Tässä tapauksessa tekijänoikeuksia loukkaava toiminta on ollut laajaa, ja se on pyritty kohdistamaan käyttäjien haluamiin teoksiin, mikä on ollut omiaan aiheuttamaan merkittävää vahinkoa tekijänoikeuksien haltijoille. Suuri osa teoksista on luvattoman jakelun ja kopioimisen jälkeen päätynyt oletettavasti verkon käyttäjäkunnan käyttöön, minkä vuoksi teosten luvaton käyttö on vähentänyt niiden kappaleiden menekkiä laillisessa kaupassa. Tämä ja myös seuraamusjärjestelmän tehokkuus edellyttävät, että hyvitys on määrältään tuntuva.

Korkein oikeus on melkoisesti poikennut laista jossa puhutaan kohtuullisesta hyvitysmaksusta ja on luomassa doktriinia jossa kohtuulliset hyvitysmaksut ovat nyt siis “tuntuvat hyvitykset”.

Yhdysvalloissa itärannikon valitustuomioistuin (2nd circuit) antoi vuonna 2008 ratkaisun TV- ja elokuvayhtiöiden ja kaapeli-TV-operaattori Cablevisionin välisessä riidassa.
Cablevision oli informoinut oikeudenhaltijoita uudesta palvelustaan, jolla sen asiakkaat voisivat tallentaa verkkokovalevylle ohjelmia käyttäen omaa kaapeliboksiaan näiden tallennusten ohjelmoimiseen. Oikeudenhaltijat vaativat kieltotuomiota, joka estäisi palvelun aloittamisen. Loukkaako kaapelioperaattori oikeudenomistajien yksinoikeuksia tallentamalla asiakkaidensa pyynnöstä televisio-ohjelmia? Samat kysymykset ovat hiljattain nousseet esille myös Suomessa.

Tallennuksen osalta vastaavat kysymykset ovat nousseet television lisäksi myös radiolla. Oikeudenomistajat ovat ottaneet herneen nenään satelliittiradiovastaanotin valmistajille, joiden vastaanottimet pystyvät myös tallentamaan yksittäisiä ohjelmia ja etukäteen valittuja kappaleita. Vastaanotin/tallentimen omistaja voi ohjelmoida laitteensa tallentamaan tietyt kappaleet. Radiokanavat lähettävät monesti RDS tai vastaavaa tietoa siitä mikä kappale radiosta soi. Laite käyttää tätä tietoa hyväkseen ja tallentaa laitteen kovalevylle halutut kappaleet. RIAA katsoo, että radiokanava + MP3 tallennin jolla sitä voi vastaanottaa muodostaa digitaalisten musiikkitiedostojen kappaleenjakelupalvelun.

Yhdysvalloissa yksityiskopioinnin rajat ovat häilyvämmät kuin Suomessa. Yhdysvaltojen kotitallennusta musiikin osalta säädellään erityisessä laissa, joka luotiin DAT-nauhojen tullessa markkinoille. Oikeudenomistajat pelkäsivät, että radioista tulee jakelukanava heidän musiikin maksuttomalle kotikopioinnille. Lobbauksen jälkeen kongressi sääti Audio Home Recording Actin. Siinä radiokanaville ja laitevalmistajille asetettiin tiukat ehdot. Radiokanavat eivät esimerkiksi saa täyttää kuulijoiden toiveita saman tien. Ajatuksena on, että toivoja  saattaa väijyä musiikkia digitaalisen tallentimen kanssa. Tallennusmedian ja laitteiden valmistajille laki asettaa tiukat ehdot vastuuvapauden saamiseksi. Laitevalmistajan mm. pitää varmistaa, että laitteisiin tallennettua musiikkia ei voi kopioida rajoittamattomasti.

Oletko joskus ihmetellyt miksi iPodista  ei saa MP3 musiikkia ulos tai miksi siinä ei ole radiota? Varmasti Cupertinon pojat ovat lukeneet AHRAnsa.

STT:n mukaan:

Meijeri oli hankkinut kuvan IMS-kuvatoimistolta, joka toimii välikätenä kuvapankeille. IMS:n toimitusjohtaja epäilee, että valokuvaaja on unohtanut kysyä “mallilta” lupaa kuvan käyttämiseen mainoksissa.

Juttu muistuttaa vähän väitöskirjassani käsittelemää CC kuvaan liittynyttä juttua.

In September 2007 Creative Commons was named as a party to a lawsuit filed in Texas on behalf of a minor whose photograph was used by Virgin Australia in an advertising campaign. The suit alleged that the use of the photograph was defamatory and violated her right of privacy (i.e., by using her name and image for commercial purposes). The photograph was taken and then uploaded to Flickr under a Creative Commons Attribution 2.0 license by an adult, who is also a plaintiff.

Juttu on kiinnostava monestakin syystä. Onko kuvatoimisto myynyt kuvaan luvan joka on sisältänyt myös mallin kuvaan kuuluvat oikeudet? Onko meijerillä oikeus luottaa kuvatoimistoon?

Korkein oikeus on käsitellyt vähän vastaavanlaista tapausta tekijänoikeusvastuun osalta tapauksessa KKO 1977 II 78 “Pettäjän tie”.

Teoksen käyttäjä X oli ostanut teokseen käyttöoikeuden tekijänoikeusjärjestöltä. Järjestö oli tehnyt sopimuksen oikeudenomistaja B:n kanssa, joka väitti olevansa teoksen omistaja. Myöhemmin ilmeni, että teos olikin A:n. Korkein oikeus katsoi, että X oli velvollinen maksamaan korvauksen A:lle.

Juttu ei suoraan käsittele kuvan kohteen oikeutta omaan kuvaan, mutta sivuaa oikeutta luottaa välittäjä organisaatioon, joka väittää edustavansa oikeaa oikeudenomistajaa. Kuvan kohde siis lienee oikeassa haastaessaan Lindahlin. Lindahlin ei auta kuin maksaa korvaukset ja haastaa kuvatoimisto vahingonkorvausjutussa myöhemmin. IMS voi sen jälkeen yrittää periä korvauksia kuvaajalta joka “unohti” kysyä luvan. Toisaalta jos kuvatoimisto ei tuollaista ns. mallivapaata käyttöoikeutta ole myynyt, meijeri saa nuolla haavansa yksin.

The defendant’s conduct is to create an index that supports and guides users to access networks using P2P file sharing system, menus, posters or covers for movies or musical works. But there is no provision in the protection system covered by Intellectual Property Law, and adapted to Community Law, that prohibits sites which encourage, permit or guide users to search for works which will then be traded through P2P networks. Broadly speaking, the linking system is the very basis of the Internet, and a multitude of pages and search engines (like Google) can technically do what precisely what is currently under dispute, namely, to link to so-called P2P networks.”

Tuomiossa katsotaan että p2p verkossa kopiointi voi hyvinkin olla yksityistä kopiointia.

“Undoubtedly, previously undistributed works can be made available to the public through P2P networks, even potentially, as they might not be downloaded by other users. This behaviour can often be directed to a plurality of people. However, again, the legal type does not fit exactly and in every circumstance the usual behaviour of the users in such networks, given that, on one hand, in most cases users have the intent of downloading a file not knowing if part of the file they just downloaded is being shared at the same time by one user or a plurality of users from their hard drive. It is perfectly possible that the file exchange is taking place with only one person, or with a limited number of people.”

Päätelmä on vähän ontuva. Vaikka yksityinen kopiointi vertaisverkkoja käyttämällä on mahdollista, usein verkon tehokkuus perustuu siihen, että kopioijia on lukuisia. Koska järjestelmä mahdollistaa teosten saattamisen yleisön saataville ei yksin se että se mahdollistaa myös yksityisen kopioinnin ole puolustus. Eli jos joukko x sisältyy joukkoon y ja x joukko ei ole laiton ja y joukko on, niin silloin y on laiton vaikka siinä on myös x. Eli osa meni oikein ja toinen osa meni kyllä metsään.

Via Technolama

Kopioston varatoimitusjohtaja Jukka-Pekka Timonen kommentoi: “Hankkeen takana oli se, että laulujen sanoja sai verkosta luvattomista, mutta ei luvallisista lähteistä. Kun olimme aikamme ottaneet alas luvattomia saitteja, mietimme voisiko tehdä jotain muutakin.”

Hatun-nosto järjestöille.

Täältä löytyy esimerkkilauluvihko

Ilmeisesti oikeudenhaltijoiden oikeudenvalvojien ohjelmisto rekisteröi BitTorrent trakkereille niiltä torrent tiedoston ladanneita IP-osoitteita. Tämän tiedon pohjalta “vahtikoirat” lähettävät IPosoitteen haltijoille kirjeitä, joissa vakuutetaan, että heidän tietojensa mukaan tästä IP-osoitteesta on jaettu laittomasti heidän päämiestensä teoksia. Järjestelmä oikaisee muutaman mutkan.

Tämän selvisi kun välimuistin tavoin toimiva CoralCDN alkoi saada oikeuksienvalvojilta tiukkasävyisiä kirjeitä koskien löydettyjä tekijänoikeusloukkauksia. Selvisi, että BitTorrent trakkerit rekisteröivät cachena toimivan CoralCDN partnerin IP osoitteen ja ohjaavat liikennettä näihin osoitteisiin. Trakkeri siis virheellisesti näyttää, että tästä IP osoitteesta olisi mahdollista saada osia tiedostosta. Akateeminen CoralCD -projekti käyttää yliopistojen Planetlab verkostoa. Näin ollen uhkailukirjeet päätyivät ensiksi yliopistoihin ympärä maailmaa ja sitten planetlabin kautta CoralCDN:n ylläpitäjille.

Voidaan sanoa melkovarmasti, etteivät planetlab nodet, jotka avustivat CoralCDN:n liikenteen ohjaamisessa ja tasauksessa, pyörittäneet BitTorrent clienttejä, eivätkä näin ollen voineet jakaa laittomasti tiedostoja. Kymmenet valvontakirjeet osoittavat, etteivät oikeudenhaltijat ole tarkistaneet keräämiään tietoja lainkaan.

Kiistämättä oikeudenhaltijoilla on oikeus valvoa oikeuksiaa. Myös oikeudenkäyntiä keveämmän sovintomenettelyn käyttäminen on oikea ratkaisu laittoman tiedostojenjakelun hillitsemiseksi. Oikeudenhaltijat kuitenkin aiheuttavat huolimattomuudellaan ylimääräisiä sydämentykytyksiä lukuisille viattomille tietokoneenkäyttäjille. Tällaiset virheet on jälkikäteen helppo lakaista maton alle “vahinkoja sattuu” -selityksellä ja jättää syytteet selvästi virheellisten käyttäjien kohdalta nostamatta. Virheet kuitenkin osoittavat, että valvonta ei ole aukotonta eikä tuomioistuinten tulisi niellä pureskelematta sille esitettyä teknistä näyttöä.

Via Slashdot

Asiaan liittyen: Eilen oikeus vahvisti hurjat korvaukset laittomasta vertaisverkkojakelusta Tenebaum keississä. Huomattavaa oli tuomarin asenne puolustuksen asianajana toiminutta Charlie Nessonia kohtaan.

Gertner said the court would have been willing to consider Tenenbaum’s fair use defense in the case but concluded that the manner in which the arguments were presented by the defense counsel made it all but impossible for her to do so.

Rather than tailoring his fair use defense to suggest a modest exception to copyright protections, Tenenbaum’s defense mounted a broadside attack that would excuse all file sharing for private enjoyment,” the judge wrote in a 38-page decision. Such a broad definition of fair use would “swallow” all copyright protections, Gertner said.

Juttelin Charlien kanssa ennen tuomion antamista muutama viikko sitten. Hänen argumenttinsa kuultuani en ihmettele Gertnerin päätöstä. Nessonin puolustus nojasi ajatukseen, että MP3 tiedostojen jakelu verkossa ei tuhonnut Mp3-markkinoita, koska sellaisia ei ollut olemassa oikeudenloukkauksen tekoaikana. Minua hänen argumenttinsa eivät saaneet vakuutettua. Sensijaan hänen huomio siitä, että USAssa nykyään Fair Use -argumentti on päätynyt tuomarin eikä valamiehistön ratkaistavaksi on huolestuttava. Valamiehistön ratkaistavaksi jää siis vain onko loukkaus tapahtunut (ei onko siihen jotain puolustusta) sekä korvauksen määrä jonka tuomari nyt siis vahvisti. Luulisi, että juuri valamiehistö olisi omiaan harkitsemaan käytön “reiluutta”.

Olemme olleet pari viime vuotta eurooppalaisessa konsulttiporukassa tekemässä EU:n komissiolle selvitystä tekijänoikeudesta vapaan aineiston arvosta, joka julkaistaneen lähiaikoina. Mielenkiintoista nähdä, miten lopputulos tulee eroamaan WIPO:sta. Lähtökohtaisesti eroa löytyy jo siinä, että WIPO:n selvityksessä on mukana tavaramerkit ja patentit.

elokuvasäätiön sivulta kuulustelu elokuvan markkinointikuvitusta

Helsingin Sanomat kirjoittaa Donnerin hermostuneen Johan Bäckmanille. Bäckman oli jollain tavoin päässyt Donnerin neuvostodesantista kertovan elokuvan kutsuvierasnäytökseen ja kuvannut elokuvan videokameralla. Hesarin mukaa tämän jälkeen Bäckman oli näyttänyt elokuvan pätkiä osana keskustelua Bäckmanin blogissa. Bäckmanista ja hänen ajatuksistaan voidaan olla montaa mieltä. Donner kuitenkin vetoaa tekijänoikeuksiin ja nostaa tankoon piraattilipun.

“Aika uskomatonta”, Donner sanoi perjantaina aamupäivällä puhelimitse Göteborgista. “Ei voi varastaa elokuvaa tällä tavalla.”

Donner on nähdäkseni kuitenkin asiassa väärässä. Julkaistusta teoksesta saa tehdä muutaman kappaleen yksityiseen käyttöön (tekijänoikeuslaki 12§). Toisaalta pykälä jatku” Siten valmistettua kappaletta ei ole lupa käyttää muuhun tarkoitukseen”. Toisaalta tekijänoikeuslain 22§ mukaan “Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.” No saako yksityiskopiosta valmistaa lainauksia? Mielestäni yhteiskuntamme peruspilari sananvapaus edellyttää että voimme käydä keskustelua myös kuvilla ja liikkuvilla kuvilla. Miten muutoin voisimme tuota keskustelua käydä jos tekijä yksin voisi päättää voidaanko elokuvaa käyttää keskustelun osana. Jos tekijällä olisi monopoli tukahduttaa keskustelu, jäisi moni asia puimatta julkisuudessa. Juuri tähän perustuu lainaus ja esimerkiksi tässäkin blogissa aikaisemmin käsitelty parodian sallittavuus.

Selvyyden vuoksi siis vielä kerrana: vaikka yksityiskopiointia koskevassa pykälässä sanotaan, että kopioijalla ei ole lupa käyttää yksityistä kopiota muuhun käyttöön niin myöhemmin siihen annetaan toisessa lainausta koskevassa pykälässä lupa.

Donner on siis hyvä ja laskee  rosvolipun ja viikkaa sen seuraavaa sopivampaa käyttökertaa varten.

Update 26-09-09:
Bäckman pyytää Hesarin mukaan Donnerilta julkisesti anteeksi, mutta Jörn ei anna. Donner haluaa oikeuden tapahtuvan. Samoilla linjoilla on myös elokuvan levityksestä vastaavan Walt Disney Studiosin Suomen-toimitusjohtaja Juha Mäkelä Uusi Suomen jutussa

“Hän pitää tapahtunutta selvänä tekijänoikeusrikkomuksena, piratismina ja varkautena.”

Hesari tuomitsee Bäckmanin teon tekijänoikeusrikkomuksena, joka on vähän erikoista. Kyseeseen ei mielestäni uudenlain mukaan voi tulla rikkomus, sillä teos on saatettu yleisön saataville käyttäen Internetiä joka tekee siitä lähes automaattisesti tekijänoikeusrikoksen. Toki on kyseenalaista onko Bäckman ensinkään loukannut Donnerin tai kenenkään muun tekijänoikeuksia.

Oikeudenomistajien retoriikka on vahvaa ja tarttunut jutusta raportoivaan lehdistöön. Myös Niklas Herlin ampuu Uudesta Suomestaan näkökulmalla kangastuksenomaisena horisontissa kajastavaa piraattilaivaa koko patteristollaan. Herlin povaa Suomen Disneyn johdolle potkuja, Donnerin uran loppua ja anelee Hollywoodin anteeksiantoa. Kaiken tämän voi pelastaa vain oikeusjutulla jolla Dosentti laitetaan maksamaan teoistaan? Vai olisiko sittenkin niin, että Herlinin tykki on lastattu niin täyteen ruutia, että se räjähtää omassa linnassaan. Sananvapaus kun on demokraattisen yhteiskunnan ja tiedonvälityksen kulmakiviä.

STIM first in Sweden with Creative Commons licence

STIM, the Swedish Performing Rights Society, is the first rights
organisation in Sweden to offers its members the opportunity to sign
a so-called Creative Commons licence (CC) for a trial two-year
period. The licence enables creators to release individual works for
non-commercial use.

“STIM is a listening, modern and solution-oriented organisation,”
says Ingrid Herrström, head of STIM’s member services. “We’ve come
to realise that there’s a demand for CC licences amongst some of our
members. We do what our members want us to do, and so we’ve reviewed
our agreements and decided that we can try it out to see how it
works. STIM doesn’t want to get in the way of our members if they
work in certain ways.”

This CC licence allows a STIM member to choose which songs are to be
freely usable by a charity gala or in a non-commercial blog, for
example.

However, there is much that a creative musician should bear in mind
when using this licence model. A CC licence is permanent and cannot
be cancelled. STIM can therefore not resume its monitoring

activities in non-commercial contexts, as defined by the CC.

“If a creative work covered by a CC licence goes on to become a hit,
it can be difficult to obtain royalties from its use and
reproduction in commercial contexts as well,” says Ms Herrström. “It
will also be difficult to define non-commercial use and, in each
case, distinguish it from commercial use.”

For further information, please contact:

Ingrid Herrström, head of Member Services, tel: +46 (0)8-783 88 88

Susanne Bodin, head of Communications, tel: +46 (0)8-783 88 18

Kuva: Pink Sherbet Photography Some rights reserved CC By

Laissa säädetään lisenssijärjestelmä, jossa unkarin patenttitoimisto antaa kohtuullista lisenssimaksua vastaan käyttäjälle, joka on tutkinut huolellisesti eikä ole löytänyt oikeudenhaltijaa, lisenssin. Lisenssi on rajoitettu lisenssinsaajan omaan käyttöön, jota ei voi alilisensoida, teokseen ei saa tehdä muutoksia, teoksia saa jakaa vain Unkarissa ja lisenssi on voimassa maksimissaan 5 vuotta. Patenttitoimisto alkoi jakamaan lisenssejä eilen.

Lisenssin hakijan tulee osana lisenssinhakuprosessia antaa patenttitoimistolle kaikki tiedot mitä teoksesta on löytynyt. Tekijää tulee etsiä Googlella, tekijänoikeusjärjestöjen tietokannoista ja mahdollisesti jopa mainoksella lehdessä.Kiinnostavaa nähdä mihin huolellisen haun suorittamisen raja asetetaan.

Käsittelymaksu on kaupalliselle käytölle 300 euroa ja ei-kaupallinen noin 100 euroa. Patenttitoimisto määrittelee lisenssimaksun erikseen. Kaupalliseen käyttöön lisenssin hankkiva lisenssinsaajan tulee tallettaa tämä lisenssisumma toimiston tilille. Ei kaupalliset lisenssinsaajat saavat lisenssihintalapun, mutta heidän ei tarvitse maksaa lisenssimaksua ennen kuin oikeudenhaltija löytyy. Erikoinen järjestelmä…

Unkarin lainsäädäntö on askel oikeaan suuntaan. On kuitenkin vähän erikoista, ettei unkarilaisia teoksia voi lisensoida ulkomaiseen Internet levitykseen. Unkari on kuitenkin maa jossa todennäköisesti tiedetään eniten unkarilaisista teoksista ja jossa niistä välitetään. Teokset ovat suurimmaksi osaksi omituisia ja kaupallisesti vähämerkityksellisiä, mutta tärkeä osa unkarin kansanperintöä.