Turre Legal

Talouden Nobel yhteisomistuksen tutkijalle

Tänään jaettiin taloustieteen Nobelpalkinnot. Palkinnon jakoivat Elinor Ostrom ja Oliver Williamson.

Luin jonkun verran Ostromin tutkimusta väitöskirjaani varten. Hesari tituleeraa häntä ympäristötaloustieteilijäksi. Sitä hän tosiaan on. Hänen tutkimuksensa on kuitenkin kovin lähellä lakimiesten kenttää. Ostromin tutkimus on nimittäin keskittynyt yhteisten luonnonvarojen tutkimukseen. Tosin hänen tutkimuksen lopputulokset pätevät helposti myös muuhun yhteisesti omistettuun omaisuuteen. Ostromin teoriat ovat olleet esimerkiksi James Boylen ja Yochai Benklerin töiden ja miksei Larry Lessigin ajatusmaailman taustalla. Yksi Ostromin keskeisimpiä ajatuksia on yhteisomistuksen tragedian välttäminen oikeanlaisilla instituutioilla.

The central question in this study, is how a group of principals who are in an interdependent situation can organize and govern themselves to obtain continuing joint benefits when all face temptations to free-ride, shirk, or otherwise act opportunistically. Ostromin yhteishallintaa koskevasta kirjasta.

Ostrom has challenged the conventional wisdom that common property is poorly managed and should be either regulated by central authorities or privatized. Based on numerous studies of user-managed fish stocks, pastures, woods, lakes, and groundwater basins, Ostrom concludes that the outcomes are, more often than not, better than predicted by standard theories. Nobelkomitean tiedotteesta.

Ajatellaan vaikkapa vapaita ohjelmistoja. Omistus on niissä tyypillisesti jakautunut ja hallinta yhteistä. Jotta vältetään vapaamatkustajaongelma, koodin lisensoimiseen on kehitetty erinäköisiä instrumentteja. Yhteishallinta on mahdollista ja hedelmällistä, mikäli se on hallittua. Hallinnan ei tarvitse olla keskusjohtoista. Riittää että kaikki pelurit kuitenkin kunnioittavat sääntöjä ja että rikkureiden rankaisemiseen on keinot.

Toinen palkinnon saaja professori Williamson on Wikipedian mukaan Ronal Coasen oppilaita ja on kantanut Coasen sytyttämää transaktioekonomian soihtua eteenpäin Berkeleyn yliopistossa. En ole hänen töihinsä perehtynyt -pitänee tutustua. Transaktiokustannukset ovat keskeisessä osassa avoimessa verkostoyhteiskunnassa. Työn monimutkaistuessa ihmiset joutuvat ostamaan toistensa palveluita ja oikeuksia. Tuottavan ja tappiollisen liiketoiminnan ero on usein toimivassa transaktioketjussa. Tähän kuuluu esimerkiksi kulut jotka syntyvät oikean kumppanin etsinnästä, sopimusten solmimisesta sekä niiden valvomisesta. Nämä ovat kuluja jotka tulevat siis itse tuotteen tai palvelun päälle. Perinteisesti korkeita transaktiokuluja on pyritty alentamaan yrityksillä. Yritykset toimivat yhteisen päämäärän eteen ja teorian mukaan erilaisten toimintojen kokoaminen yhden yrityksen sisälle laskee transaktiokuluja alas. Viime aikoina tästä trendistä on lipsuttu kun yritykset pyrkivät ulkoistamaan kaikki ydinliiketoiminnan ulkopuoliset tehtävät. Ymmärtääkseni Williamsonin tutkimuksen perusta on ollut tutkia miten jatkuvat liikesuhteet vaikuttavat transaktiokuluihin. Kertasopimuksissa on oletettavasti korkeammat kulut kuin jatkuvalla yhteistyöllä jossa osapuolilla on tarve turvata myöhemmät kaupat. Oikeustieteessä tätä ilmiötä kuvataan lojaliteetilla ja se on nivottu esimerkiksi vakuutus-sopimusten tulkitaoppeihin.

Obama oli iloinen vaikka vähän odottamaton valinta, mutta hatun nosto Nobelkomitealle taloustieteen palkituista

Herkko Hietanen
Seuraa minua

Herkko Hietanen

Lakimies, osakas, kauppatieteiden tohtori, oikeustieteen maisteri at Turre Legal
Lakimies, jolla on 15 vuoden kokemus teknologia- ja mediaoikeudenkäynneistä, startup-yrityksistä ja IT-juridiikasta.
Herkko Hietanen
Seuraa minua
  1. Hyvä!

    Williamsonilla oli työskennellessään Rand Corporationissa sodan aikana ja jälkeen ja kehittäessään peliteoriaa ison Cadillacin alusta, johon hän oli montteerannut peräkkäin kaksi V-kutosta.

    Maailmanennätys cannonball-hurjastelussa Santa Monica-Malibu oli kauan hänen nimissään.

    John Nashia, joka yritti sekaantua peliteoriaan, ei otettu kyytiin.

    Tarina on Etelä-Kalifornian taloustieteilijöiden hellässä muistossa. Itse kuulin sen A. Alchianilta, joka väitteli Stanfordista 1935 ja siirtyi siitä Rooseveltin neuvonantajaksi.