Jos ostaisit musiikkisi vaikka iTunesista, huomaisit että koko homman voi tehdä helpommin. Osta -nappula on kuuntele-nappulan vieressä eikä mitään ostoskoria ole. Osta-nappulaa painamalla veloitetaan luottokorttiasi ja hetken kuluttua kappale on automaattisesti kirjastossasi, josta se synkronoituu soittimeen kun se on seuraavan kerran kytkettynä. Mikä tässä on niin vaikeaa?

“Monthy Pythonin tapaushan kertoikin jo sitten selkeästi, kuinka hyödyllistä puolestaan vapaa levittäminen on esim. DVD-myynnille.”

Trailereiden levittäminen ei sinänsä ole mikään kovin uusi keksintö. Monty Python ei laittanut YouTubeen koko tuotantoaan vaan muutaman 3-4 minuutin pituisen palan parhaista sketseistään. Kyse ei siis ollut siitä, että kokonaisia jaksoja olisi laitettu YouTubeen ja nämä sitten olisivat generoineet samojen jaksojen ostamista rahalla. Kyse oli perinteisestä trailerimarkkinoinnista eli kun näytetään pätkä, herää kiinnostus ostaa loput. Tällä on harvinaisen vähän tekemistä vapaan levittämisen kanssa.

Itseasiassa tähänhän ollaan jo päästy Spotify-palvelussa. Itse käytän musiikin kuunteluun nykyään pelkästään sitä. Kirjoitan kappaleen nimen hakukenttään ja kuuntelu alkaa napin painalluksella. Niitä biisejä, joita ei Spotifystä löydy, en kuuntele.

Perinteinen ostaminen: menisin ensin verkkokauppaan, etsisin biisin, heittäisin sen ostoskoriin, maksaisin ostokseni, lataisin kappaleen, soittaisin (vihdoinkin) kappaleen playerissä. Hiki tuli pelkästä prosessin ajattelusta.

Helllouuu levy-yhtiöt.

Myös kappaleen laiton lataaminen vaikkapa torrentin kautta on ainakin asiaan vihkiytyneille helpompaa ja nopeampaa kuin kappaleen ostaminen verkkokaupasta. Tämä on yksi suurimmista syistä, miksi kappaleita lataillaan laittomasti. Helppous on päivän sana.

Monthy Pythonin tapaushan kertoikin jo sitten selkeästi, kuinka hyödyllistä puolestaan vapaa levittäminen on esim. DVD-myynnille. Taisipa pompsahtaa myynti kattoon, kun laittoivat videot youtubeen maksutta katsottavaksi. Ja tässä jutussa oleva tutkimuskin puoltaa tätä lähestymistapaa.

Netti on muuttanut maailmaa. Tekijänoikeustahot ja levy-yhtiöt eivät vain pysy perässä. Taistelu piratismia vastaan on loputon suo. Helpompi ratkaisu on tarjota jotain parempaa tilalle.

Tuo tieto olisi kiinnostava, mutta ei kovin relevantti. Tuolla tiedollahan yritetään vain perustella sitä argumenttia, että live-esiintymiset eivät syö oikeudenomistajien korvauksia.

Isompi kysymys on kuitenkin se, ohjautuisiko tällaisessa mallissa korvaukset oikeille tekijöille? Kuten sanottu, pelkkiin livekorvauksiin perustuvassa mallissa studiomuusikot eivät saisi mitään korvauksia. Melko reilua. Toinen ongelma on se, että livekorvaukset menevät ‘isoon laariin’ josta niitä jyvitetään niille oikeudenomistajille, jotka raportoidun soiton mukaan ovat suosituimpia. Käytännössä siis Kaustisen Kansanmusiikkifestarin tai Flow -festarin esiintyjät eivät saisi mitään, vaan kyseisten tapahtumien tuotto menisi J.Karjalaiselle ja Britney Spearsille.

Levymyynnin royaltymalli on reiluin mahdollinen järjestelmä juuri siitä syystä, että sen korvaukset menevät juuri niille tahoille jotka ovat olleet kyseisen levyn kanssa tekemisissä. Missään muussa mallissa tätä ei voida näin tarkasti varmistaa. Piraattien aiheuttamissa vahingoissa ei ole kyse yksin vahinkojen kokonaismäärästä vaan siitä, että toiminta vääristää koko korvausjärjestelmän toimintaa ja rahat menevät vääriin osoitteisiin.

Tällä hetkellähän totuutta on hyvin hankala selvittää, koska oikeudenkäynneissä pyöritellään melko inflatoituneita numeroita oikeudenomistajien toimesta (tokko piratismi oikeasti aiheuttaa useita kertoja koko teollisuuden kokoisia menetyksiä). Samaten, jos toisensuuntaisia numeroita esitetään, keskustelu yleensä tyssää huutokilpailuun “mutta kun varastaminen on väärin” (et sinä, mutta muut), ja toki piraatit mielellään kaivavat esiin tutkimuksia, jossa todistetaan, että piratismista on hyötyä.

Joka tapauksessa keskustelu on nostettava anekdoottitason ja mielipiteiden yläpuolelle – ja kyllä, luen niihin tuon sinun kommenttisi “siskonmies on joskus ostanut levyn jonka on ensin TPB:stä ladannut ei vielä tarkoita sitä, että kyseessä olisi mitenkään yleinen tapa.” Artikkelissa ei siskonmiehiä mainita sanallakaan. On toki selvää, että TPB:n kautta etsitään paljon musiikkia (sitä tuskin kukaan kiistää) ja samaten konserttitulot *ovat* kasvaneet (jota tuskin lienee kiistetty myöskään).

Se, onko näiden välillä sitten syy-yhteyttä on sitten mielenkiintoisempi kysymys. Muita vaihtoehtoja kasvaneeseen rahamäärään voisivat olla esimerkiksi konserttien määrän kasvu, lippujen hintojen nousu, konserttihallien keskikoon kasvu, jne.

Jos noista saisi kaivettua jostain dataa, niin niistä voinee laskea tarpeelliset tunnusluvut. Ja jos sen jälkeen osoittautuu, että ainoa korrelaatio on piratismiin, niin ei siitä voi oikein vetää kuin yhden johtopäätöksen, vaikka se tuntuisi miten epäuskottavalta tahansa.

Joka tapauksessa, asian tutkiminen on tärkeää. Olisihan se melko karvasta, jos piraatit olisivatkin oikeassa, ja artistit oikeasti saisivatkin enemmän rahaa heidän tavallaan.

(Ilmeisesti viittaat kasettimaksuihin tuolla viimeisellä kappaleellasi. Periaatteessahan Pirate Baystä saisi muuten melko hyvät listat siihen, kenen musiikkia soitetaan. Digitaalisen teknologian hyvä puolihan on siinä, että kaikki tämä voidaan kerätä täysin automaattisesti ja oikeudenmukaisesti, koska tieto kuvastaa todellista soittoa; ei sitä mistä levy-yhtiöt maksavat radioasemille [viittaan USA:n payola-systeemiin, en Suomeen]. Olisi kyllä melko radikaali idea, jos kasettimaksut jaettaisiin osittain piraattilatausten mukaan…)

Eli kuten Einstein totesi, terve järki on ihmisen 18 ikävuoteen mennessä keräämien ennakkoluulojen yhdistelmä.

Musiikin jakamisen mainosvaikutusta on helppo yliarvioida. Siksi sen esittäminen totuutena edellyttäisi kyllä vähän vakavammin otettavaa tutkimustyötä. Se että joku siskonmies on joskus ostanut levyn jonka on ensin TPB:stä ladannut ei vielä tarkoita sitä, että kyseessä olisi mitenkään yleinen tapa.

Perusongelma on siis siinä, että ei ole sanottua että ‘muu toiminta’ mitenkään korvaa levymyynnin menetyksiä. Kun tanssimuusikko käy keikalla keikkapalkkiot jaetaan bändin kesken ja bändi ei ole välttämättä sama joka soitti studiossa levylle. Klassisella puolella homma ei toimisi ollenkaan, sillä säveltäjä harvemmin on itse esiintymässä ja julkisen esittämisen korvaus per esityskerta on aika mitätön verrattuna levymyynnin royaltyyn.

Koko järjestelmän kannalta elintärkeää on myös tietää kenen musiikkia myydään ja soitetaan. Sen perusteella kun määräytyy yhä suurempi osa tuotoista.

Yksityisten harrastama kopiointihan saattaa laskea levymyyntiä, mutta se ei vaikuta muihin korvauksiin, paitsi korkeintaan ehkä nostavasti (=jostain ne rahat on otettava, nostetaan siis käyttökorvauksia). Tässä paperissa siis argumentoidaan, että ilmaiseksi musiikin yksityisille kuluttajille antaminen toimii mainostuksen tavoin, ja nostaa muusta toiminnasta (käyttökorvaukset, konsertit, kasettimaksut) tulevaa korvausta tekijöille enemmän kuin mitä musiikin jakaminen menettää. Ihan järkeenkäypää, joskin luonnollisesti toimii toisille artisteille paremmin kuin toisille.

Julkinen esittäminen on edelleenkin korvauksien alaista toimintaa (aivan oikein), mutta tiedostonjaon kanssahan sillä ei ole mitään tekemistä. On tietysti äärijengiä, joka haluaa niputtaa nämä samaan kasaan, mutta järki lienee syytä pitää pelissä.

On jo ajatuksena outo, että vain teoksen esittäminen livetilanteessa johtaisi korvausvelvollisuuteen mutta tallenteena ei. Tämä olisi myös epäreilua niitä artisteja kohtaan, joita keikkailu syystä tai toisesta ei kiinnosta. Esimerkiksi Gösta Sundqvistin Leevi&the Leavings ei koko urallaan tehnyt yhtään julkista keikkaa. Olisiko siis reilua, etteivät he myöskään saisi lainkaan korvauksia teostensa käytöstä?