KHO ei voi kumota lakia tai keskeyttää sen soveltamista perustuslain vastaisena?

KHO:n sensuuripäätöstä lukiessa nousi esiin vielä yksi pieni saavutus. Saimme KHO:n ottamaan kantaa, voiko (uskaltaako) suomalainen tuomioistuin kumota lakia tai keskeyttää sen soveltamista perustuslain vastaisena. Vastaus on, että ei pysty:

Suomen perustuslain 3 §:n 1 momentin mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta. Lakien kumoamisesta päättäminen kuuluu siis eduskunnan eikä korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan, joten vaatimus siitä, että korkeimman hallinto-oikeuden on kumottava lapsipornografian levittämisen estotoimista annettu laki, on jätettävä tutkimatta. Korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan ei liioin korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 2 §:n 1 momentti huomioon ottaen kuulu määrätä, että lain soveltaminen lopetetaan, joten tämäkin vaatimus on jätettävä tutkimatta.

Tämän perusteella tavoitteemme on saada hallinto-oikeus (tai myöhemmin KHO) sanomaan, että Nikin tapauksessa sensuurilain soveltaminen johtaa perustuslain kanssa ristiriitaan, ja siksi sensuuri on lopetettava. Tämä juttu ja yksilöiden oikeusuojakeinot yleisemminkin rajautuvat mielestäni tällä KHO:n linjauksella merkittävästi.

KHO kumosi hallinto-oikeuden sensuuripäätöksen ja palautti jutun takaisin

KHO:n sensuuripäätös on julkaistu. Kävi valitettavasti vähän kuten ounastelimme. KHO otti kantaa vain prosessikysymykseen eli saako poliisin sensuuripäätöksistä valittaa. Se toki voitettiin, ja juttu palautettiin Helsingin hallinto-oikeuteen:

Asiakirjoista saatavan selvityksen perusteella ei ole pois suljettua, ettei lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuun luetteloon voisi joutua myös sellaisia sivustoja, joita laissa ei tarkoiteta. Keskusrikospoliisin päätöksen valituskelpoisuutta koskevassa arvioinnissa on merkitystä myös sillä seikalla, että valituskelpoisuuden rajoittamiseen tulee suhtautua erityisen pidättyvästi sellaisissa tilanteissa, joilla on liittymä keskeisten perusoikeuksien, kuten sananvapauden, käyttämiseen. Keskusrikospoliisin päätöksen valituskelpoisuutta koskevassa arvioinnissa ratkaisevaa merkitystä ei ole sillä seikalla, että pääsyn luetteloon otetuille sivustoille estävät teleyritykset ja nekin vapaaehtoisuuden pohjalta.

Edellä lausutuista syistä ja kun lisäksi otetaan huomioon Suomen perustuslain 21 §:n 1 momentti ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artikla, keskusrikospoliisin päätös, jolla vaatimus internetsivuston poistamisesta lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetusta luettelosta on hylätty, on hallintolainkäyttölain 4 §:ssä ja 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu päätös, josta saa valittaa. Kun Helsingin hallinto-oikeudella on ollut tästä asiasta toinen käsitys, hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

Mutta varsinainen asiakymys siis vältettiin jälleen:

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kysymys siitä, onko keskusrikospoliisi voinut kieltäytyä poistamasta lapsiporno.info-internetsivustoa lapsipornografian levittämisen estotoimista annetun lain 4 §:ssä tarkoitetusta lapsipornosivustoluettelosta, vaan vasta siitä, onko keskusrikospoliisin kieltäytymispäätöksen lainmukaisuus voitava saattaa tuomioistuimen arvioitavaksi. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu sisältää siten kannanoton vain oikeussuojatien olemassaoloon liittyvään kysymykseen, mutta ei tässä vaiheessa kysymykseen siitä, onko edellä mainittu internetsivusto edellä mainitussa pykälässä tarkoitettu lapsipornosivusto.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että mahdollisesti joskus ensi vuonna hallinto-oikeus joutuu vihdoin ottamaan asian sisältöön eli Matti Nikin sensurointiin kantaa, ja sen jälkeen katsotaan valitetaanko uudestaan… Jos ajatellaan, että sensuuri jatkuu oikeusprosessin aikana kaikessa rauhassa ei perustuslaillisen vääryyden korjaaminen ole tässä maassa kovin nopeaa saati yksinkertaista.

KHO antaa huomenna päätöksen nettisensuurilaista

Saimme juuri tietoa KHO:sta, että huomenaamulla saamme vihdoin ja viimein vastauksen siihen, onko nettisensuurilaki ja sen käyttäminen Matti Nikin sensuroimiseen ollut laillista vai ei. Taustaksi on hyvä lukaista blogaus valituksenalaisesta hallinto-oikeuden päätöksestä .

Tärkeä voitto hovissa: blogaajallakin on lähdesuoja

Viime viikolla saimme vaihteeksi hyviä uutisia Helsingin hovioikeudesta. Niin sanottuun eduskunnan ahdistelujuttuun liittyen hovi kumosi käräjäoikeuden aiemman päätöksen ja vahvisti, että kansanedustaja Jyrki Kasvi sai salata blogilähteensä.

Hovioikeuden mukaan:

“Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaan yksityisen henkilön pitäessä yllä sähköisen viestintäverkon kotisivua häneen sovelletaan muun muassa sanotun lain 16 §:ää. Sen mukaan yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla … on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot… laissa tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija … saa kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot, samoin kuin kysymykseen, johon ei voi vastata paljastamatta tietojen antajaa. ”

Kyseessä on merkittävä pilottikeissi, jossa bloginpitäjälle annetaan vastaava lähdesuoja kuin minkä tahansa lehden toimittajalle. Edustimme jutussa Kasvia.

Koko tuomio on vielä faktojen puolesta salainen, kun pääjutun käsittely jatkuu. Juttuun liittyy vielä lisää blogattavaa jahka se etenee…

KKO: Kohtuullisesta hyvityksestä “tuntuvaan hyvitykseen”

Tässä tapauksessa tekijänoikeuksia loukkaava toiminta on ollut laajaa, ja se on pyritty kohdistamaan käyttäjien haluamiin teoksiin, mikä on ollut omiaan aiheuttamaan merkittävää vahinkoa tekijänoikeuksien haltijoille. Suuri osa teoksista on luvattoman jakelun ja kopioimisen jälkeen päätynyt oletettavasti verkon käyttäjäkunnan käyttöön, minkä vuoksi teosten luvaton käyttö on vähentänyt niiden kappaleiden menekkiä laillisessa kaupassa. Tämä ja myös seuraamusjärjestelmän tehokkuus edellyttävät, että hyvitys on määrältään tuntuva.

Korkein oikeus on melkoisesti poikennut laista jossa puhutaan kohtuullisesta hyvitysmaksusta ja on luomassa doktriinia jossa kohtuulliset hyvitysmaksut ovat nyt siis “tuntuvat hyvitykset”.

KKO ylläpitäjän vastuusta

29. Vastaajat ovat katsoneet, että he ovat vapautuneet vastuusta Finreactor-tiedostojenjakoverkossa tapahtuneista tekijänoikeuksien loukkauksista tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun lain (sähkökauppalaki) nojalla. Siinä säädetään muun muassa välittäjänä toimivien tiedonsiirtopalvelujentarjoajien vastuuvapaudesta. Lailla on pantu täytäntöön tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/31/EY.

30. Finreactor-verkossa on ollut muun ohessa kysymys verkon käyttäjien toimittamien kuvaustiedostojen tallentamisesta vastaajien hallinnoimalle palvelimelle. Tältä kannalta verkon toimintaan voisi tulla sovellettavaksi vastaajien asiassa vetoama sähkökauppalain 15 §, jossa säädetään tiedontallennuspalvelun tarjoajan vastuuvapaudesta.

31. Korkein oikeus toteaa, että vastuuvapauden perusedellytyksenä on, että palvelun tarjoajan toiminta on luonteeltaan pelkästään teknistä. Palvelun tarjoaja ei voi vedota vastuuvapausperusteisiin, jos hän itse osallistuu lainvastaisen sisällön tuottamiseen tai jos hän toimii muulla tavalla yhteistyössä sisällön tuottajan kanssa tarkoituksenaan edistää tai toteuttaa lainvastaista toimintaa (HE 194/2001 vp s. 17).

32. Finreactor-tiedostojenjakoverkossa on ollut kysymys verkon ylläpitäjien ja käyttäjien välisestä yhteistoiminnasta, joka on tähdännyt ja johtanut tekijänoikeuksien haltijoiden taloudellisten oikeuksien laajamittaiseen loukkaukseen. Vastaajat ovat olleet tietoisia tästä verkon tarkoituksesta ja he ovat verkon ylläpitotoimillaan osallistuneet verkossa toteutettuihin tekijänoikeusloukkauksiin yhdessä verkon käyttäjien kanssa joko tekijän- tai avunantajavastuun aiheuttavalla tavalla. Tästä vastuusta vastaajat eivät voi vapautua sähkökauppalain vastuuvapaussäännösten perusteella.

Korkeimman oikeuden tiedote Finreactor jutussa

Korkein oikeus
Tiedote 30.6.2010
Tuomioita tekijänoikeusloukkauksista Finreactor-verkossa Korkein oikeus (KKO) on katsonut Finreactor-tiedostojenjakoverkon ylläpitäjien syyllistyneen tekijänoikeusrikkomukseen ja olevan velvollisia maksamaan tekijänoikeuden loukkausten perusteella hyvitystä Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry:lle sekä 52
muulle asianomistajalle. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat aikaisemmin olleet samalla kannalla.

Finreactor-verkossa oli jaettu verkon käyttäjien kesken tekijänoikeudella suojattuja musiikki-, elokuva-, peli- ja ohjelmistotiedostoja ilman oikeudenhaltijoiden lupaa. Verkon käyttäjät olivat kopioineet tiedostoja suoraan toistensa tietokoneilta sekä jakaneet niitä samanaikaisesti tietokoneiltaan toisille käyttäjille.

Yksitoista verkon ylläpitäjää, joista seitsemän hovioikeus oli tuominnut tekijänoikeusrikkomuksesta tekijänä ja neljä avunantajana, vaati valituksissaan KKO:lle syytteen ja hyvitysvaatimusten hylkäämistä, koska he eivät  olleet pitäneet yksittäisiä tiedostoja hallussaan eivätkä osallistuneet niiden jakamis- ja kopiointitapahtumiin. He eivät olleet kertomansa mukaan olleet edes tietoisia kaikista verkossa saatavilla olleista
tiedostoista.

KKO kuitenkin katsoi verkon toiminnan olleen suunnitelmallista ja perustuneen selkeään työnjakoon. Verkon ytimenä oli toiminut ylläpitäjien hallinnoima palvelin, jossa oli ollut tietoja jaettavina olleista tiedostoista ja niiden osoitteista sekä kopiointi- ja jakomääristä. Verkon käyttöä ja käyttäjiä valvoneet ylläpitäjät olivat voineet määrätä palvelimelle tallennetuista kuvaustiedostoista (torrent-tiedostot), joiden välityksellä yksittäiset sisältötiedostot oli saatu verkon käyttäjien tietokoneilta muiden käyttäjien ulottuville. KKO katsoi, että tekijöinä tuomittujen verkon ylläpitäjien toimet olivat olleet olennaisia verkossa tapahtuneiden tekijänoikeuden loukkausten toteutumisen kannalta. Nämä ylläpitäjät olivat yhdessä toistensa ja verkon käyttäjien kanssa osallistuneet suojattujen teosten kappaleiden levittämiseen yleisön keskuuteen ja niiden valmistamiseen sekä näin menetellessään tahallisesti loukanneet asianomistajien tekijänoikeuslakiin perustuvia oikeuksia. KKO pysytti hovioikeuden tuomion ylläpitäjien rikosvastuun osalta.

Suuri osa asianomistajista vaati puolestaan ylläpitäjien maksettavien hyvitysten korottamista. KKO korotti hovioikeuden tuomitsemien hyvitysten määrää siten, että yhteisvastuullisesti maksettaviksi tulevien hyvitysten kokonaismäärä KKO:ssa muutoksenhakijoina olleille asianomistajille oli yli 420 000 euroa, minkä lisäksi ylläpitäjien maksettaviksi jäivät yhteensä noin 260 000 euron määräiset hyvitykset hovioikeuden tuomioon tyytyneille asianomistajille. Asianomistajien oma-aloitteinen saamisoikeutensa rajoittaminen huomioon ottaen kunkin ylläpitäjän henkilökohtaisesti suoritettava määrä on kuitenkin enintään yksi kymmenesosa (1/10) yhteisvastuullisista määristä. Neljä avunantoon tekijänoikeusrikkomukseen syyllistynyttä ylläpitäjää vapautettiin hovioikeuden heidän maksettavikseen tuomitsemista hyvityksistä.

Toisessa samana päivänä julkaistussa ratkaisussaan KKO otti kantaa yksittäisen Finreactor-verkon käyttäjän rikosvastuuseen. Vastaajan katsottiin syyllistyneen tekijänoikeusrikkomukseen, kun hän oli toimittanut Finreactor-verkkoon käyttäjien saataville tekijänoikeuden suojaamien pelitiedostojen kuvaustiedostoja, joiden avulla verkon käyttäjät olivat voineet ladata tietokoneilleen pelitiedostoja verkosta muualta kuin vastaajan tietokoneelta.

Korkein oikeus: Tuomioita ei muuteta

Pikainen katsaus juuri annettuihin tuomioihin. Korkein oikeus ei muuttanut Finreactor-juttussa tuomioita merkittävin osin. Neljä ylläpitäjää vapautettiin hovioikeuden tuomitsemista korvauksista osallisuuden vähäisyyden perusteella. Tarkempi analyysi päätöksistä myöhemmin.

Bilski v. Kappos: paha pettymys patenttikriitikoille

Yhdysvaltojen Supreme Courtin kauan odotettu päätös on vihdoin ulkona. Tulipas ikävä keissi, joka jättää auki paljon enemmän kysymyksiä kuin se antaa vastauksia.

Oli etukäteen selvää, että valituksen pohjana ollut liiketoimintamenetelmän patentti ei täytä patenttivaatimuksia. Mutta millä perusteella? Onko liiketoimintamenetelmäpatentit — ja ehkä myös softapatentit — tämän jälkeen kategorisesti enemmän kiellettyjä kuin aiemmin?

Vastaus: eivät ole enemmän kiellettyjä. Erityisesti softasta sanotaan seuraavasti:

[... uncertainty as to the patentability of software, advanced diagnostic medicine techniques, and inventions based on linear programming, data compression, and the manipulation of digital signals...]

It is important to emphasize that the Court today is not commenting on the patentability of any particular invention, let alone holding that any of the above-mentioned technologies from the Information Age should or should not receive patent protection.

Keissistä on ollut vaihteeksi kunnon vääntö kun tuomarit on jakautuneet leireihinsä. Stevensin eriävä mielipide vie tilaa paljon enemmän kuin konservatiivienemmistö, jonka mukaan jopa liiketoimintamenetelmiä voi patentoida. Missä määrin? Ei vihjeitä. Alemmat oikeudet saavat vapaat kädet kehittää jotain rajoja, mutta tämän keissin pohjana olleet rajat olivat nähtävästi liian tiukkoja.

Google voitokas Viacomia vastaan

Oikeus myönsi Googlelle summaarisen tuomion Viacomia vastaan. Alan eeppisimmäksi taisteluksi kehkeytyneessä jutussa oikeus katsoi Googlen olevan palveluntarjoajan roolissa suojattu oikeudenomistajan vaatimuksilta.

Thus, the cri tical question is whether the statutory phrases “actual knowledge that the material or an activity using the material on the system or network is infringing,” and “facts or circumstances from which infringing activity is apparent” in § 512 (c) (1) (A) (i) and (ii) mean a general awareness that there are infringements (here, claimed to be widespread and common), or rather mean actual or constructive knowledge of specific and identifiable infringements of individual items.

**

Indeed, the present case shows that the DMCA notification regime works efficiently: when Viacom over a period of months accumulated some 100,000 videos and then sent one mass take-down notice on February 2, 2007, by the next business day YouTube had removed virtually alI of them.

Samoin kävi muuten Finreactorissa. Palveluntarjoajat reagoivat joka ikiseen alasottoilmoitukseen. (Tosin niitä ei ollut kovin montaa).

Oikeus toteaa, palveluntarjoajan tulee olla tietoinen jokaisesta yksittäisestä loukkaavasta tiedostosta. Yleinen tieto siitä, että palvelussa jaetaan laitonta materiaalia ei riitä:

Al though by a different teehnique, the DMCA appIies the same prineiple, and its establishment of a safe harbor is clear and praetieal: if a serviee provider knows (from notiee from the owner, or a “red flag”) of speeifie instanees of infringement, the provider must promptly remove the infringing material. If not, the burden is on the owner to identify the infringement. General knowledge that infringement is “ubiquitous” does not impose a duty on the serviee provider to monitor or search its service for infringements.

Sitten oikeus vertaa tapausta korkeimman oikeuden antamaan langettavaan Grokster tapaukseen:

The Grokster model does not comport with that of a service provider who furnishes a platform on which i ts users post and access alI sorts of materials as they wish, while the provider is unaware of i ts content, but identifies an agent to receive complaints of infringement, and removes identifiedmaterial when he learns it infringes. To such a provider, the DMCA gives a safe harbor, even if otherwise he would be held as a contributory infringer under the general law. In this case, it is uncontroverted that when YouTube was given the notices, it removed the material. It is thus protected “from liability for all monetary relief for direct, vicarious and contributory infringement”

Kuulostaako tutulta? Nyt kun tiedämme, että KKO on antamassa ensi viikolla päätöstä kotimaisesta ylläpitäjän vastuusta, on kiinnostava nähdä miten päätökset erovat toisistaan. – vai eroavatko…

Youtuben tapauksessa oikeus katsoi myös, että Googlen vastuuta oikeudenloukkauksista vähensi sen yritykset hillitä sitä. Politiikka jossa jatkuvasti oikeuksia rikkovat käyttäjät potkitaan pois sekä automaattisten sisällön suodatusmenetelmien kehittäminen/käyttäminen sekä se että Google ottaa täsmällisesti määritellyt tiedostot heti alas palvelusta (vaikka kantaja valitti sitä että vastaat muut tiedostot jäävät palveluun). Oikeus myös katsoi, että Youtube on tallennuspalveluntarjoaja, vaikka youtube tarjoaa raamit videoille joissa voidaan käydä keskustelua, linkittää jne. Eli saadakseen tallennuspalvelun suojan, palveluntarjoaja voi tarjota oikeuden mukaan myös julkaisualustan tallennettaville tiedostoille.