Juttu ansaitsee muutaman merkinnän blogissa erityisesti siksi, että käräjätuomari Markku Saalastin tuomio on harvinaisen kattavasti ja yksityiskohtaisesti perusteltu. Se on 38 sivua pitkä. Valitettavan usein kunnianloukkausjuttuja on aiemmin ratkaistu Suomessa vetämällä yksi “haista vittu” irti kontekstista ja tuomittu syytteen mukaan, mutta tässä keississä otettiin huomioon kokonaisuus. Tuomiossa on mukana todistajien luotettavuus, Korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö, lakien esityöt ja jopa oikeuskirjallisuus. Lopputuloksena käräjäoikeus hylkäsi keskeiset syytekohdat tahallisuuden puutteen takia:

Käräjäoikeus toteaa, ettei ole väitettykään Ollilan keksineen itse kirjassa esille tuotuja kiistanalaisia väitteitä. Ne on perustettu useampien henkilöiden haastatteluihin. Haastattelulainaukset on yksilöity, dokumentoitu ja kirjan sisältö kerrottu käydyn vielä läpi kustantajan kanssa… Kirjasta on käynyt ilmi miten käytetyt lähteet ovat valikoituneet ja miten heidän objektiivisuuttaan suhteessa kiistanalaisiin kohtiin on voinut arvioida. Kyseessä ei ole ollut tietokirja, vaan viihteellinen rockbiografia, josta valistunut lukija – huomioiden senkin, ettei väitteisiin ole esitetty niiden kohteena olleiden henkilöiden vastakommentteja – on voinut ymmärtää kirjoittajan näkökulman aiheeseen.

Ollilan tekstiin kirjoittamat varaumat puhuvat sitä vastaan, että hän olisi suhtautunut kyseisissä haastatteluissa kerrottuun kritiikittömästi ja että hänen tarkoituksenaan olisi ollut nimenomaan loukata asianomistajia.

…käräjäoikeus katsoo selvitetyksi, että Ollilalla on ollut riittävät perusteet pitää useilta asiantuntevilta haastateltavilta kuultuja samansuuntaisia tietoja totena ja myös kirjan toimittamistavan osoittaneen, ettei hänellä ole ollut tahallista loukkaamistarkoitusta.

Lisäksi tuomari ei hellitä vaikka juttu on jo ratkaistu tahallisuuden puutteeseen:

TEON VÄITETTY TÖRKEYS

Vaikka syyte hylätään jo edellä lausutun perusteella, käräjäoikeus toissijaisesti lausuu tältä osin vielä seuraavaa… [seuraa sivu tekstiä]

Käräjäoikeus katsoo jääneen näyttämättä myös, että syytteessä tarkoitetusta kirjasta olisi aiheutunut asianomistajille suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa, sekä että tekoa olisi ollut myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä tärkeänä.

Kun tähän nähden kyseessä ei ole voinut olla tärkeäksi otsikoitava kunnianloukkaus, syyte olisi joka tapauksessa tullut hylättäväksi myös vanhentuneena, koska syyteoikeus perusmuotoisesta kunnianloukkauksesta on rauennut…

Tuomion perusteellisuus on varmasti vaikuttanut siihen, että syyttäjä on tyytynyt lopputulokseen. Mahtaakohan julkisuusarvo vaikuttaa tuomioiden laatuun vai onko kysymys loppupeleissä aina ja vain tuomarista?

Musiikkituottajat joka myös aikaisemmin tunnettiin nimellä ÄKT uutisoi haastavansa Pirate Bayn. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) käynnistää Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n puolesta oikeustoimet, joiden tavoitteena on estää ruotsalaisen Pirate Bay -sivuston kautta tapahtuva äänitteiden laiton jakaminen ja lataaminen Suomessa.

TTVK:n Antti Kotilainen korostaa, että nyt vireille laitettu oikeusprosessi ei ole Elisaa vastaan, vaan kohteena on nimenomaan lakia rikkova PirateBay. ”Haluamme jatkaa yhteistyötä piratismin vähentämiseksi Internet -operaattoreiden kanssa. Internet-operaattori ei kuitenkaan voi estää asiakkailtaan pääsyä palveluun ilman tuomioistuimen antamaa erillistä määräystä. Keräämäämme näytön perusteella ilmeni, että laitonta äänitteiden jakamista ja lataamista tehtiin eniten Elisan sopimusasiakkaiden toimesta.” Kerätyn näyttöaineiston perusteella Elisan asiakkaita oli mukana peräti 35 prosentissa tehtyjä loukkauksia. Seuraavaksi eniten laittomia lataajia oli TeliaSoneralla (25 prosenttia) ja kolmantena DNA:lla (22 prosenttia). ”Positiivisen päätöksen myötä harkitaan luonnollisesti jatkotoimet muiden operaattoreiden osalta”, toteaa Kotilainen.

Saa nähdä onko musiikkipuolella enemmän muskelia estotoimien ajamiselle kuin elokuvapuolella poliisin ajamassa jutussa jossa vastaavat estovaatimukset hylättiin.

Helsingin käräjäoikeuteen 6.4.2011 saapuneen hakemuksen mukaan hakija on sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain
18 §:n perusteella vaatinut, että TeliaSonera Finland Oyj, Elisa Oyj ja DNA Oy määrätään keskeyttämään Fin-tv.com -internetsivuston jakelun
Suomessa.

Lopputulos:

Operaattori “eivät ole tässä asiassa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 3 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin mukaisia julkaisijoita, ohjelmatoiminnan harjoittajia taikka lähettimien, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjiä, eikä heitä voida siten määrätä keskeyttämään Fin-tv.com nimisen internet -sivuston jakelua, joten esitetty vaatimus on hylättävä. Toissijaisesti vaatimus ,tulee hylätä myös sen johdosta, ettei siitä ilmene yksittäiset yksilöidyt verkkoviestit, joiden jakelua pyydetään keskeytettäväksi, jonka johdosta määräystä ei voida antaa täsmällisesti.

Käräjäoikeus hylkää vaatimuksen Fin-tv.com -internetsivuston jakelun keskeyttämisestä Suomessa.

Helsingin käräjäoikeuden fin-tv-paatos on kovasti analoginen nyt haettavaan PirateBay päätökseen. Jutuissa on kuitenkin yksi merkittävä ero. TTVK ajaa juttua tekijänoikeuslain eikä “sananvapauslain” nojalla. Haastehakemus täällä

Tuomioistuin voi 60 b §:ssä tarkoitettua kannetta käsitellessään tekijän tai hänen edustajansa vaatimuksesta määrätä lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän taikka muun välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan sakon uhalla keskeyttämään tekijänoikeutta loukkaavaksi väitetyn aineiston saattamisen yleisön saataviin (keskeyttämismääräys), jollei sitä voida pitää kohtuuttomana ottaen huomioon aineistoa yleisön saataviin saattavan henkilön, välittäjän ja tekijän oikeudet.

On kiinnostava nähdä alkaako tästä trendi, jossa oikeudenomistajat voivat vaatia operaattoria “hävittämään näkyvistä” oikeuksia loukkaavat sivustot. Yhteys poliisin vapaaehtoisiin suodatuslistoihin on varsin läheinen, jos toiminnasta tulee yleinen. Pian operaattorit eivät tuhlaa resursseja oikeudessa vastaanlaittamiseen. Jossain vaiheessa menetelmä automatisoidaan samaan tapaan kuin YouTubesta katoaa videoita oikeudenomistajien napinpainalluksilla.

Hovioikeus antoi tänään ratkaisun Matti Nikin tekijänoikeusrikosjutussa. Käräjäoikeuden tuomio säilyi ennallaan. Vastaaja argumentoi lähemmäs 20 sivun verran parodiaa koskevista seikoista. Hovioikeus ei ole omassa ratkaisussaan sanallakaan maininnut parodiaa. Tuomiossa muutama muukin kohta särähtää:

Asiassa ei ole ollut riitaa siitä, etteikö tekijänoikeus nyt kysymyksessä olevaan teokseen olisi kuulunut Pelastakaa lapset ry:lle ja K:lle.

Tässä oikeus erehtyi. Vastaaja kiisti johdonmukaisesti K:n oikeuden teokseen eikä sen synnystä esitetty näyttöä. Teoksen tekijäksi väitettyä henkilöä ei kuultu koskaan oikeudessa eikä sen ulkopuolella esimerkiksi esitutkinnan aikana. Teoksen väitetty tekijä tuotiin esille vasta käräjäoikeuden istunnon alettua.

Hovioikeus sovelsi ns. piratismipykälää (RL 49 luku 1 § 3mom) joka sallii ilman ansiotarkoitusta tehdyn loukkauksen käsittelyn rikoksena rikkomuksen sijaan:

Tekijänoikeusrikoksesta tuomitaan myös se, joka tietoverkossa tai tietojärjestelmän avulla loukkaa toisen oikeutta 1 momentissa mainittuihin suojan kohteisiin siten, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle.

Sinänsä loogista, sillä parodia oli julkaistu Internetissä. Eri asia on aiheuttiko teko “huomattavaa haittaa ja vahinkoa”. Näyttötaakka tällaisesta on luonnollisesti vahingonkärsijällä.

“Arvioidessaan Nikin asianomistajalle aineettomasta vahingosta maksettavaksi tuomitun 1 .500 euron suuruisen korvauksen määrää hovioikeus kiinnittää
huomiota siihen, että tekijälle henkilökohtaisesti aiheutuneen kärsimyksen tunteen määrää ja syvyyttä ei voida havainnoida eikä rahassa mitata. Tämän vuoksi kärsimyskorvaus joudutaan määräämään pitkälti harkinnanvaraisesti objektiivisin perustein. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että todistajana kuultu T on käräjäoikeudessa kertonut tekijänoikeuden loukkauksesta K:lle aiheutuneesta kärsimyksestä. Mainituilla perusteilla hovioikeus hyväksyy Nikin menettelystä aiheutuneen aineettoman vahingon määrää koskevan käräjäoikeuden arvion.”

Onko Hovioikeus tehnyt vahingonkorvauspäätöksen lukemalla käräjäoikeuden päätöstä, josta sitten ilmeni, että T on kertonut, että K:LLE syntyi vahinkona korvattavaa kärsimystä? Tämän perusteella hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden tuomitsema 1500 euroa on sopiva korvausmäärä? Lukiko/kuunteliko hovioikeus T:n kertomusta? Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 § mukaan:

Tarvittaessa todistelutallenteelta on otettava selko käräjäoikeudessa vastaanotetun todistelun sisällöstä.

Käris sai toisen käden tietoa vahingosta T:ltäja hovi vastaavasti kolmannen käden tietoa käräjäoikeuden tuomiosta, jossa T:n kertomusta kuvataan. Hovin ratkaisun mukaan näyttö rikoksesta ja siitä syntyneestä vahingosta oli asiakirjoissa:

Nikin rikosoikeudellista ja vahingonkorvausoikeudellista vastuuta koskeva arviointi voidaan siten tehdä pelkästään asiakirjojen perusteella.

Vaikka syyttäjä ja asianomistaja luopuivat osasta syytettä, rangaistusta tai korvauksia ei tästä huolimatta muutettu.

Siltä osin kuin Pelastakaa Pedofiilit -logon on väitetty loukkaavan Pelastakaa Lapset ry:n logoon kohdistuvaa tekijänoikeutta, syyte on sitä vastoin hylättävä.

Hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden Nikille määräämä 40 päiväsakon sakkorangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa hänen viakseen jäävän rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä hänen muuhun rikoksesta ilmenevään syyllisyyteensä. Syytä alentaa rangaistusta ei siten ole.

Aihetta muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua vahingonkorvausvelvollisuuden osalta ei edellä mainitusta syyksilukemisen muutoksesta huolimatta ole.

Pitää sulatella päätöstä muutama päivä, mutta on mahdollista, että juttu jatkaa elämäänsä vielä muutaman valitusasteen.

Tässä vähän makua siitä miten parodian luvatussa maassa hommat hoidetaan parodian osalta:

KEMIJÄRVEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO KUMOTTIIN
Alun perinkin heikoin perustein kyhätty syyte oli yhteisten varojen tuhlaamista, poliisin työajan väärinkäyttöä sekä ihmisten, toisten puolesta, tekemän työn aliarvioimista ja häpäisemisestä.

Rovaniemen hovioikeus antoi 31.12.2010 päätöksensä Kemijärven Massaliikkeen tiedottaja Juha Pikkaraisen Kemijärven käräjäoikeudessa saamaan tuomioon rahankeräysrikoksesta. Käräjäoikeus tuomitsi Pikkaraisen sakkoihin mutta Rovaniemen hovioikeus jätti hänet tuomitsematta rangaistukseen. Valtio velvoitettiin korvaamaan Pikkaraisen oikeudenkäyntikuluja yhteensä 6380.84 euroa.

Aiheellisesti voi kysyä ja ihmetellä miksi yhteiskunnan panoksia ja voimavaroja jouduttiin uhraamaan huomattavasti moiseen asiaan? Oliko tiedottaja Juha Pikkaraiseen ja Kemijärven Massaliikkeeseen kohdistetulla rikosepäilyllä jokin tarkoitus? Astuttiinko taistelussa Kemijärven sellutehtaan toiminnan jatkamisesta puolesta liian isoille varpaille? Nostiko Kemijärven Massaliike esille asioita, jotka olisi pitänyt pysyä salassa? Miksi poliisi aluksi väitti saaneensa nimettömän ilmiannon mutta myöhemmin totesi aloittaneensa tutkinnan oma-aloitteisesti? Pitikö vain löytää jokin syy tarttua Kemijärven Massaliikkeen nostattamaan kohuun? Sellainen löydettiin Massaliikkeen rahoituksesta, jota tarvittiin, kun puolustettiin ihmisten työpaikkoja ja alueen luonnonvarojen kestävää käyttöä.

Asiat eivät saa tämän päivän Suomessa olla niin huonosti, että puolustettaessa heikompien oikeuksia ja julkituodessa yritysjohtajien tai maan poliittisten johtajien tekemiä anteeksiantamattomia virheitä, keksitään olemattomia rikoksia, joista sitten ihmisiä syytetään. Viranomaisten voimavaroja ei tässä tekaistujen rikosten keksimistyössä säästellä vaan niitä käytetään maksimaalisesti. Onneksi Rovaniemen hovioikeuden vapauttavan päätöksen jälkeen voi todeta, että Suomi on vielä oikeusvaltio.

Kemijärven Massaliike

lisätietoja:
Heikki Nivala 040-534 6945
Juha Pikkarainen 040-358 2656

Uutisraivaaja 1.12.20101 from Uutisraivaaja on Vimeo.

Ennakkotietona Ville Oksasen ja Tarmo Toikkasen kirjoittama kirja julkaistaan ensi vuoden alussa:

Opettajan tekijänoikeusopas tulee olemaan Finn Lecturan julkaisema kirja, jota kirjoittavat Tarmo Toikkanen ja Ville Oksanen. Kirja julkaistaan tammikuussa 2011. Kirja on tehty helppotajuiseksi ja poikkeaa sekä kieleltään että visuaaliselta ilmeeltään muista lakioppaista. Opas käsittelee tekijänoikeutta sekä teosten tekijöiden että teosten hyödyntäjien näkökulmasta – opettaja kun useimmiten on molemmissa rooleissa.

Suuri osa oppaasta on varattu avointen sisältöjen ja avointen lisenssien esittelyyn. Avoimet sisällöt mahdollistavat laajempia teosten hyödyntämismahdollisuuksia, oppimateriaalinyhteiskehittelyä sekä oman osaamisen laajempaa näkyvyyttä. Creative Commons -lisenssit käsitellään perusteellisesti, sekä opettajan että opiskelijoiden näkökulmista. Oppaassa käydään läpi tiiviisti myös yksityisyysasiat, jotka rajoittavat valokuvien ja videoiden julkaisua verkossa, sekä verkkopalveluiden käyttöön liittyvät käyttöehdot, tekijänoikeusasiat ja henkilötieto-ongelmat.

Kirjoittajien kanssa voi keskustella FaceBookissa prosessin ajan! Käy tutustumassa teokseen

Oikeuden antamasta välipäätöksestä <Arctecho forumpäätös> ilmenee miten kantaja on esittänyt, että prosessiforumnormien osalta tulkinta vahingonkorvausasiasta tulee laajentaa kattamaan kaikki sopimuksen ulkoiset vahingot Brysselin sopimuksen mukaan. Kantajan mukaan Virolaisen yhtiön laiminlyötyä ilmoitusvelvollisuuden, ei Teosto voinut periä hyvitysmaksuja. Tästä syntyi kantajalle vahinkoa.

Verkkokauppa oli asiasta erimieltä:

Tekijänoikeuslain 2 a luvussa tarkoitettu hyvitysmaksu ei ollut lainkaan korvausta vahingosta eikä hyvitysmaksuvaatimus ollut vahingonkorvausvaatimus. Kantaja pyrki tarkoitushakuisesti pukemaan vaatimuksensa vahingonkorvausvaatimukseksi ainoastaan saadakseen asian käsiteltäväksi vastaaja Artecnon kotipaikan tuomioistuimen sijasta kantajan kotipaikan tuomioistuimessa.

Käräjäoikeus on ratkaisut asian oikein vaikka teosto on asian esittänyt vähän hassusti. Teosto väittää tapauksessa, että sillä on lakiin perustuva oikeus saada hyvitysmaksu yksityiskopiointiin soveltuvista tallennusalustoja maahantuovalta taholta ja, että sille syntyi vahinkoa kun A oli jättänyt ilmoittamatta maahantuontinsa Teostolle.

Kantajalle ei tarvitse syntyä vahinkoa sillä Brysselin sopimuksen vahingonkäsite laajenee myös tekijänoikeudelliseen hyvitykseen. Se että vahinko käsite laajenee hyvitykseen ei tarkoita, että ulkomaisen yhtiön hyvityksen maksun laiminlyönti olisi vahinkoa, kuten Teosto esittää.

Onkin siis huomattava, että kyseessä on ratkaisu joka koskee prosessin oikeaa paikkaa. Prosessipaikanratkaisunormit eivät tee jutusta vahingonkorvausjuttua. Tältä osin käräjäoikeus on mennyt metsään. Sen myöhemmässä ratkaisussa se nimenomaan käsittelee virolaisen yhtiön velvollisuutta korvata Teoston vahingot.

Virolainen yritys ei kiistanyt Teoston oikeutta yleisesti saada hyvitysmaksua, mutta väitti, ettei tuo pykälä soveltunut A:han, koska se ei tuo alustoja maahan. Riita ei koskenut vahinkoa vaan sitä oliko Teostolla tekijänoikeuslain mukaista oikeutta saada maksua. Teosto siis aivan oikein vaati vahvistettavaksi, että sillä tällainen oikeus oli.  Käräjäoikeus myös ratkaisussaan perusteli miksi toiminta oli maahantuontia. Samalla se vahvisti Teoston vaatimuksen. Hyvä näin. Ongelmana oli kuitenkin, että käräjäoikeus itse oli päättänyt jättää kanteen vahvistusosan tutkimatta.

Herää kysymys miksi? Epäilen, että käräjäoikeutta hämäsi sen tekemä välipäätös, jossa juttu katsottiin menevän Brysselin sopimuksen vahingonkorvausnormien alle. Ajatuskulku lienee ollut, että jos juttu on ensiksi tutkittu vahingonkorvauksena, ei ole reilua että siihen nyt sitten sotketaan tekijänoikeusvahvistuskanne. Edellisessä kirjoituksessa erehdyin luulemaan, että kärjäoikeus halusi virolaisen yhtiön tuomiolle ja siksi sovelsi vahingonkorvaussääntöjä. Tosiasiassa juttu taisi mennä toisin päin. Käräjäoikeus pelkäsi käsitellä tekijänoikeuspuolta koska juttu oli otettu Suomeen käsiteltäväksi vahingonkorvausjuttuna. Kuitenkaan juttua ei voinut käsitellä ilman tekijänoikeuslain hyvityskysymyksen ratkaisua. Oikeus naamioi sen vahingonkorvauskysymykseksi ratkaisussa.

Vanha vitsi kertoo ammattipalokunnasta, joka saapuu palopaikalle ja sanoo nähtyään palon sammuttaneen VPK:n toiminnan “väärin sammutettu”. Mitenkö oikeuden olisi tullut sammuttaa tämä palo? Prosessipaikka meni oikein. Sen jälkeen käräjäoikeuden olisi tullut palata tutkimaan kannetta tekijänoikeuskanteena ja unohtaa vahingokorvaus. Lopputulema jutussa olisi ollut lähestulkoon sama, mutta se olisi ollut kestävä ja linjassa tekijänoikeuskäytännön kanssa. Eipä sillä, hyvitysmaksut ovat hankala ja poikkeuksellinen käsite Suomen laissa. Juttuja joissa näitä kysymyksiä käsitellään ei tule kärikselle joka kuukausi tai vuosikaan.

KKO on vahvistanut ilmeisesti Kemppisen kirjoittaman päätöksen vähän vastaavassa tapauksessa. Jutussa oikeus katsoi, ettei hyvitysmaksusta vapaudu vaikka olisi vilpittömästi sitä mieltä, että maksut on edellinen porras maksanut.

Tässä on Helen Lehdon ansiokkaasti kääntämä lisenssi kommentoitavaksi. Lisenssi ei ole virallinen vaan tarkoitettu ainoastaan kommentointikäyttöön.

Unohtuiko jotain? Häiritseekö sanamuoto? Onko tämä lisenssi jota olet jo kauan kaivannut? Kerro kommentoimalla tätä kirjoitusta.

Rodrigo Baptista Some rights reserved

1. Vahvistamaan, että virolainen yritys on velvollinen maksamaan tekijänoikeuslain 2 a luvun mukaista hyvitystä.
2. Velvoittaa virolaisen yrityksen suorittamaan korvausta saamatta jääneistä hyvitysmaksuista.
3. Vahvistamaan, että suomalainen verkkokauppa.com on yhteisvastuullisesti velvollinen maksamaan hyvitystä ja virolaisen yrityksen kanssa yhteisvastuullinen suorittamaan korvausta 2. kohdan mukaisesti
4. Velvoittaa molemmat yrityksen maksamaan Teoston 221.919,76 euron oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus joutui ensiksi ratkaisemaan onko virolainen yritys edes tuotavissa Suomeen tuomiolle. Käräjäoikeus päätyi katsomaan, ettei kyseessä ole sopimukseen perustuva vaatimus.

Teoston kanne Artechon osalta perustuu väitettyyn tekijänoikeuden loukkaamiseen laiminlyömällä suorittaa kantajalIe tekijänoikeuslain 26 a §:n
tarkoittamat hyvitysmaksut Suomeen maahantuomistaan ja Suomessa myymistään poltettavista CO-levyistä ja antaa Teostolle eräät ilmoitukset, kysymys
on selvästi Bryssel 1- asetuksen 5 artiklan 3 kohdan tarkoittamasta sophnukseen perustumattomasta vahingonkorvausvastuusta.

Näkemättä tuota päätöstä on kovin vaikea ymmärtää, miten lakiin perustuvien velvotteiden maksamatta jättäminen on vahinko. Syntyykö valtiolle vahinkoa jos jätämme maksamatta veromme? En usko, että edes Teosto osasi tällaista juridista rakennelmaa päässänsä miettiä.  Jotenkin tuntuu, että käräjäoikeus on halunnut saada virolaisen yhtiön Suomeen vastaamaan jutussa keinolla millä hyvänsä.Että vahingonkorvausoikeudenkäynti…

Ratkaisu kuitenkin paranee:

Käräjäoikeus on näillä perusteiila ottanut kanteen Arctecho OO:ta vastaan tutkittavakseen nimenomaan sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevana asiana. Käräjäoikeus ei siten tutki Arctecho OO:n veIvoIlisuutta maksaa Teostolle hyvitysmaksua vaan Arctecho Oü:n velvollisuutta korvata Teostolle se vahinko, jonka se on aiheuttanut Teostolle laiminlyötyään suorittaa kantajalIe hyvitykset. Käräjäoikeus jättää kanteen kohdan 1, jossa Teosto on vaatinut vahvistamaan, että Arctecho on velvollinen suorittamaan TeostoIle tekijänoikeuslain 2 a luvun mukaista hyvitysmaksua maahantuomistaan ja myymistään laitteista, joita merkittävissä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön, tutkittavaksi ottamatta.

Kärjäoikeus jättää Teoston ensimmäinen vaatimus tutkimatta. Asia oli tältä osin riitainen. Oikeastaan tämä oli koko jutun keskeisin kysymys. Onko virolainen yhtiö velvoitettu maksamaan suomen tekijänoikeuslain mukaisia hyvitysmaksuja?On vaikea kuvitella miten jutussa voidaan edes vastata myöhempiin vaatimuksiin vastaamatta tähän esikysymykseen. Eipä sillä, tämä on tuottanut vaikeuksia myös käräjäoikeudelle:

Käräjäoikeus näillä perusteilla vahvistaa, että Arctecho Oü on laiminlyönyt velvollisuutensa suorittamaa Teosiolle tekijänoikeus lain :2 a luvun mukaista hyvitysmaksua Suomeen maahan tuomistaan ja myymistään laitteista, joita merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön.

Siis vaatimus 1 jätetään tutkimatta, mutta silti vahvistetaan? Riidatonta jutussa oli, että maksuja ei oltu maksettu. Riitaista oli pitikö A:n ne ylipäätänsä maksaa.

Tekijänoikeuden perusteisiin kuuluu hyvitysmaksun ja vahingonkorvauksen eriytys. ERITTÄIN poikkeuksellisissa tapauksissa tuomioistuin on tuominnut esimerkiksi tiedostonjakajia korvaamaan vahinkoja. Sen sijaan jutuissa vastaajille hyvitysmaksuja tulee maksettavaksi lähes aina.

Verkkokauppa.comia vastaan nostettu vaatimus 3 hylättiin kaikilta osin. A velvoitettiin maksamaan vahingonkorvauksena 40% hyvitysmaksuista (sic) koska Teosto oli omalla myötävaikutuksellaan antanut yrittäjän uskoa että toiminta oli ok. Teosto sai myös maksaa omat sekä verkkokauppa.comin asianajokulut, jotka yhteensä olivat neljännesmiljoona euroa.

Seppälä kommentoi taloussanomissa:

Toivottavasti jäädään tähän. Minä olen ainakin saanut ihan tarpeekseni tästä oikeusriitelystä

Toivottavasti Samuli vielä miettii asian uudelleen ja hänellä riittää paukkuja uuteen punnistukseen. Sen verran heikko esitys tämä päätös oikeudelta on. Myöskään Teosto ei saanut haluamaansa. Tämä päätös on yhtä tyhjän kanssa kun vastaavien “ulkoistajien” kanssa lähdetään vääntämään tekijänoikeudesta.

Jutun faktat olivat yksinkertaiset: Bändi oli laittanut verkkosivuilleen musiikkia ja lisensoinut sen Nimimainittava-ei kaupallinen-ei muutettuja teoksia lisenssillä. Teatteri oli muuntanut teoksen mainokseen, jolla se mainosti kauden näytäntöjään. Mainos esitettiin radiossa useaan otteeseen ilman että tekijöitä mainittiin. Bändi kuuli tästä sattumalta ja avasi neuvottelut teatterin kanssa. Bändi ei tyytynyt Teatteri tarjoamaan 1500 euron korvauksiin vaan haastoi teatterin vaatien 10.000 euron hyvitysmaksuja.

Oikeus katsoi että lisenssiä oli rikottu ja tekijänoikeutta loukattu. Teatteri ei noudattanut lisenssiä koska se ei ilmoittanut tekijöiden nimeä, oli muokannut teosta hiukan sekä käytti teosta kaupallisessa tarkoituksessa. Kaikki nämä on nimenomaisesti lisenssissä kielletty.

Teatteri  vetosi tietämättömyyden aiheuttamaan virheeseen. Oikeus oli eri mieltä ja totesi, että kulttuurialan toimijana teatterin olisi tullut ymmärtää paremmin. Oikeus myös jätti tuomitsematta 10k€ korvaukset kohtuuttomine. Oikeus totesi että on paradoksista että tekijät olivat lisensoineet teoksen eikaupalliseen tarkoitukseen mutta samalla vaativat kaupallisia “Teosto-taksoja” korkeampia korvauksia. Bändi ei kuulunut paikalliseen tekijänoikeusjärjestö SABAMiin.