätti & Anttila 2012)

Työnantajalle työaikapankki on väline tasata työn ja tekijöiden suhdetta. Työaikapankki auttaa erityisesti tasaamaan ruuhkahuippuja – työntekijät voivat tällöin tehdä pidempää päivää tietäen, että hiljaisempana hetkenä he voivat ottaa vastaavasti rennommin.

työaikapankki työaikalaki kokemuksia

Työaikapankki – esimerkki

Jos harkitset työaikapankin käyttöönottoa yrityksessäsi, katso tästä malli sopimuksen keskeisistä ehdoista. Huomaathan kuitenkin, että tässä esitetty ei itsessään ole riittävä tarkoituksenmukaisella tavalla toimivaksi työaikapankkisopimukseksi. Suosittelemme käyttämään sopimuksen laatimiseen asiantuntijan apua.

Työaikapankkisopimus

1 §: Mitä eriä työaikapankkiin saa siirtää:

  • Lisä- ja ylityöstä maksettavat korvaukset
  • Bonukset (mikäli tällaisista sovittu työnantajan ja työntekijän välillä)
  • [listaa muut edut]

2 §: Työntekijä voi säästää työaikapankkiin enintään 100 tuntia. Työaikapankin saldo on tasoituttava nollaan ennen työntekijän työsuhteen päättymistä.

3 §: Työaikapankkiin säästetty vapaa on pyrittävä pitämään työnantajan toiminnan kannalta hiljaisina hetkinä, jolloin vapaan pitämisestä ei aiheudu työnantajalle kohtuutonta haittaa. [Sovi myös miten lomakauden osalta asiasta sovitaan].

4 §: Työntekijän työsuhteen päättyessä työaikapankkiin kertynyt vapaa on pidettävä ensisijaisesti pois ennen työsuhteen päättymistä. [miten työntekijä ja työnantaja voivat sopia työaikapankkiin säästetyn vapaan korvaamisesta rahana].

5 §: Tämä työaikapankkisopimus on voimassa toistaiseksi. [sovi miten työnantaja että luottamusvaltuutettu työntekijöiden edustajana voivat irtisanoa työaikapankkisopimuksen]. Mikäli tämä sopimus irtisanotaan, [sovi miten työaikapankkiin kertynyt vapaa on pidettävä pois ennen irtisanomisajan päättymistä. sovi miten työntekijä ja työnantaja voivat sopia työaikapankkiin säästetyn vapaan korvaamisesta rahana.]

Näin otat työaikapankin käyttöön

Työaikapankki otetaan käyttöön työnantajan ja työntekijöiden välisellä sopimuksella.

Työntekijöitä voi edustaa luottamusmies tai -valtuutettu, muu työntekijöiden edustaja (esim. työsuojeluvaltuutettu) taikka henkilöstö tai henkilöstöryhmä yhdessä.

Järjestäytyneiden työnantajien tulee muistaa, että mikäli heitä sitovassa työehtosopimuksessa on sovittu työaikapankista, heidän tulee noudattaa työaikalain yleismääräysten sijaan työehtosopimuksen ehtoja työaikapankista.

Yleissitovuuden nojalla työehtosopimusta noudattavat työnantajat sen sijaan voivat ottaa käyttöön työaikalain mukaisen työaikapankin. Käytännössä tämä voi merkitä hieman suurempaa sopimusvapautta.

Jos harkitset työaikapankin käyttöönottoa, suosittelemme käyttämään asiantuntijaa apuna. Työaikapankista sopiminen ei ole vaikeaa, mutta asiantuntijan avulla vältät sudenkuopat ja varmistat parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Lisää työoikeuteen ja työnantajan velvollisuuksiin liittyviä artikkeleita löydät täältä: Työnantajan velvollisuudet ja HR.