Ylioppilaslehdessä on Veera Luoma-ahon kirjoittama loistava juttu Helsingin käräjäoikeuden toiminnasta. Erityisesti samassa rakennuksessa toimivan oikeusaputoimiston johtajan kommentit säväyttivät suoruudellaan:
”Meillä oli niin vittumaiset tuomarit. Ja hyvin nopeasti tuli selväksi, että asianajajia tarvitaan myös puolustamaan ihmisiä vittumaisia tuomareita vastaan.”
Jokainen oikeusavustaja tapaa päivittäin keskimäärin kolme asiakaista. Se on suuri määrä.
”Koskaan ei tiedä, mikä asiakkaan asia on. Ihmiset saattavat sanoa, että niillä on perunkirjoitusasia. Ja sitten niillä onkin avioero, ositus, lastenhuolto, velkomus, sen seitsemän asiaa, mutta ei sitä perunkirjoitusta. Ehkä ajatellaan, että perunkirjoitus on jotenkin tavallisen ihmisen asia.”
Ja joskus asiakas kertoo olevansa Ruotsin kuningatar, joka on juuri soutanut yli lahden, saappaat täynnä pissaa.
Tätähän monen lakimiehen tai asianajajan päivittäinen työ on -sosiaalisektorin jatkona toimimista. Keväällä koin tämän itse, kun laajensin horisonttia istumalla muutaman omasta ydinosaamisestani poikkeavan jutun. Eipä käy kateeksi yleisjuridiikkaa hoitavia kolleegoja. Koskaan ei tiedä millainen seuraava päivä ja juttu on. Mutta aina oppii jotain uutta -jos ei oikeudesta, niin sitten ihmisistä.
