Toinen CSS-keissi vihdoin Helsingin hovioikeuden pääkäsittelyssä

Helsingin hovioikeus istui tänään toista “organisoitu keskustelu” -oikeusjuttua. Tilanne on hieman erikoinen. Sama tuomioistuin ratkaisi ensimmäisen samoihin faktoihin pohjautuvan jutun 2008 “nahkapäätöksellä” syytteen mukaisesti mutta jätti kuitenkin syytetyt tuomitsematta rangaistukseen. Yritimme Korkeimpaan oikeuteen, josta ei herunut valituslupaa. Siitä jatkoimme Euroopan ihmisoikeustuomiostuimeen, josta ei ole tullut vielä päätöstä tutkitaanko valituksia.

Tässä välissä Helsingin hovioikeus siis päätti yrittää uudestaan. Kun ensimmäinen juttu meni puhtaasti kirjallisessa käsittelyssä, niin tänään oikeus järjesti suullisen pääkäsittelyn, jossa kuultiin kolme asiantuntijatodistajaa. Ensimmäinen oli syyttäjä Kukka-Maaria Kankaalan nimeämä, ja kaksi muuta puolustuksen nimeämät Kai Puolamäki ja Arto Teräs. Puolustuksen asianaja oli Antti Kortelainen, jota itse puolestani konsultoin.

En ollut oikeudessa paikalla, mutta kuulemani perusteella hovi käsitteli asianmukaisesti kaikki relevantit asiakysymykset. Tapauksessa on siis kysymyksessä katselueston eli salauksen purkava C-koodi. Tuomareita muun muassa kiinnosti voiko kukaan oikeasti kuvitella kiertävänsä salausta vahingossa, ja missä yhteydessä kyseinen koodi oli julkaistu. Sananvapauttakin sivuttiin. Tuomiota odotellaan kuukauden kuluttua.

4 Responses to “Toinen CSS-keissi vihdoin Helsingin hovioikeuden pääkäsittelyssä”


  1. 1 Riku

    Onko tästä päätöstä?

  2. 2 OjM

    Hei, haluaisin kuulla tästä enemmänkin, voitko blogahtaa tai laittaa vaikka sähköpostia aiheesta. Lähinnä kiinnostaisi että miten siinä kävi.

  3. 3 Mikko Välimäki

    Nyt on tuomio, kestikin vain 4 kuukautta…

  1. 1 Syyttäjä voitti toisenkin CSS-keissin hovissa at Turre Legal
Comments are currently closed.