Tänään vuorossa on “Lapualaisooppera” joka on merkittävä tapaus jossa oikeuskäytännön kautta tuodaan parodia lainsäädäntöömme. Huolimatta Suomen liittymisestä Bernin sopimukseen tekijänoikeuslaissamme ei ole parodiaa erikseen mainittu. Parodian osalta sääntelyn on katsottu sisältyvän tekijänoikeuslain 4§
Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen.
Parodian osalta on vaikea puhua uudesta ja itsenäisestä teoksesta tai vapaasti muuttamisesta. Jotta parodia saisi sen katsojat ymmärtämään, että kohteena on parodioitu teos, sen tulee lainata merkittäviä osia alkuperäisestä teoksesta.
Yhdysvalloissa alan tärkein tapaus on Campbell v. Acuff-Rose Music jossa 2 live crew lauloi Orbisonin Pretty womanin malliin:
Big hairy woman, you need to shave that stuff,
Big hairy woman, you know I bet it’s tough
Big hairy woman, all that hair ain’t legit,
‘Cause you look like Cousin It
Big hairy woman
Korkein oikeus katsoi laulun parodiaksi ja legenda oli syntynyt.
Seuraavana tapauksena “Elanto 2” vuodelta 1934 josta ilmenee baarien ja ravintoloiden julkisen esittämisen rajat radion osalta.
“Radlovastaanottajan haltljalla ei ollut oikeutta radioluvan nojalla ravintolassaan kovaäänisen viilityksellä saattaa sävellyksiä ravintolayleisön kuultaviksi.”
sekä Tammelundin liikenne vuodelta 1968 joka pohjusti myös 50 vuotta myöhemmin tulleita taksiautojen teostomaksuja:
Linja-auton omistaja velvoltettiin suorittamaan säveltäjille hyvitys auton kaiuttimien välityksellä matkustajille esitetystä OY Yleisradio Ab:n lähettämistä sävelteoksista.
Viime viikolla annettu päätös jossa Ylen gramex maksuja alennettiin tuntuvasti. LINKKI PÄÄTÖKSEEN
ÄKT:n johtaja Arto Alaspää ehti kommentoimaan juttua:
– Julkisen palvelun tarpeella ei tulisi voida perustella sitä, että Ylen on saatava sisältöä kohtuuttoman edulliseen hintaan, etenkin kun musiikin kasvava radiosoitto kuluttaa äänitemyynnin kaupallisia markkinoita.
Alaspää on toistellut samaa jo pitkään:
“Ennen kaupallisia radioita Suomessa myytiin 16 miljoonaa levyä vuodessa, nyt vain 10 miljoonaa. Tarve äänitteiden ostamiseen vähenee, kun haluamaansa musiikkia kuulee formaattiradiosta koko ajan”
Tosiasiassa riippuvuus käyrä on jyrkästi nouseva ja sen jälkeen yhtä jyrkästi laskeva. Radiosoitto nostaa levymyyntiä tiettyyn pisteeseen asti kunnes jossain vaiheessa radion soittaessa levyä “tehosoitolla” ihmiset kyllästyvät jolloin ylimääräisen soittokerran vaikutus on negatiivinen.
Yhdysvalloissa tehtiin laaja empiirinen koe vuonna 1941, kun monopoliasemassa ollut ASCAP ja radiot eivät päässeet sopuun rojaltihinnoista. Radioasemat laittoivat sulun ASCAP musiikille tammikuun ensimmäinen 1941 ja järjestö joutui tyytymään elokuussa kolmasosaan vaatimistaan rojalteista. Levyn myynti lopahti 1941 lähes kokonaan. Uudet artistit eivät breikanneet eivätkä vanhat myöskään myyneet. Yleisö sekä mainostajat olivat tyytyväisiä radioasemien soittamieen public domain klassikkoihin. Vaikka ASCAPin keräämät rojaltit hetkellisesti romahtivat sovinnon johdosta ne kohosivat kasvaneiden markkinoiden takia samalle tasolle. Vuonna 1943 järjestö keräsi enemmän rojalteja kuin ennen sulkua. Samalla Yhdysvaltojen markkinoille syntyi myös kilpaileva tekijänoikeusjärjestö BMI joka on tervehdyttänyt kilpailua tekijänoikeusjärjestökentässä.
Kemppisen Jukka antoi ystävällisesti luvan skannata kirjastaan joukon tekijänoikeustapauksia. Finlex ylettää 80-luvulle, mutta sitä ennen on tärkeitä ennakkopäätöksiä. Julkaisen niitä sitä mukaan kun saan niitä skannattua ja siistyttyä. Katsotaan saisiko tekijänoikeusyhdistyksen julkaisemaan sähköisesti kirjan “TEKIJÄNOIKEUSTAPAUKSET YLEMMISSÄ OIKEUSASTEISSA VUOSINA 1932-2000″ jonka se kustansi 2001. Liedes lupasi selvittää asiaa. Kemppisen kirja on sen verran vanha että sen kopiointi menisi käsipeliksi.
Esimakuna “Uusi Kaivohuone” -tapaus. Tapaus luo pohjaa Teostojärjestelmälle ja esityskorvauksille. Selvyyden vuoksi vielä: Alla oleva tekstiä ei ole lisensoitu CC lisenssillä. Tapaus on tekijänoikeudesta vapaa.
Ranskalainen tuomioistuin katsoi,ettei Wikipedia ole julkaisija ja näin ollen se ei ole vastuussa siitä mitä sen käyttäjät kirjoittelevat. Päätös on oikean suuntainen ja vahvistaa tietoyhteiskunnan palvelujen tarjoamisesta annetun direktiivin hengen:
[Jäsenvaltioita] on kielletty asettamasta palvelujen tarjoajille yleistä seurantavelvoitetta.
Jutussa oli kyse kunnianloukkaustapauksesta. Wikipedian kaltaisessa palvelussa tällaisten loukkausten arviointi ja valvominen on erityisen hankalaa. Tämän vuoksi palveluntarjoajat on vapautettu vastuusta jos he eivät valitse mitä sisältöä julkaistaan. Wikipedia tallentaa muokkaajien osoitteet ja näin ollen jälkikäteen poliisi voi suorittaa tutkimuksensa loukkaajien kiinnisaamiseksi. Pitkään on ollut epäselvää missä välissä direktiivin tallennuspalvelut menevät. Onko esimerkiksi Facebook tarjotessaan tallennustilan lisäksi eri julkaisutyökaluja ja alustan vastuussa asiakkaidensa kirjoituksista. Vastaus näyttäisi oleva -Ei ole.
