Turre Legal

Apple ja TV:n tulevaisuus

Kuva Apple

Näyttää, että Apple yrittää tehdä mullistusta televisiopuolella. Signaalit ovat vielä heikkoja, mutta luettavissa. On puhuttu siitä, että Applelta tulisi tablettikone viimeistään ensi vuoden alussa. Siihen pitää tietysti saada sisältöä. Applen ihmiset ovat kuulemma laahanneet eri tv-yhtiöiden nurkissa jupisemassa jostain 30 $ kuussa TV-paketista. Tällä kuluttaja saisi pääsyn mukana olevien kanavien tarjontaan verkon yli. Epäilen vahvasti, että Applen tuotteessa mainoksia ei pysyisi skippaamaan. Lisäksi homma toimii ainoastaan iTunesilla. Apple on lakannut myymästä AppleTV laitettaan. Luonnollinen seuraus olisi, että seuraava AppleTV olisi yhteydessä tuohon 30$ kuussa palveluun.

Mitä sitten sen jälkeen tapahtuu onkin miljardin taalan kysymys. Televisio, joka perustuu mainostamiseen ja mainosten sijoitteluun tv-kanavien toimesta, voi olla tiensä päässä. Applella tallennusalustan tarjoajana on etulyöntiasema dynaamisten mainosten tarjoilemiseen. Esimerkiksi jos teho-osaston tallennusta katsotaan kolmen kuukauden päästä sen lähetyksestä, kanavan asettelemat ja myymät mainokset ovat vanhentuneet. Muutoinkin idea samojen mainosten näyttämisestä kaikille katsojille on niiiiin vanhentunut. Tämä voi selittää miksi tähän mennessä Apple ei ole juuri saanut vastakaikua kanavilta idealleen. Mainoskanavat eivät halua luovuttaa keskeistä osaamistaan Applen tapaisille välikäsille. Toisaalta Apple on tehnyt rahansa jo pitkään raudan myymisestä. Ehkä Apple voisi antaa alustansa kanavien käyttöön ”ilmaiseksi” ja keskittyä myymään AppleTV ja iPhonejaan palvelun boostaamana.

Herkko Hietanen
Seuraa minua

Herkko Hietanen

Lakimies, osakas, kauppatieteiden tohtori, oikeustieteen maisteri at Turre Legal
Lakimies, jolla on 15 vuoden kokemus teknologia- ja mediaoikeudenkäynneistä, startup-yrityksistä ja IT-juridiikasta.
Herkko Hietanen
Seuraa minua
  1. Kyllä Applen lähestyminen on liittynyt myös kuluttajan koukuttaminen. Epäilemättä Apple ei ole ryhtymässä ohjelmien välitysbisnekseen yhtään enempää kuin se on musiikinmyyntibisneksessä. Sisältö on sivuasia kun raudasta taotaan voitto. Jos joku pääsee lyömään rautansa Applen palveluun ja ajamaan raudan hinnan alas, Apple ei ole varmasti tyytyväinen. Roku maksaa tällä hetkellä alle 100$ ja varmasti verkkolaiteen, jolla iTunesiin kytkeydytään voi valmistaa muutamalla kympillä. Kovalevyllinen AppleTV maksaa näköjään 230$. Raudan plus softan sidoksesta saatavan lisäarvon takia Apple tuskin avaa palveluaan muille laitevalmistajille. Toisaalta aina on vaihtoehtona liittää iTunes kykyinen halpaPC kiinni näyttöön tai televisioon.

    Uskoisin kuitenkin, että AppleTV:n sijasta Applen TV kiinnostuksella on kytkökset pitkään uumoiltuun tablet koneeseen.

  2. Apple on joutunut kehittämään omat jakelutiensä pitkälti siksi, että perinteiset toimijat (esimerkiksi musiikki- tai ohjelmistojakelussa) eivät ole pystyneet luomaan kuluttajaystävällisiä ratkaisuja. Mikäli Apple päästää perinteiset toimijat säheltämään omalle alustalleen tuloksena on luultavasti teknisten ratkaisujen sillisalaatti ja pahoja yhteensopivuusongelmia, kun toimijat etsivät yhteisen standardin rajoja. Laitemyyntiä buustaa ainoastaan helposti lähestyttävä ja yksinkertainen palvelu, ja sellaisten tarjoamisesta Applen kilpailijoilla on hyvin vähän näyttöä.