Käräjäoikeus: Linkittäminen on saataville saattamista

Tuusulan käräjäoikeus otti kannan että Bittorrent linkkien Finreactoriin uploadaaminen on teoskappaleen yleisölle saataville saattamista.

Käräjäoikeus tekee johtopäätöksen, että A on käsittänyt, että Finreactorin käyttäjät tulevat saamaan A:n tietämien pelien
tiedostot eikä uusien lataajien kannalta tule olemaan eroa oliko peli ensimmäisen latauksen hetkellä Finreactor-vertaisverkon käyttäjän koneella vai ei. Huomioon ottaen sen, ettei Finreactor-verkossa ole ollut kysymys tavanomaisesta tekstilinkityksestä vaan siitä, että tiedosto saadaan vertaisverkoille tyypillisellä tavalla ladatuksi useilta, uudelle lataajalle tuntemattomiksi jääviltä tietokoneilta ja sen, että A:n tarkoitus on ollut saattaa syytteessä tarkoitetut teokset muiden Finreactor-vertaisverkon käyttäjien saataville, käräjäoikeus rinnastaa A:n menettelyn siihen, että A olisi saattanut hallussaan olleita teoksia saataville kyseiseen vertaisverkkoon. A on tarkoittanut aiheuttaa mainitun lopputuloksen eikä kysymys ole ollut pelkästään varsin todennäköisestä lopputuloksesta. A:n menettely on ollut tahallista.

Vastaaja tuomittiin tekijänoikeusrikkomuksesta. Korvauksia maksettavaksi tuli n 1300 euroa ja oikeudenkäyntikuluina 5000 euroa. Vahingokorvaukset hylättiin 100 euron selvityskustannuksia lukuunottamatta. Myös puolustuksen valtion maksama asianajopalkkio tiputettiin alle puoleen.

Päätöksessä käy ilmi, että käräjäoikeus oli ymmärtänyt asian faktat. Näiltä osin tuomio on perusteellisesti kirjoitettu. Sen sijaan tuo linkitys osuuteen olisin kaivannut hiukan lisää “lihaa”. Käräjäoikeus ei viitannut saataville saattamis pykälään joka kuuluu seuraavasti:

Teos saatetaan yleisön saataville, kun se esitetään julkisesti tai kun sen kappale tarjotaan myytäväksi, vuokrattavaksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen tai täytetään julkisesti.

“Taikka sitä muutoin levitetään” sitä viittaa teoskappaleeseen. Kuten päätöksestä käy ilmi, vastaajalla ei koskaan ollut teoskappaletta hallussaan. Toin tämän ilmi loppupuheenvuorossa näköjään tuloksetta. Vertasin vastaajaa taksikuskiin joka neuvoo bordellin paikan. Tämä ei tee taksikuskista vielä parittajaa.
IT-oikeudellisen yhdistyksen pikkujouluissa oli puhe siitä miten teoskappaleen käsitys pitäisi laissa sovittaa paremmin tietoverkkoihin. Tästä voisi alkaa rakentamaan ennakkotapausta tuon muutoksen tarpeelle.

Kiitos Redbluelle päätöksen julkaisemisesta. Kuka lienee oletkin, tietolähteet ovat hyvät. Päätös julkaistiin tänäaamuna.

Lisäys: Digitoday kirjoittaa tekijänoikeusblogissa jutusta.

4 Responses to “Käräjäoikeus: Linkittäminen on saataville saattamista”


  1. 1 Red_Blue

    Kiitos Redbluelle päätöksen julkaisemisesta. Kuka lienee oletkin, tietolähteet ovat hyvät.

    En ole “julkaissut” linkittämällä “tietolähteeseen“, Tuusulan KO:n mukaan en ilmeisesti edes “saattanut yleisön saataviin” kun kerran kyseessä on “tavanomainen tekstilinkki”… ;-)

  2. 2 nikke

    Eikös tässä pure analogisen tulkinnan kielto? Käräjäoikeushan laajentaa tulkintaa sanamuodon ulkopuolelle vastaajan haitaksi.

  3. 3 alex

    Olen kuullut, että tästä Tuusulan jutusta ja joistakin muistakin olisi jo hovioikeuden ratkaisuja. Olisiko niistä mahdollista saada tällä sivustolla vähän tarkempia tietoja?

  4. 4 alex

    Eipä ole tullut Turrelta vastausta mutta tämän päivän (12.12.) Hesarista tietoa löytyi: Helsingin hovioikeus pysytti Tuusulan päätöksen ja uutisen mukaan samoin teki jo aikaisemmin Kouvolan hovioikeus samantapaisessa asiassa.

Comments are currently closed.