Musiikkituottajat joka myös aikaisemmin tunnettiin nimellä ÄKT uutisoi haastavansa Pirate Bayn. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry (TTVK) käynnistää Musiikkituottajat – IFPI Finland ry:n puolesta oikeustoimet, joiden tavoitteena on estää ruotsalaisen Pirate Bay -sivuston kautta tapahtuva äänitteiden laiton jakaminen ja lataaminen Suomessa.

TTVK:n Antti Kotilainen korostaa, että nyt vireille laitettu oikeusprosessi ei ole Elisaa vastaan, vaan kohteena on nimenomaan lakia rikkova PirateBay. ”Haluamme jatkaa yhteistyötä piratismin vähentämiseksi Internet -operaattoreiden kanssa. Internet-operaattori ei kuitenkaan voi estää asiakkailtaan pääsyä palveluun ilman tuomioistuimen antamaa erillistä määräystä. Keräämäämme näytön perusteella ilmeni, että laitonta äänitteiden jakamista ja lataamista tehtiin eniten Elisan sopimusasiakkaiden toimesta.” Kerätyn näyttöaineiston perusteella Elisan asiakkaita oli mukana peräti 35 prosentissa tehtyjä loukkauksia. Seuraavaksi eniten laittomia lataajia oli TeliaSoneralla (25 prosenttia) ja kolmantena DNA:lla (22 prosenttia). ”Positiivisen päätöksen myötä harkitaan luonnollisesti jatkotoimet muiden operaattoreiden osalta”, toteaa Kotilainen.

Saa nähdä onko musiikkipuolella enemmän muskelia estotoimien ajamiselle kuin elokuvapuolella poliisin ajamassa jutussa jossa vastaavat estovaatimukset hylättiin.

Helsingin käräjäoikeuteen 6.4.2011 saapuneen hakemuksen mukaan hakija on sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain
18 §:n perusteella vaatinut, että TeliaSonera Finland Oyj, Elisa Oyj ja DNA Oy määrätään keskeyttämään Fin-tv.com -internetsivuston jakelun
Suomessa.

Lopputulos:

Operaattori “eivät ole tässä asiassa sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 3 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin mukaisia julkaisijoita, ohjelmatoiminnan harjoittajia taikka lähettimien, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjiä, eikä heitä voida siten määrätä keskeyttämään Fin-tv.com nimisen internet -sivuston jakelua, joten esitetty vaatimus on hylättävä. Toissijaisesti vaatimus ,tulee hylätä myös sen johdosta, ettei siitä ilmene yksittäiset yksilöidyt verkkoviestit, joiden jakelua pyydetään keskeytettäväksi, jonka johdosta määräystä ei voida antaa täsmällisesti.

Käräjäoikeus hylkää vaatimuksen Fin-tv.com -internetsivuston jakelun keskeyttämisestä Suomessa.

Helsingin käräjäoikeuden fin-tv-paatos on kovasti analoginen nyt haettavaan PirateBay päätökseen. Jutuissa on kuitenkin yksi merkittävä ero. TTVK ajaa juttua tekijänoikeuslain eikä “sananvapauslain” nojalla. Haastehakemus täällä

Tuomioistuin voi 60 b §:ssä tarkoitettua kannetta käsitellessään tekijän tai hänen edustajansa vaatimuksesta määrätä lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän taikka muun välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan sakon uhalla keskeyttämään tekijänoikeutta loukkaavaksi väitetyn aineiston saattamisen yleisön saataviin (keskeyttämismääräys), jollei sitä voida pitää kohtuuttomana ottaen huomioon aineistoa yleisön saataviin saattavan henkilön, välittäjän ja tekijän oikeudet.

On kiinnostava nähdä alkaako tästä trendi, jossa oikeudenomistajat voivat vaatia operaattoria “hävittämään näkyvistä” oikeuksia loukkaavat sivustot. Yhteys poliisin vapaaehtoisiin suodatuslistoihin on varsin läheinen, jos toiminnasta tulee yleinen. Pian operaattorit eivät tuhlaa resursseja oikeudessa vastaanlaittamiseen. Jossain vaiheessa menetelmä automatisoidaan samaan tapaan kuin YouTubesta katoaa videoita oikeudenomistajien napinpainalluksilla.

Ennakkotietona Ville Oksasen ja Tarmo Toikkasen kirjoittama kirja julkaistaan ensi vuoden alussa:

Opettajan tekijänoikeusopas tulee olemaan Finn Lecturan julkaisema kirja, jota kirjoittavat Tarmo Toikkanen ja Ville Oksanen. Kirja julkaistaan tammikuussa 2011. Kirja on tehty helppotajuiseksi ja poikkeaa sekä kieleltään että visuaaliselta ilmeeltään muista lakioppaista. Opas käsittelee tekijänoikeutta sekä teosten tekijöiden että teosten hyödyntäjien näkökulmasta – opettaja kun useimmiten on molemmissa rooleissa.

Suuri osa oppaasta on varattu avointen sisältöjen ja avointen lisenssien esittelyyn. Avoimet sisällöt mahdollistavat laajempia teosten hyödyntämismahdollisuuksia, oppimateriaalinyhteiskehittelyä sekä oman osaamisen laajempaa näkyvyyttä. Creative Commons -lisenssit käsitellään perusteellisesti, sekä opettajan että opiskelijoiden näkökulmista. Oppaassa käydään läpi tiiviisti myös yksityisyysasiat, jotka rajoittavat valokuvien ja videoiden julkaisua verkossa, sekä verkkopalveluiden käyttöön liittyvät käyttöehdot, tekijänoikeusasiat ja henkilötieto-ongelmat.

Kirjoittajien kanssa voi keskustella FaceBookissa prosessin ajan! Käy tutustumassa teokseen

Oikeuden antamasta välipäätöksestä <Arctecho forumpäätös> ilmenee miten kantaja on esittänyt, että prosessiforumnormien osalta tulkinta vahingonkorvausasiasta tulee laajentaa kattamaan kaikki sopimuksen ulkoiset vahingot Brysselin sopimuksen mukaan. Kantajan mukaan Virolaisen yhtiön laiminlyötyä ilmoitusvelvollisuuden, ei Teosto voinut periä hyvitysmaksuja. Tästä syntyi kantajalle vahinkoa.

Verkkokauppa oli asiasta erimieltä:

Tekijänoikeuslain 2 a luvussa tarkoitettu hyvitysmaksu ei ollut lainkaan korvausta vahingosta eikä hyvitysmaksuvaatimus ollut vahingonkorvausvaatimus. Kantaja pyrki tarkoitushakuisesti pukemaan vaatimuksensa vahingonkorvausvaatimukseksi ainoastaan saadakseen asian käsiteltäväksi vastaaja Artecnon kotipaikan tuomioistuimen sijasta kantajan kotipaikan tuomioistuimessa.

Käräjäoikeus on ratkaisut asian oikein vaikka teosto on asian esittänyt vähän hassusti. Teosto väittää tapauksessa, että sillä on lakiin perustuva oikeus saada hyvitysmaksu yksityiskopiointiin soveltuvista tallennusalustoja maahantuovalta taholta ja, että sille syntyi vahinkoa kun A oli jättänyt ilmoittamatta maahantuontinsa Teostolle.

Kantajalle ei tarvitse syntyä vahinkoa sillä Brysselin sopimuksen vahingonkäsite laajenee myös tekijänoikeudelliseen hyvitykseen. Se että vahinko käsite laajenee hyvitykseen ei tarkoita, että ulkomaisen yhtiön hyvityksen maksun laiminlyönti olisi vahinkoa, kuten Teosto esittää.

Onkin siis huomattava, että kyseessä on ratkaisu joka koskee prosessin oikeaa paikkaa. Prosessipaikanratkaisunormit eivät tee jutusta vahingonkorvausjuttua. Tältä osin käräjäoikeus on mennyt metsään. Sen myöhemmässä ratkaisussa se nimenomaan käsittelee virolaisen yhtiön velvollisuutta korvata Teoston vahingot.

Virolainen yritys ei kiistanyt Teoston oikeutta yleisesti saada hyvitysmaksua, mutta väitti, ettei tuo pykälä soveltunut A:han, koska se ei tuo alustoja maahan. Riita ei koskenut vahinkoa vaan sitä oliko Teostolla tekijänoikeuslain mukaista oikeutta saada maksua. Teosto siis aivan oikein vaati vahvistettavaksi, että sillä tällainen oikeus oli.  Käräjäoikeus myös ratkaisussaan perusteli miksi toiminta oli maahantuontia. Samalla se vahvisti Teoston vaatimuksen. Hyvä näin. Ongelmana oli kuitenkin, että käräjäoikeus itse oli päättänyt jättää kanteen vahvistusosan tutkimatta.

Herää kysymys miksi? Epäilen, että käräjäoikeutta hämäsi sen tekemä välipäätös, jossa juttu katsottiin menevän Brysselin sopimuksen vahingonkorvausnormien alle. Ajatuskulku lienee ollut, että jos juttu on ensiksi tutkittu vahingonkorvauksena, ei ole reilua että siihen nyt sitten sotketaan tekijänoikeusvahvistuskanne. Edellisessä kirjoituksessa erehdyin luulemaan, että kärjäoikeus halusi virolaisen yhtiön tuomiolle ja siksi sovelsi vahingonkorvaussääntöjä. Tosiasiassa juttu taisi mennä toisin päin. Käräjäoikeus pelkäsi käsitellä tekijänoikeuspuolta koska juttu oli otettu Suomeen käsiteltäväksi vahingonkorvausjuttuna. Kuitenkaan juttua ei voinut käsitellä ilman tekijänoikeuslain hyvityskysymyksen ratkaisua. Oikeus naamioi sen vahingonkorvauskysymykseksi ratkaisussa.

Vanha vitsi kertoo ammattipalokunnasta, joka saapuu palopaikalle ja sanoo nähtyään palon sammuttaneen VPK:n toiminnan “väärin sammutettu”. Mitenkö oikeuden olisi tullut sammuttaa tämä palo? Prosessipaikka meni oikein. Sen jälkeen käräjäoikeuden olisi tullut palata tutkimaan kannetta tekijänoikeuskanteena ja unohtaa vahingokorvaus. Lopputulema jutussa olisi ollut lähestulkoon sama, mutta se olisi ollut kestävä ja linjassa tekijänoikeuskäytännön kanssa. Eipä sillä, hyvitysmaksut ovat hankala ja poikkeuksellinen käsite Suomen laissa. Juttuja joissa näitä kysymyksiä käsitellään ei tule kärikselle joka kuukausi tai vuosikaan.

KKO on vahvistanut ilmeisesti Kemppisen kirjoittaman päätöksen vähän vastaavassa tapauksessa. Jutussa oikeus katsoi, ettei hyvitysmaksusta vapaudu vaikka olisi vilpittömästi sitä mieltä, että maksut on edellinen porras maksanut.

1. Vahvistamaan, että virolainen yritys on velvollinen maksamaan tekijänoikeuslain 2 a luvun mukaista hyvitystä.
2. Velvoittaa virolaisen yrityksen suorittamaan korvausta saamatta jääneistä hyvitysmaksuista.
3. Vahvistamaan, että suomalainen verkkokauppa.com on yhteisvastuullisesti velvollinen maksamaan hyvitystä ja virolaisen yrityksen kanssa yhteisvastuullinen suorittamaan korvausta 2. kohdan mukaisesti
4. Velvoittaa molemmat yrityksen maksamaan Teoston 221.919,76 euron oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus joutui ensiksi ratkaisemaan onko virolainen yritys edes tuotavissa Suomeen tuomiolle. Käräjäoikeus päätyi katsomaan, ettei kyseessä ole sopimukseen perustuva vaatimus.

Teoston kanne Artechon osalta perustuu väitettyyn tekijänoikeuden loukkaamiseen laiminlyömällä suorittaa kantajalIe tekijänoikeuslain 26 a §:n
tarkoittamat hyvitysmaksut Suomeen maahantuomistaan ja Suomessa myymistään poltettavista CO-levyistä ja antaa Teostolle eräät ilmoitukset, kysymys
on selvästi Bryssel 1- asetuksen 5 artiklan 3 kohdan tarkoittamasta sophnukseen perustumattomasta vahingonkorvausvastuusta.

Näkemättä tuota päätöstä on kovin vaikea ymmärtää, miten lakiin perustuvien velvotteiden maksamatta jättäminen on vahinko. Syntyykö valtiolle vahinkoa jos jätämme maksamatta veromme? En usko, että edes Teosto osasi tällaista juridista rakennelmaa päässänsä miettiä.  Jotenkin tuntuu, että käräjäoikeus on halunnut saada virolaisen yhtiön Suomeen vastaamaan jutussa keinolla millä hyvänsä.Että vahingonkorvausoikeudenkäynti…

Ratkaisu kuitenkin paranee:

Käräjäoikeus on näillä perusteiila ottanut kanteen Arctecho OO:ta vastaan tutkittavakseen nimenomaan sopimukseen perustumatonta vahingonkorvausta koskevana asiana. Käräjäoikeus ei siten tutki Arctecho OO:n veIvoIlisuutta maksaa Teostolle hyvitysmaksua vaan Arctecho Oü:n velvollisuutta korvata Teostolle se vahinko, jonka se on aiheuttanut Teostolle laiminlyötyään suorittaa kantajalIe hyvitykset. Käräjäoikeus jättää kanteen kohdan 1, jossa Teosto on vaatinut vahvistamaan, että Arctecho on velvollinen suorittamaan TeostoIle tekijänoikeuslain 2 a luvun mukaista hyvitysmaksua maahantuomistaan ja myymistään laitteista, joita merkittävissä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön, tutkittavaksi ottamatta.

Kärjäoikeus jättää Teoston ensimmäinen vaatimus tutkimatta. Asia oli tältä osin riitainen. Oikeastaan tämä oli koko jutun keskeisin kysymys. Onko virolainen yhtiö velvoitettu maksamaan suomen tekijänoikeuslain mukaisia hyvitysmaksuja?On vaikea kuvitella miten jutussa voidaan edes vastata myöhempiin vaatimuksiin vastaamatta tähän esikysymykseen. Eipä sillä, tämä on tuottanut vaikeuksia myös käräjäoikeudelle:

Käräjäoikeus näillä perusteilla vahvistaa, että Arctecho Oü on laiminlyönyt velvollisuutensa suorittamaa Teosiolle tekijänoikeus lain :2 a luvun mukaista hyvitysmaksua Suomeen maahan tuomistaan ja myymistään laitteista, joita merkittävässä määrin käytetään teoksen kappaleen valmistamiseen yksityiseen käyttöön.

Siis vaatimus 1 jätetään tutkimatta, mutta silti vahvistetaan? Riidatonta jutussa oli, että maksuja ei oltu maksettu. Riitaista oli pitikö A:n ne ylipäätänsä maksaa.

Tekijänoikeuden perusteisiin kuuluu hyvitysmaksun ja vahingonkorvauksen eriytys. ERITTÄIN poikkeuksellisissa tapauksissa tuomioistuin on tuominnut esimerkiksi tiedostonjakajia korvaamaan vahinkoja. Sen sijaan jutuissa vastaajille hyvitysmaksuja tulee maksettavaksi lähes aina.

Verkkokauppa.comia vastaan nostettu vaatimus 3 hylättiin kaikilta osin. A velvoitettiin maksamaan vahingonkorvauksena 40% hyvitysmaksuista (sic) koska Teosto oli omalla myötävaikutuksellaan antanut yrittäjän uskoa että toiminta oli ok. Teosto sai myös maksaa omat sekä verkkokauppa.comin asianajokulut, jotka yhteensä olivat neljännesmiljoona euroa.

Seppälä kommentoi taloussanomissa:

Toivottavasti jäädään tähän. Minä olen ainakin saanut ihan tarpeekseni tästä oikeusriitelystä

Toivottavasti Samuli vielä miettii asian uudelleen ja hänellä riittää paukkuja uuteen punnistukseen. Sen verran heikko esitys tämä päätös oikeudelta on. Myöskään Teosto ei saanut haluamaansa. Tämä päätös on yhtä tyhjän kanssa kun vastaavien “ulkoistajien” kanssa lähdetään vääntämään tekijänoikeudesta.

Jutun faktat olivat yksinkertaiset: Bändi oli laittanut verkkosivuilleen musiikkia ja lisensoinut sen Nimimainittava-ei kaupallinen-ei muutettuja teoksia lisenssillä. Teatteri oli muuntanut teoksen mainokseen, jolla se mainosti kauden näytäntöjään. Mainos esitettiin radiossa useaan otteeseen ilman että tekijöitä mainittiin. Bändi kuuli tästä sattumalta ja avasi neuvottelut teatterin kanssa. Bändi ei tyytynyt Teatteri tarjoamaan 1500 euron korvauksiin vaan haastoi teatterin vaatien 10.000 euron hyvitysmaksuja.

Oikeus katsoi että lisenssiä oli rikottu ja tekijänoikeutta loukattu. Teatteri ei noudattanut lisenssiä koska se ei ilmoittanut tekijöiden nimeä, oli muokannut teosta hiukan sekä käytti teosta kaupallisessa tarkoituksessa. Kaikki nämä on nimenomaisesti lisenssissä kielletty.

Teatteri  vetosi tietämättömyyden aiheuttamaan virheeseen. Oikeus oli eri mieltä ja totesi, että kulttuurialan toimijana teatterin olisi tullut ymmärtää paremmin. Oikeus myös jätti tuomitsematta 10k€ korvaukset kohtuuttomine. Oikeus totesi että on paradoksista että tekijät olivat lisensoineet teoksen eikaupalliseen tarkoitukseen mutta samalla vaativat kaupallisia “Teosto-taksoja” korkeampia korvauksia. Bändi ei kuulunut paikalliseen tekijänoikeusjärjestö SABAMiin.

Sunnuntain hesaria lueskellessani sattui silmiini alla oleva ilmoitus. Ensiksi ajattelin, että kumpikohan oli valinnut kappaleen sanat ilmoitukseen. Heti sen jälkeen tuli ajatus siitä, että onkohan Teosto myynyt heille lisenssin. Sunnuntainakaan ei lakimiehen aivot vaihda vapaalle…

Tekijänoikeusneuvoston 20 vuotta vanhassa päätöksessä neuvosto katsoi, ettei kokonaisen runon ottamista kuolinilmoitukseen pidetty sallittuna sitaattioikeuden käyttönä (TN 1992:5). Sanoitukset ovat runoihin verrattavia. Kuvasta näkyy, että Metallican “runoa” ei oltu kokonaisuudessaan kopioitu. Toisaalta ilmoituksen tarkoitus ei myöskään varmasti ole teoksen havainnollistaminen, puolustaminen, kuvaileminen tai arvosteleminen – joten siteeraustarkoitustakaan tuskin on.

Kyse on parin tuntojen kuvaamisesta, jossa Metallican moppitukat ovat onnistuneet paremmin kuin pari itse ehkä olisi osannut. Tästähän runoudessa on kyse. Runoilijat pystyvät kiteyttämään muutamiin riveihin meidän syvät tuntemukset.

En tiedä onko pariskunta ostanut Teostolta tai suoraan Hetfieldiltä ja Ulrichilta lisenssin – sillä ei lienee väliä. Kummatkin pärjäävät ilman korvauksia. Tapaus vain osoittaa miten tekijänoikeus on läsnä elämän tärkeissä hetkissä – olkoonkin se kuolema, syntymä tai parisuhteen statusmuutokset.

Teosto tai Hedfield eivät taida olla kumpikaan kiinnostuneita oikeuksien suorakaupasta kuluttajien kanssa.  Jotain on kuitenkin mennyt väärin, jos tavallisten ihmisten (versus tekijänoikeuslakimiehet) tarvitsee miettiä tekijänoikeusasioita joka elämänkäänteessä. Katusoittajat ostavat kaupungilta luvan renkutukseen ja Hesari tarkistaa päätoimittajan vastuulla julkaisemansa materiaalin. Ehkä hesari voisi välittää Teoston lisenssejä ja katusoittolupaan voisi kuulua lisenssi esittää mitä mieleen tulee. Tai ehkä Kaupunki ja Hesari tällaisia lupia jo välittävät. Taidanpa soittaa Teostolle ja kysäistä asiaa heti maanantaina. Tai vielä parempi, jos joku lukija tietää vastauksen, niin kommentoikaa.

Tässä tapauksessa tekijänoikeuksia loukkaava toiminta on ollut laajaa, ja se on pyritty kohdistamaan käyttäjien haluamiin teoksiin, mikä on ollut omiaan aiheuttamaan merkittävää vahinkoa tekijänoikeuksien haltijoille. Suuri osa teoksista on luvattoman jakelun ja kopioimisen jälkeen päätynyt oletettavasti verkon käyttäjäkunnan käyttöön, minkä vuoksi teosten luvaton käyttö on vähentänyt niiden kappaleiden menekkiä laillisessa kaupassa. Tämä ja myös seuraamusjärjestelmän tehokkuus edellyttävät, että hyvitys on määrältään tuntuva.

Korkein oikeus on melkoisesti poikennut laista jossa puhutaan kohtuullisesta hyvitysmaksusta ja on luomassa doktriinia jossa kohtuulliset hyvitysmaksut ovat nyt siis “tuntuvat hyvitykset”.

Yhdysvalloissa itärannikon valitustuomioistuin (2nd circuit) antoi vuonna 2008 ratkaisun TV- ja elokuvayhtiöiden ja kaapeli-TV-operaattori Cablevisionin välisessä riidassa.
Cablevision oli informoinut oikeudenhaltijoita uudesta palvelustaan, jolla sen asiakkaat voisivat tallentaa verkkokovalevylle ohjelmia käyttäen omaa kaapeliboksiaan näiden tallennusten ohjelmoimiseen. Oikeudenhaltijat vaativat kieltotuomiota, joka estäisi palvelun aloittamisen. Loukkaako kaapelioperaattori oikeudenomistajien yksinoikeuksia tallentamalla asiakkaidensa pyynnöstä televisio-ohjelmia? Samat kysymykset ovat hiljattain nousseet esille myös Suomessa.

Tallennuksen osalta vastaavat kysymykset ovat nousseet television lisäksi myös radiolla. Oikeudenomistajat ovat ottaneet herneen nenään satelliittiradiovastaanotin valmistajille, joiden vastaanottimet pystyvät myös tallentamaan yksittäisiä ohjelmia ja etukäteen valittuja kappaleita. Vastaanotin/tallentimen omistaja voi ohjelmoida laitteensa tallentamaan tietyt kappaleet. Radiokanavat lähettävät monesti RDS tai vastaavaa tietoa siitä mikä kappale radiosta soi. Laite käyttää tätä tietoa hyväkseen ja tallentaa laitteen kovalevylle halutut kappaleet. RIAA katsoo, että radiokanava + MP3 tallennin jolla sitä voi vastaanottaa muodostaa digitaalisten musiikkitiedostojen kappaleenjakelupalvelun.

Yhdysvalloissa yksityiskopioinnin rajat ovat häilyvämmät kuin Suomessa. Yhdysvaltojen kotitallennusta musiikin osalta säädellään erityisessä laissa, joka luotiin DAT-nauhojen tullessa markkinoille. Oikeudenomistajat pelkäsivät, että radioista tulee jakelukanava heidän musiikin maksuttomalle kotikopioinnille. Lobbauksen jälkeen kongressi sääti Audio Home Recording Actin. Siinä radiokanaville ja laitevalmistajille asetettiin tiukat ehdot. Radiokanavat eivät esimerkiksi saa täyttää kuulijoiden toiveita saman tien. Ajatuksena on, että toivoja  saattaa väijyä musiikkia digitaalisen tallentimen kanssa. Tallennusmedian ja laitteiden valmistajille laki asettaa tiukat ehdot vastuuvapauden saamiseksi. Laitevalmistajan mm. pitää varmistaa, että laitteisiin tallennettua musiikkia ei voi kopioida rajoittamattomasti.

Oletko joskus ihmetellyt miksi iPodista  ei saa MP3 musiikkia ulos tai miksi siinä ei ole radiota? Varmasti Cupertinon pojat ovat lukeneet AHRAnsa.

STT:n mukaan:

Meijeri oli hankkinut kuvan IMS-kuvatoimistolta, joka toimii välikätenä kuvapankeille. IMS:n toimitusjohtaja epäilee, että valokuvaaja on unohtanut kysyä “mallilta” lupaa kuvan käyttämiseen mainoksissa.

Juttu muistuttaa vähän väitöskirjassani käsittelemää CC kuvaan liittynyttä juttua.

In September 2007 Creative Commons was named as a party to a lawsuit filed in Texas on behalf of a minor whose photograph was used by Virgin Australia in an advertising campaign. The suit alleged that the use of the photograph was defamatory and violated her right of privacy (i.e., by using her name and image for commercial purposes). The photograph was taken and then uploaded to Flickr under a Creative Commons Attribution 2.0 license by an adult, who is also a plaintiff.

Juttu on kiinnostava monestakin syystä. Onko kuvatoimisto myynyt kuvaan luvan joka on sisältänyt myös mallin kuvaan kuuluvat oikeudet? Onko meijerillä oikeus luottaa kuvatoimistoon?

Korkein oikeus on käsitellyt vähän vastaavanlaista tapausta tekijänoikeusvastuun osalta tapauksessa KKO 1977 II 78 “Pettäjän tie”.

Teoksen käyttäjä X oli ostanut teokseen käyttöoikeuden tekijänoikeusjärjestöltä. Järjestö oli tehnyt sopimuksen oikeudenomistaja B:n kanssa, joka väitti olevansa teoksen omistaja. Myöhemmin ilmeni, että teos olikin A:n. Korkein oikeus katsoi, että X oli velvollinen maksamaan korvauksen A:lle.

Juttu ei suoraan käsittele kuvan kohteen oikeutta omaan kuvaan, mutta sivuaa oikeutta luottaa välittäjä organisaatioon, joka väittää edustavansa oikeaa oikeudenomistajaa. Kuvan kohde siis lienee oikeassa haastaessaan Lindahlin. Lindahlin ei auta kuin maksaa korvaukset ja haastaa kuvatoimisto vahingonkorvausjutussa myöhemmin. IMS voi sen jälkeen yrittää periä korvauksia kuvaajalta joka “unohti” kysyä luvan. Toisaalta jos kuvatoimisto ei tuollaista ns. mallivapaata käyttöoikeutta ole myynyt, meijeri saa nuolla haavansa yksin.

The defendant’s conduct is to create an index that supports and guides users to access networks using P2P file sharing system, menus, posters or covers for movies or musical works. But there is no provision in the protection system covered by Intellectual Property Law, and adapted to Community Law, that prohibits sites which encourage, permit or guide users to search for works which will then be traded through P2P networks. Broadly speaking, the linking system is the very basis of the Internet, and a multitude of pages and search engines (like Google) can technically do what precisely what is currently under dispute, namely, to link to so-called P2P networks.”

Tuomiossa katsotaan että p2p verkossa kopiointi voi hyvinkin olla yksityistä kopiointia.

“Undoubtedly, previously undistributed works can be made available to the public through P2P networks, even potentially, as they might not be downloaded by other users. This behaviour can often be directed to a plurality of people. However, again, the legal type does not fit exactly and in every circumstance the usual behaviour of the users in such networks, given that, on one hand, in most cases users have the intent of downloading a file not knowing if part of the file they just downloaded is being shared at the same time by one user or a plurality of users from their hard drive. It is perfectly possible that the file exchange is taking place with only one person, or with a limited number of people.”

Päätelmä on vähän ontuva. Vaikka yksityinen kopiointi vertaisverkkoja käyttämällä on mahdollista, usein verkon tehokkuus perustuu siihen, että kopioijia on lukuisia. Koska järjestelmä mahdollistaa teosten saattamisen yleisön saataville ei yksin se että se mahdollistaa myös yksityisen kopioinnin ole puolustus. Eli jos joukko x sisältyy joukkoon y ja x joukko ei ole laiton ja y joukko on, niin silloin y on laiton vaikka siinä on myös x. Eli osa meni oikein ja toinen osa meni kyllä metsään.

Via Technolama