Tässä tapauksessa tekijänoikeuksia loukkaava toiminta on ollut laajaa, ja se on pyritty kohdistamaan käyttäjien haluamiin teoksiin, mikä on ollut omiaan aiheuttamaan merkittävää vahinkoa tekijänoikeuksien haltijoille. Suuri osa teoksista on luvattoman jakelun ja kopioimisen jälkeen päätynyt oletettavasti verkon käyttäjäkunnan käyttöön, minkä vuoksi teosten luvaton käyttö on vähentänyt niiden kappaleiden menekkiä laillisessa kaupassa. Tämä ja myös seuraamusjärjestelmän tehokkuus edellyttävät, että hyvitys on määrältään tuntuva.

Korkein oikeus on melkoisesti poikennut laista jossa puhutaan kohtuullisesta hyvitysmaksusta ja on luomassa doktriinia jossa kohtuulliset hyvitysmaksut ovat nyt siis “tuntuvat hyvitykset”.

Thus, the cri tical question is whether the statutory phrases “actual knowledge that the material or an activity using the material on the system or network is infringing,” and “facts or circumstances from which infringing activity is apparent” in § 512 (c) (1) (A) (i) and (ii) mean a general awareness that there are infringements (here, claimed to be widespread and common), or rather mean actual or constructive knowledge of specific and identifiable infringements of individual items.

**

Indeed, the present case shows that the DMCA notification regime works efficiently: when Viacom over a period of months accumulated some 100,000 videos and then sent one mass take-down notice on February 2, 2007, by the next business day YouTube had removed virtually alI of them.

Samoin kävi muuten Finreactorissa. Palveluntarjoajat reagoivat joka ikiseen alasottoilmoitukseen. (Tosin niitä ei ollut kovin montaa).

Oikeus toteaa, palveluntarjoajan tulee olla tietoinen jokaisesta yksittäisestä loukkaavasta tiedostosta. Yleinen tieto siitä, että palvelussa jaetaan laitonta materiaalia ei riitä:

Al though by a different teehnique, the DMCA appIies the same prineiple, and its establishment of a safe harbor is clear and praetieal: if a serviee provider knows (from notiee from the owner, or a “red flag”) of speeifie instanees of infringement, the provider must promptly remove the infringing material. If not, the burden is on the owner to identify the infringement. General knowledge that infringement is “ubiquitous” does not impose a duty on the serviee provider to monitor or search its service for infringements.

Sitten oikeus vertaa tapausta korkeimman oikeuden antamaan langettavaan Grokster tapaukseen:

The Grokster model does not comport with that of a service provider who furnishes a platform on which i ts users post and access alI sorts of materials as they wish, while the provider is unaware of i ts content, but identifies an agent to receive complaints of infringement, and removes identifiedmaterial when he learns it infringes. To such a provider, the DMCA gives a safe harbor, even if otherwise he would be held as a contributory infringer under the general law. In this case, it is uncontroverted that when YouTube was given the notices, it removed the material. It is thus protected “from liability for all monetary relief for direct, vicarious and contributory infringement”

Kuulostaako tutulta? Nyt kun tiedämme, että KKO on antamassa ensi viikolla päätöstä kotimaisesta ylläpitäjän vastuusta, on kiinnostava nähdä miten päätökset erovat toisistaan. – vai eroavatko…

Youtuben tapauksessa oikeus katsoi myös, että Googlen vastuuta oikeudenloukkauksista vähensi sen yritykset hillitä sitä. Politiikka jossa jatkuvasti oikeuksia rikkovat käyttäjät potkitaan pois sekä automaattisten sisällön suodatusmenetelmien kehittäminen/käyttäminen sekä se että Google ottaa täsmällisesti määritellyt tiedostot heti alas palvelusta (vaikka kantaja valitti sitä että vastaat muut tiedostot jäävät palveluun). Oikeus myös katsoi, että Youtube on tallennuspalveluntarjoaja, vaikka youtube tarjoaa raamit videoille joissa voidaan käydä keskustelua, linkittää jne. Eli saadakseen tallennuspalvelun suojan, palveluntarjoaja voi tarjota oikeuden mukaan myös julkaisualustan tallennettaville tiedostoille.

Avoimen lähdekoodin (open source) tietokoneohjelmien taloudellinen merkitys ja käyttö on kasvanut. Tämän myötä avoimen lähdekoodin ohjelmien oikeudelliset riskit kasvavat. Julkishallintoon pitäisi saada lisää avoimen lähdekoodin ohjelmistoja. Näin todetaan TEM:n 4.6.2010 julkaisemassa selvityksessä ”Avoimen lähdekoodin oikeudelliset riskit”

Avoin lähdekoodi (open source) syntyi ilmiönä yliopistomaailmassa vastaamaan erilaisiin tutkimus- ja koulutustarpeisiin sekä yksittäisten ohjelmoijien näkemyksiin. Avoin lähdekoodi on sittemmin saanut jalansijaa myös yrityksissä.

Tietokoneohjelmia on perinteisesti tehty yritysten toimesta luottaen liikesalaisuuteen ja uusia oivalluksia tarkasti vartioiden ja valvoen. Nykyisin kuitenkin arvioidaan, että 85 prosenttia yrityksistä ja yhteisöistä käytti avointa lähdekoodia. Loput 15 prosenttia suunnitteli käyttöönottoa seuraavan vuoden kuluessa. Pääsääntö melkein onkin, että ohjelmistoyritys jakaa ainakin osan kehittämästään ohjelmistosta avoimena lähdekoodina.

Tämä luo uusia oikeudellisia kysymyksiä. Enää ei riitä pelkkä oikeuksien suojaaminen. Nyt on myös kysyttävä: miten jaan oikeuteni tehokkaasti ja oikeusvarmasti, ja miten itse vastaavasti hyödynnän yhteistyön tuloksia turvallisesti.

Julkishallintoon lisää avoimen lähdekoodin ohjelmistoja

Selvityksen tekijät suosittavat, että julkishallinnolle laaditaan avoimen lähdekoodin hankintoja koskeva strateginen säännöstö, jolla helpotetaan yhteistoimintaa ja vähennetään riskejä. Esimerkiksi julkishallinnolle pitäisi valita tietyt avoimen lähdekoodin lisenssit, joita tulee käyttää. Lisäksi he suosittelevat julkishallinnon ylläpitämän tietokannan luomista, johon voisi koota tiedot jo valmiista oikeudellisista lisenssiselvityksistä.

Immateriaalioikeudellisista suojamuodoista lähinnä tekijänoikeudella on toistaiseksi liiketoimintaa kasvattavaa merkitystä ohjelmistoalan toimijoille Suomessa. Patentointi on toissijaista. Selvitys osoittaa, että alan yleinen tietotaso immateriaalioikeuksista ei ole ajan tasalla. Näkemys tekijänoikeuksista ja patenteista oli karkeasti sanottuna mustavalkoinen, lisäksi muita immateriaalioikeudellisia suojamuotoja ei tunnettu.

Selvityksen ovat laatineet FT Ville Oksanen ja FT Mikko Välimäki. Molemmat ovat hiljattain väitelleet aineettomien oikeuksien alalta. Selvitys on luettavissa ministeriön verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/julkaisut.

Internetsivuston sisältö oli osittain TekijäL 1 §:ssä tarkoitettu itsenäinen ja omaperäinen teos. Kyseisen TekijäL 1 §:n nojalla suojatun sisällön käyttäminen parodiatarkoituksessa ei ollut sallittua TekijäL 4 §:n 2 momentin nojalla. Käyttö merkitsi TekijäL 2 §:n mukaisten taloudellisten oikeuksien ja TekijäL 3 §:n moraalisten oikeuksien loukkausta.

Monessa kohtaa neuvoston ratkaisun kanssa on helppo olla samaa mieltä:

-Teoskynnys ei tyypillisesti ylity verkkosivuissa, ellei graafinen ilme ole erikoinen. Yksin ruskea raita tekstin kanssa ei ylitä teoskynnystä.
-Parodiaa ei ole määritelty tekijänoikeuslaissa.
-Neuvosto on onnistunut listaamaan joukon relevantteja oikeusohjeita sekä oikeuskirjallisuudesta että relevanteista tapauksista.

Parodiaa koskevaa lopputulemaa voidaan kuitenkin pitää epäonnistuneena. Miksi?

Neuvosto on erikoinen elin lainkäytössä. Tuomioistuimet joilla ei tyypillisesti ole käytössään tekijänoikeuslakia koskevaa erityisosaamista antaa monesti neuvoston ratkaisuille painoarvoa. Tämä näkyytekijänoikeustuomioissa joissa usein viitataan neuvoston ratkaisukäytäntöön. Tässä tapauksessa syyttäjä oli hakenut neuvostolta ratkaisua yksin. Neuvosto antaa ratkaisunsa hakijan tietojen perusteella. Neuvolla ei ole velvollisuutta kysyä asianosaisten mielipidettä asiaan edes tuomioistuinkäsittelyä varten annetuissa lausuntopyynnöissä. Parodian arvioimiseksi tulee kuitenkin selvittää parodian objektiivinen tarkoitus (joka selviää teoksesta) mutta yhtälailla parodian tekijän subjektiivinen tarkoitus. Ratkaisusta ilmenee, että neuvosto ei ollut tutustunut kokonaisuudessaan parodiateokseen eikä ollut selvittänyt sen tekijän motiiveja. Tästä syystä neuvoston oli mahdoton arvioida parodiateoksen tekijänoikeudellista luonnetta. Neuvoston arvaus parodian tekijän tarkoituksesta meni metsään:

Tekijänoikeusneuvosto katsoo, että Pelastakaa Pedofiilit -sivuston tarkoituksena on ilmeisesti ollut saattaa alkuperäisteos eli Pelastakaa Lapset ry:n sivusto arvostelun kohteeksi ja kyseenalaistaa Pelastakaa Lapset ry:n edustama aate.

Mikäli syyttäjä olisi toimittanut neuvostolle koko parodiasivuston, olisi neuvosto voinut lukea tekijän syyn teoksen luomiselle:

Sivuston tarkoitus onkin esittää kritiikkiä ja parodisoida tuota toista nettivihjettä. Nettivihjeen pohjimmaisena ideanahan on asettaa pedofiilit ja lapset vastakkainasetteluun, jossa pahat pedofiilit levittävät kuvia viattomista lapsista joita tulee suojella. Mikäli lukijasta tuntuu että pedofiilien puolustaminen on täysin absurdia, väitänkin että päinvastainen on myös aivan yhtä absurdia. Siinä missä pedofiilien puolustaminen on täysi mahdottomuus, on yhtälailla täysi mahdottomuus että lapsia ei puolustettaisi. Kuka voisi oikeasti olla eri mieltä jostain jonka perusteena on lasten suojeleminen?

Tämä “Pelastakaa Pedofiilit”-nettivihje onkin päällispuolin täysi kopio “Pelastakaa Lapset” nettivihjeesta. Perustuslain mukaan ihmisiä ei kuitenkaan saa pitää lain silmissä eriarvoisina henkilöön liittyvista syistä, jollaisia ovat mielipiteet ja seksuaalinen suuntautuminen. Tämänlaisen palvelun pyörittäminen ihan aikuisten oikeasti olisi siis täysin laillista, tai ainakin yhtä laillista kuin tuon toisen nettivihjeen. Erona on vain esitetty käyttötarkoitus, molemmissa tapauksissa laillinen mutta moraalisilta näkökohdiltaan poikkeava.

Neuvosto myös epäonnistui tulkitsemaan oikeusohjeita ja olemassa olevia ratkaisuja.Neuvoston näkemys on, että parodia elää yksinomaan “vapaasti muunneltuna teoksena”.

Parodioita on sen sijaan totuttu käsittelemään TekijäL 4 §:n 2 momentin tarkoittamina itsenäisinä teoksina eli niin sanottuina vapaina muunnelmina. TekijäL 4 §:n 2 momentin mukaan jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäiseen teokseen. Yleensä on katsottu, että sallittu parodia hyödyntää alkuperäistä teosta täysin toisessa tarkoituksessa ja voi sen vuoksi olla itsenäinen teos. Kaikissa tapauksissa parodiakin saa suojaa itsenäisenä teoksena vain teossuojan yleisten edellytysten täyttyessä. (Sorvari, Katariina: Tekijänoikeuden loukkaus, Helsinki 2007, s. 179 ja Haarmann, Pirkko-Liisa: Tekijänoikeus ja lähioikeudet, Helsinki 2005, s. 67)

Parodian keskeinen tehtävä on kuitenkin tuoda alkuperäinen teos katsojan mieleen sen ivaamiseksi. Jotta tämä olisi mahdollista, parodian on lähes väkisin lainattava alkuperäisestä teoksesta eikä se voi olla vapaasti muunneltu. Kyseessä on sama vetoomusfunktio joka lainauksella on. (Tämän neuvosto on lainauksen osalta ratkaisuun osannut kirjata).

Tekijänoikeusneuvosto on katsonut, että Ruotsin Högsta domstolenin 23.12.2005 päivätty ratkaisu T 4739-04, on relevantti myös Suomen oikeuden kannalta. Ratkaisussa tuomioistuin katsoo, että teoksen muuntelua parodiatarkoituksessa on perinteisesti pidetty sallittuna, ja tällöin voidaan myös varsin laajasti käyttää alkuperäisteosta sanasta sanaan. Tapauksessa näyttelijä luki repliikkejä kirjasta, jotka oli yhdistetty toisen elokuvan ääniraitaan. Ilman parodiatarkoitusta tämä olisi varmasti katsottu oikeudenloukkaukseksi.

Siteerattaessa tekijän nimi ja lähde on mainittava siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii. Teosta ei saa tekijän suostumuksetta muuttaa enempää kuin sallittu käyttäminen edellyttää. (TekijäL 11 § 2 momentti).

Mikäli teoksen käyttäminen parodiaan katsotaan sallituksi käytöksi ja vetoomusfunktio täytetään, ei muuttelun tulisi olla kiellettyä parodian osalta. Otetaan vaikka Jope-Ruonansuumainen sketsi, jossa sanotaan “Olen maksanut jokaisen tuppeensahatun lautakasan *Kröhm* saanut lahjuksena* eikä niiden osalta ole mitään epäselvyyksiä”

Disclosure: Olemme olleet mukana jutussa.

Tietokoneiden takavarikot ovat työllistäneet allekirjoittanutta runsaasti viimeisten vuosien aikana. Syynä tähän on ollut, että Suomessa poliisilla on ollut tapana takavarikoida herkästi kaikki, mitä epäillyn työpyödältä löytyy ja koettaa sitten saada kyseisiä laitteita tuomituksi valtiolle rikoksentekovälineinä. Alemmat tuomioistuimet ovat käytännössä kumileimanneet toiminnan, vaikka se on ollut selkeästi KKO:n autojen ym. monikäyttölaitteiden osalta antamien päätösten kanssa räikeässä ristiriidassa. Tähän tuli nyt stoppi – tai ainakin tuoreen KKO:2010:32:n jälkeen se edellyttää suoranaista KKO:n uhmaamista, mihin harvempi tuomari on valmis.

This talk is about harnessing human time and energy to address problems that computers cannot yet solve. Although computers have advanced dramatically in many respects over the last 50 years, they still do not possess the basic conceptual intelligence or perceptual capabilities that most humans take for granted. By leveraging human skills and abilities in a novel way, I want to solve large-scale computational problems and collect training data to teach computers many of the basic human talents. To this end, I treat human brains as processors in a distributed system, each performing a small part of a massive computation. Unlike computer processors, however, humans require an incentive in order to become part of a collective computation. Among other things, I show how to use online games as a means to encourage participation in the process.

von Ahnin kynästä on lähtöisin ReCaptcha ja Google Image Labeler. Luisin esitys oli viihdyttävä sekä samalla asiapitoinen. Näkee, että hän oli puhunut aiheesta aikaisemminkin. Luis myös raotti tulevaa projektiaan, joka liittyy käännösten tekemiseen. Kielen kääntäminen on varmasti sopiva hanke Recaptcha tyylisiin projekteihin. Moni aikuinen ihminen osaa ainakin kahta kieltä. Sen sijaan että ohjelma kysyisi mitä näytöllä näkyy, se voi helposti pyytää käyttäjää kääntämään tekstin toiselle kielelle. Melko pitkälle päästään kun käyttäjät kääntävät englanninkieliset sanat omalle kielelleen. Näin koostuvasta tietokannasta voidaan luoda toimiva käännöstietopankki vähän Wiktionaryn tapaan. Luisin esityksen inspiroimana asensin tähänkin blogiin ReCaptchan. Toivon mukaan spammi vähenee ja kommentit ilmestyvät välittömästi esille.

Minulla tuleva kesä menee Harvardissa pitkälti Googlen rahoittaman AudioImager softaprojektin kanssa. Projektin etenemistä voi seurata Kumaripaban blogista.

Luis von Ahn at Berkman Center Luncheon talk

Yhdysvalloissa itärannikon valitustuomioistuin (2nd circuit) antoi vuonna 2008 ratkaisun TV- ja elokuvayhtiöiden ja kaapeli-TV-operaattori Cablevisionin välisessä riidassa.
Cablevision oli informoinut oikeudenhaltijoita uudesta palvelustaan, jolla sen asiakkaat voisivat tallentaa verkkokovalevylle ohjelmia käyttäen omaa kaapeliboksiaan näiden tallennusten ohjelmoimiseen. Oikeudenhaltijat vaativat kieltotuomiota, joka estäisi palvelun aloittamisen. Loukkaako kaapelioperaattori oikeudenomistajien yksinoikeuksia tallentamalla asiakkaidensa pyynnöstä televisio-ohjelmia? Samat kysymykset ovat hiljattain nousseet esille myös Suomessa.

Tallennuksen osalta vastaavat kysymykset ovat nousseet television lisäksi myös radiolla. Oikeudenomistajat ovat ottaneet herneen nenään satelliittiradiovastaanotin valmistajille, joiden vastaanottimet pystyvät myös tallentamaan yksittäisiä ohjelmia ja etukäteen valittuja kappaleita. Vastaanotin/tallentimen omistaja voi ohjelmoida laitteensa tallentamaan tietyt kappaleet. Radiokanavat lähettävät monesti RDS tai vastaavaa tietoa siitä mikä kappale radiosta soi. Laite käyttää tätä tietoa hyväkseen ja tallentaa laitteen kovalevylle halutut kappaleet. RIAA katsoo, että radiokanava + MP3 tallennin jolla sitä voi vastaanottaa muodostaa digitaalisten musiikkitiedostojen kappaleenjakelupalvelun.

Yhdysvalloissa yksityiskopioinnin rajat ovat häilyvämmät kuin Suomessa. Yhdysvaltojen kotitallennusta musiikin osalta säädellään erityisessä laissa, joka luotiin DAT-nauhojen tullessa markkinoille. Oikeudenomistajat pelkäsivät, että radioista tulee jakelukanava heidän musiikin maksuttomalle kotikopioinnille. Lobbauksen jälkeen kongressi sääti Audio Home Recording Actin. Siinä radiokanaville ja laitevalmistajille asetettiin tiukat ehdot. Radiokanavat eivät esimerkiksi saa täyttää kuulijoiden toiveita saman tien. Ajatuksena on, että toivoja  saattaa väijyä musiikkia digitaalisen tallentimen kanssa. Tallennusmedian ja laitteiden valmistajille laki asettaa tiukat ehdot vastuuvapauden saamiseksi. Laitevalmistajan mm. pitää varmistaa, että laitteisiin tallennettua musiikkia ei voi kopioida rajoittamattomasti.

Oletko joskus ihmetellyt miksi iPodista  ei saa MP3 musiikkia ulos tai miksi siinä ei ole radiota? Varmasti Cupertinon pojat ovat lukeneet AHRAnsa.

Tiedän, että olen lupaillut lisenssiä jo pitemmän aikaa, mutta sen julkaisu on nyt loppusuoralla. Nyt on viimeiset hetket vaikuttaa lisenssikäännöksen sisältöön ja kommentoida sen laatua. Vielä muutaman viikon ajan siihen voi tehdä muutoksia, mutta sen jälkeen se toivottavasti siirtyy “tuotantoon”.

STT:n mukaan:

Meijeri oli hankkinut kuvan IMS-kuvatoimistolta, joka toimii välikätenä kuvapankeille. IMS:n toimitusjohtaja epäilee, että valokuvaaja on unohtanut kysyä “mallilta” lupaa kuvan käyttämiseen mainoksissa.

Juttu muistuttaa vähän väitöskirjassani käsittelemää CC kuvaan liittynyttä juttua.

In September 2007 Creative Commons was named as a party to a lawsuit filed in Texas on behalf of a minor whose photograph was used by Virgin Australia in an advertising campaign. The suit alleged that the use of the photograph was defamatory and violated her right of privacy (i.e., by using her name and image for commercial purposes). The photograph was taken and then uploaded to Flickr under a Creative Commons Attribution 2.0 license by an adult, who is also a plaintiff.

Juttu on kiinnostava monestakin syystä. Onko kuvatoimisto myynyt kuvaan luvan joka on sisältänyt myös mallin kuvaan kuuluvat oikeudet? Onko meijerillä oikeus luottaa kuvatoimistoon?

Korkein oikeus on käsitellyt vähän vastaavanlaista tapausta tekijänoikeusvastuun osalta tapauksessa KKO 1977 II 78 “Pettäjän tie”.

Teoksen käyttäjä X oli ostanut teokseen käyttöoikeuden tekijänoikeusjärjestöltä. Järjestö oli tehnyt sopimuksen oikeudenomistaja B:n kanssa, joka väitti olevansa teoksen omistaja. Myöhemmin ilmeni, että teos olikin A:n. Korkein oikeus katsoi, että X oli velvollinen maksamaan korvauksen A:lle.

Juttu ei suoraan käsittele kuvan kohteen oikeutta omaan kuvaan, mutta sivuaa oikeutta luottaa välittäjä organisaatioon, joka väittää edustavansa oikeaa oikeudenomistajaa. Kuvan kohde siis lienee oikeassa haastaessaan Lindahlin. Lindahlin ei auta kuin maksaa korvaukset ja haastaa kuvatoimisto vahingonkorvausjutussa myöhemmin. IMS voi sen jälkeen yrittää periä korvauksia kuvaajalta joka “unohti” kysyä luvan. Toisaalta jos kuvatoimisto ei tuollaista ns. mallivapaata käyttöoikeutta ole myynyt, meijeri saa nuolla haavansa yksin.

Lisensointu Creative Commons By 2.0 Kuvan ottaja: Glenn Fleishman

Artinfo.comissa on kiinnostava juttu iPadin mukana vakiona tulevan taustakuvasta. Kuvan ottaja Richard Misrach neuvotteli jo jonkin aikaa Applen kanssa kuviensa käytöstä, mutta sopimusta ei ole ilmeisesti vieläkään allekirjoitettu. 300.000 iPadia myöhemmin Richard toivoo saavansa Applelta hyvän sopimuksen oikeudesta käyttää kuvaa yksinoikeudella -Syytä olisikin. Sopimuksettomassa tilassa joku voisi väittää, että Apple on loukannut Misrachin oikeuksia jakaessaan kuvaa osana kaupallista tuotettaan.

he received an email from the company saying it had reconsidered and wanted to license Pyramid Lake (at Night), a 2004 photo he took at a Native American reservation in Nevada. Terms were set for a five-year exclusive deal, with the company saying they would use the image for screen-savers and other features. There was no mention of the iPad. “The funny thing is that I don’t even have a contract with them yet, so they must have decided on it at the eleventh hour,” Misrach says. “I’m sure they’ll send me one quickly now. But I’m very happy, I’m sure it’s fine, and the terms are good.”

Jutussa on käytetty kuvaa, jota Apple muuten ilmeisesti toivoo ainakin tulevaisuudessa käyttävänsä yksinoikeudella. Kuvan tiedoissa on sanottu:

Courtesy of Richard Misrach

“Pyramid Lake (at Night),” a 2004 photo by Richard Misrach (detail).

Courtesy of Wikipedia Commons

Richard Misrach’s photo as seen on the iPad’s desktop.