Turre Legal

Blu-ray ja HDCP

Nyt kun formaattisota näyttää laantuneen, hankin pöytäkoneeseen Blu-ray aseman. Etuna DVD asemaan verrattuna on levyjen korkeampi kapasiteetti. Tämä mahdollistaa suuremman datamäärän tallennuksen, josta on hyötyä erityisesti varmuuskopioiden luomisessa. Isommat levyt mahdollistavat myös korkeatasoisen äänen ja kuvan tallentamisen ja Hollywood on innolla myymässä elokuvia jälleen uudessa formaatissa. Ison tallennustilan lisäksi Blu-ray tuo muitakin uudistuksia. Levyillä on uusi pakkaus- ja siirtotapa. Kuva siirretään digitaalisessa korkeatasoisessa muodossa salattuna näytölle. Salaus on HDCP ja sen purkamiseksi tarvitaan HDCP yhteensopiva näyttö sekä näytöohjain. Olin etukäteen ottanut selvää, että näyttöni tukee salausta. Asennettuani sinilaser-aseman koneen sisuksiin yllätys oli mekoinen kun kone ilmoitti, että ei voi näyttää ostamaani blu-ray elokuvaa näytön puuttellisuudesta johtuen. Formaatti ei ilmeisesti tue korkean resoluution DualDVI siirtoa

Eipä auttanut kuin ostaa ja ottaa käyttöön tietokoneohjelma joka poistaa salauksen. Sijotettuani laitteisiin ja elokuvaan pitkälti toistatuhatta euroa, ei voi kuin tuntea itsensä petetyksi.

Herkko Hietanen
Seuraa minua

Herkko Hietanen

Lakimies, osakas, kauppatieteiden tohtori, oikeustieteen maisteri at Turre Legal
Lakimies, jolla on 15 vuoden kokemus teknologia- ja mediaoikeudenkäynneistä, startup-yrityksistä ja IT-juridiikasta.
Herkko Hietanen
Seuraa minua
  1. Ei kai sillä ole väliä mikä suojaus se on; jos sen voi kiertää helposti, se ei ole vahva suojaus. Ja AnyDVD(HD) käyttämällä ei itse edes huomaa että kiertää joitain suojauksia.

    Tästä on siis hyvä vetää johtopäätös, että rikot lakia ainoastaan jos EPÄONNISTUT purkamaan suojauksen. Tällöinkin on tietysti epäselvää että oletko syyllistynyt, koska ethän ole mitään purkanutkaan… Ihana laki tämä Lex Karpela kaikenkaikkiaan. Haluaisin nähdä enemmänkin siihen perustuvia haasteita oikeudessa.

  2. Kattaako tuon ”keissin” tuomio myös Blu-Ray:n suojausmenetelmää? Sehän on hieman erillainen kuin CSS:ä…

  3. Halt! Achtung!

    Yrität siis KATSELLA ostamiasi elokuvia! Eikös se riko Lex Karpelaa!?!