Kirjoitin toissapäivänä Teoston ja Verkkokauppa.comin jutusta. Ihmettelin miten riidasta tekijänoikeushyvitysmaksun maksuvelvollisuudesta oli saatu väännettyä vahingokorvausriita. Epäilin että kärjäoikeus oli epähuomiossa tehnyt tällaisen ratkaisun. Osoittautui, että näin ei ollut. -Teoria oli Teoston synnyttämä.
Oikeuden antamasta välipäätöksestä <Arctecho forumpäätös> ilmenee miten kantaja on esittänyt, että prosessiforumnormien osalta tulkinta vahingonkorvausasiasta tulee laajentaa kattamaan kaikki sopimuksen ulkoiset vahingot Brysselin sopimuksen mukaan. Kantajan mukaan Virolaisen yhtiön laiminlyötyä ilmoitusvelvollisuuden, ei Teosto voinut periä hyvitysmaksuja. Tästä syntyi kantajalle vahinkoa.
Verkkokauppa oli asiasta erimieltä:
Tekijänoikeuslain 2 a luvussa tarkoitettu hyvitysmaksu ei ollut lainkaan korvausta vahingosta eikä hyvitysmaksuvaatimus ollut vahingonkorvausvaatimus. Kantaja pyrki tarkoitushakuisesti pukemaan vaatimuksensa vahingonkorvausvaatimukseksi ainoastaan saadakseen asian käsiteltäväksi vastaaja Artecnon kotipaikan tuomioistuimen sijasta kantajan kotipaikan tuomioistuimessa.
Käräjäoikeus on ratkaisut asian oikein vaikka teosto on asian esittänyt vähän hassusti. Teosto väittää tapauksessa, että sillä on lakiin perustuva oikeus saada hyvitysmaksu yksityiskopiointiin soveltuvista tallennusalustoja maahantuovalta taholta ja, että sille syntyi vahinkoa kun A oli jättänyt ilmoittamatta maahantuontinsa Teostolle.
Kantajalle ei tarvitse syntyä vahinkoa sillä Brysselin sopimuksen vahingonkäsite laajenee myös tekijänoikeudelliseen hyvitykseen. Se että vahinko käsite laajenee hyvitykseen ei tarkoita, että ulkomaisen yhtiön hyvityksen maksun laiminlyönti olisi vahinkoa, kuten Teosto esittää.
Onkin siis huomattava, että kyseessä on ratkaisu joka koskee prosessin oikeaa paikkaa. Prosessipaikanratkaisunormit eivät tee jutusta vahingonkorvausjuttua. Tältä osin käräjäoikeus on mennyt metsään. Sen myöhemmässä ratkaisussa se nimenomaan käsittelee virolaisen yhtiön velvollisuutta korvata Teoston vahingot.
Virolainen yritys ei kiistanyt Teoston oikeutta yleisesti saada hyvitysmaksua, mutta väitti, ettei tuo pykälä soveltunut A:han, koska se ei tuo alustoja maahan. Riita ei koskenut vahinkoa vaan sitä oliko Teostolla tekijänoikeuslain mukaista oikeutta saada maksua. Teosto siis aivan oikein vaati vahvistettavaksi, että sillä tällainen oikeus oli. Käräjäoikeus myös ratkaisussaan perusteli miksi toiminta oli maahantuontia. Samalla se vahvisti Teoston vaatimuksen. Hyvä näin. Ongelmana oli kuitenkin, että käräjäoikeus itse oli päättänyt jättää kanteen vahvistusosan tutkimatta.
Herää kysymys miksi? Epäilen, että käräjäoikeutta hämäsi sen tekemä välipäätös, jossa juttu katsottiin menevän Brysselin sopimuksen vahingonkorvausnormien alle. Ajatuskulku lienee ollut, että jos juttu on ensiksi tutkittu vahingonkorvauksena, ei ole reilua että siihen nyt sitten sotketaan tekijänoikeusvahvistuskanne. Edellisessä kirjoituksessa erehdyin luulemaan, että kärjäoikeus halusi virolaisen yhtiön tuomiolle ja siksi sovelsi vahingonkorvaussääntöjä. Tosiasiassa juttu taisi mennä toisin päin. Käräjäoikeus pelkäsi käsitellä tekijänoikeuspuolta koska juttu oli otettu Suomeen käsiteltäväksi vahingonkorvausjuttuna. Kuitenkaan juttua ei voinut käsitellä ilman tekijänoikeuslain hyvityskysymyksen ratkaisua. Oikeus naamioi sen vahingonkorvauskysymykseksi ratkaisussa.
Vanha vitsi kertoo ammattipalokunnasta, joka saapuu palopaikalle ja sanoo nähtyään palon sammuttaneen VPK:n toiminnan “väärin sammutettu”. Mitenkö oikeuden olisi tullut sammuttaa tämä palo? Prosessipaikka meni oikein. Sen jälkeen käräjäoikeuden olisi tullut palata tutkimaan kannetta tekijänoikeuskanteena ja unohtaa vahingokorvaus. Lopputulema jutussa olisi ollut lähestulkoon sama, mutta se olisi ollut kestävä ja linjassa tekijänoikeuskäytännön kanssa. Eipä sillä, hyvitysmaksut ovat hankala ja poikkeuksellinen käsite Suomen laissa. Juttuja joissa näitä kysymyksiä käsitellään ei tule kärikselle joka kuukausi tai vuosikaan.
KKO on vahvistanut ilmeisesti Kemppisen kirjoittaman päätöksen vähän vastaavassa tapauksessa. Jutussa oikeus katsoi, ettei hyvitysmaksusta vapaudu vaikka olisi vilpittömästi sitä mieltä, että maksut on edellinen porras maksanut.
