Hallinto-oikeus hylkäsi vaalivalitukset

yle_vaalitTuli otettua taas vaihteeksi takkiin loputtomassa taistelussamme tuulimyllyjä vastaan. Hävisimme tällä kertaa vaalivalitukset ensimmäisessä oikeusasteessa eli Helsingin hallinto-oikeudessa. Päätöksen oleellisin kohta on otsikoitu:

“Käyttöliittymän ohjausominaisuuden puutteellisuus ja toiminnan hitaus”

Otsikossa olisi mielestäni pitänyt lukea “hukkuneet äänet”. Otsikon alla on seuraavanlaista perustelutekstiä:

Vähän yli kahden prosentin epäonnistumisten määrää ei sellaisenaan voida pitää osoituksena siitä, että vaaliviranomainen olisi menetellyt virheellisesti… Kynnyksen vaalien uudelleen toimittamiselle on oltava huomattava myös valtiollisten perusoikeuksien toteuttamisen kannalta.

Jäin miettimään, että mitkä “valtiolliset perusoikeudet” oikein puolustavat hallinto-oikeuden linjausta. Hallinto-oikeushan ei viittaa mihinkään tiettyyn perusoikeuteen, josta olisi mainittu Suomen perustuslaissa, roiskasee vaan että “perusoikeuksien toteuttamisen kannalta” reilut 2% hukkuneita ääniä on pikkujuttu. Perustuslain 14 §:ssä on annettu jokaiselle 18-vuotta täyttäneelle äänioikeus. Siis 100%:lle, ei 98%:lle. Perustuslaki ei sen sijaan tunne käsitettä “valtion perusoikeus”.

Päätöksestä luonnollisesti valitetaan. Nähtäväksi jää, mitä Korkein hallinto-oikeus asiasta sanoo.


* * *

Muualta: Effin julkaisema lehdistötiedote. Pari haastattelupätkää: YLE:n uutislähetys, ja MTV:n uutislähetys.

3 Responses to “Hallinto-oikeus hylkäsi vaalivalitukset”


  1. 1 Anonyymi

    Älkää lannistuko, vaikka joskus tuleekin takkiin. Suuri joukko ihmisiä arvostaa tekemisiänne syvästi. Iso kiitos.

  2. 2 Antti

    Termi perusoikeus viittaa meillä PL:ssä määriteltyihin perusoikeuksiin. Itse en muista nähneeni termiä “valtiolliset perusoikeudet”, eikä nopea tsekkaus Edilexistäkään auttanut.

    On siis epäselvää, tarkoittaa Ha-O joitain tiettyjä perusoikeuksia vaiko käyttää omaa termiään viittaamaan PL:ään yleisesti. Itselleni lisäksi tulee tuosta termistä mielikuva, että valtiolla olisi jotain perusoikeuksia tai että esim. pelkkä vaalituloksen pysyvyys olisi perusoikeus. Tämä ei liene tarkoitus, joten termi on valitettavasti kovin epäonnistunut.

    PL:n 14.2 §:n perusoikeusmyönteinen tulkinta vaikkapa 6.1§, 6.2§ ja esim. verrannollisena 25.1§ ideaan tarkoittanee, että äänestystavan valinta ei voi vaikuttaa äänen rekisteröitymisen todennäköisyyteen. Eikä esim. ikä, eli 80-vuotiaan ja 20-vuotian äänen rekisteröitymisen tod.näk tulee olla sama. Tässä ei ole kysymys fyysisestä kyvystä, jota varten ovat vaaliavustajat, vaan järjestelmän käytettävyydestä. (Jos et tiedä tehneesi virheen, miten voisit kysyä apua?)

    Tästä näkökulmasta on minun aika mahdoton löytää perusoikeutta, joka ajaisi tuon yli. Todella harmi, että Ha-O piti sitä itsestäänselvyytenä, eikä maininnut.

    Olen ehkä lukenut liikaa Virolaista, mutta tuomioistuimen perustelu, joka on tyyliä “ei voida pitää…epäselvä viittaus” saa aikaan tahtomattoman irvistyksen.

    Lisäksi minusta oli yllättävää, että vaalit ovat salaiset, jos useamman kuin yhden henkilön päätös vaaditaan tulosten selvittämiseen… :)

  1. 1 Valikoivaa demokratiaa
Comments are currently closed.